perjantai 14. toukokuuta 2010

Nephew @ On The Rocks


Tiistaina matkustin pikavisiitille Helsinkiin Bubblen synttäreiden kunniaksi: syömään ja tanskalaisen Nephewn keikalle synttärisankarin seuraksi. Manalassa söin itseni aivan ähkyyn pizzasta (miksen ikinä opi?!), mutta vielä mahtui jälkiruoaksi suklaakakkua. Kun päästiin keikkapaikalle On The Rocksiin, väistyi onneksi se järkyttävä itseaiheutettu mahakipukin. 


Nephew rokkasi! Keikka oli paljon parempi kuin mitä olin kuvitellut. Laulaja Simon Kvamm oli aivan loistava tapaus! Mies lauloi aivan loistavasti ja osasi todellakin ottaa yleisönsä. Kuten Bubble jo totesi, tuli miehestä vähän väliä mieleen Ian Curtis. Kvamm on kotimaassaan myös koomikko ja näyttelijä, mikä kyllä välittyi hauskoina välispiikkeinä ja eleinä.


En tiennyt mitään muita biisejä kuin sen, johon rakastuin täysin ensikuulemalta: "007 Is Also Gonna Die". Keikan aikana kyseisen biisin lisäksi suosikeiksi nousivat ehdottomasti "Va Fangool!", "New Year's Morning", "Igen & Igen", "En Wannabe Darth Vader" sekä "Police Bells & Church Sirens". Tästä voi päätellä, että tykkäsin paljon. Keikkapaikkana On The Rocks oli aika pieni, mutta intiimi. Yleisö oli todella hyvin mukana, vaikka paikka ei aivan täynnä ollutkaan. Itse tanssin eturivissä kuin viimeistä päivää.

 
(kuvat: bubble)

Lopuksi taas hieman videokuvaa keikalta: 



 
 

4 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta tuo Kvamm! :D Ja täytyy ehdottomasti tutustua musiikkiin!

    VastaaPoista
  2. J: No myönnän, että saatoin ehkä hieman katsella herraa sillä silmällä :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä Kvamm ilostutti myös silmiä, ehdottomasti ;) Hey laitappas noita videoita tuleen!

    VastaaPoista
  4. bubble: Ilostutti joo ;) Laitoin videot tuleen.

    VastaaPoista