Näytetään tekstit, joissa on tunniste cemetery. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cemetery. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. elokuuta 2023

TO BRING THE PIECES BACK TOGETHER

Berlin_2022_16



Löysin luonnoksista keskeneräisen postauksen viime vuoden Berliinin reissusta. Viime vuonna olen julkaissut postaukset vain kyseisen reissun hautausmaista, urbaanista löytöretkeilystä ja Buchstabenmuseumista. Olen näköjään aloittanut tarkkaa matkapäiväkirjaa, mutta kirjoittanut kunnolla vain reissun ensimmäisestä sunnuntaista. Muiden päivien kohdalle olen listannut paikat, joissa kävimme ystäväni Marian kanssa. En todellakaan enää muista vuodentakaisen matkan tapahtumia, joten julkaisen nyt tuon vanhan keskeneräisen kirjoituksen sellaisenaan:  

"LAUANTAI 14.5.2022: Matkuspäivä, Amritissa keitolla. 

SUNNUNTAI 15.5.2022: Sunnuntaina oli vuorossa perinteinen brunssi Elfidassa ja kirpputorikierros. Kirpputorikierros alkoi Boxhagener Platzilta, jonka yhdellä nurkalla Elfida sijaitsee. Seuraavaksi hyppäsimme M10-ratikkaan ja suuntasimme kohti Mauerparkia. Mauerpark on tosin omaan makuuni jo liian turistirysä, joten kiersimme siitä osan nopeasti (niin nopeasti kuin siinä tungoksessa nyt pystyi) ja kävelimme läheiselle Arkonaplatzin kirpputorille. Arkonaplatz on Boxhagener Platzin osalla suosikkikirpputorini Berliinissä. Kirpputoreilun jälkeen kävimme syömässä Amritissa Seuraavaksi pieni välikuolema ja sitten Toolin keikalle Mercedes-Benz Arenalle. Meillä oli liput yläkatsomoon, koska siinä vaiheessa kun huomasimme että Tool on keikalla Berliinissä matkamme aikaan niin kaikki hyvät paikat olivat jo menneet. Olen ollut Mercedes-Banz Arenalla kerran aiemmin - Toolin keikka sekin - ja paikkani oli silloinkin jossain yläkatsomossa. Kävi ilmi ettei kuitenkaan niin ylhäällä kuin nyt. Löysimme oikean sisäänkäynnin paikoillemme ja ajattelimme jo käydä katsomassa paikat valmiiksi ennen keikan alkua. Se hetki, kun kävelimme sisään ovesta ja huomasimme olevamme kovin ylhäällä. Ei siinä vielä mitään, jos paikkamme olisivat olleet heti sisäänkäynnin lähellä, mutta ne olivat 15 riviä ylempänä ja portaat sinne olivat todella jyrkät. En ole korkeapaikankammoinen, mutta hieman hirvitti pelkästään lähteä kiipeämään paikoille. Maria ei kyennyt edes siihen. Istuin paikallani muutaman sekunnin ja se riitti. Aivan kauheaa. En olisi uskaltanut keikan aikana varmaan edes hengittää, ja olisin varmasti köyttänyt itseni jesarilla kiinni tuoliini, jos olisin joutunut olemaan siellä. Vähän nauratti ja itketti, kun mietimme että joudumme todennäköisesti "katsomaan" keikan ulkopuolelta, jos katsomomme sisäänkäynnin kohdalla ei saa keikan aikana seistä. Onneksi sai, joten näimme keikan. Meidän ja usean muunkin katsomon sisäänkäynnin kohdalla oli monia muitakin seisomassa keikan aikana, joten yläkatsomo ei selvästi sopinut kaikille.  

MAANANTAI 16.5.2022: Fine Bagels / Shakespeare & Sons, RAW, Friedhöfe vor dem Hallesches Tor, Kauf Dich Glücklich, Anne Frank Zentrum, Shiso Burger.


TIISTAI 17.5.2022: Topographie des Terrors -museo, Dussman Das Kulturkaufhaus, Piti käydä Jüdischer Friedhof Schönhauser Allee -hautausmaalla, mutta se oli suljettu. Frank Cafe. 

KESKIVIIKKO 18.5.2022: Jüdischer Friedhof Schönhauser Allee -hautausmaa, Burgermeister, UE Siemensbahn, Sushi King.

TORSTAI 19.5.2022: Fine Bagels/Shakespeare & Sons, Brammibal's Donuts, Modulor,  Bergmannstrassen hautausmaat (ei jaksettu käydä kaikkia), Victoriapark, Amrit.

PERJANTAI 20.5.2022: Charlottenburgin linna, Sushi King, Buchstabenmuseum, Warpaint @ Huxley's Neue Welt.


LAUNTAI 21.5.2022: Fine Bagels/Shakespeare & Sons, Burgeramt, Dita Von Teese @ Admiralspalast.

SUNNUNTAI 22.5.2022: Elfida, kirpputorit (Boxhagener Platz, Arkonaplatz), matkuspäivä".




Berlin_2022_2Berlin_2022_33Berlin_2022_36
Berlin_2022_31Berlin_2022_29
Berlin_2022_84Berlin_2022_40


TOOL - SCHISM


Berlin_2022_13Berlin_2022_27Berlin_2022_63
Berlin_UE_2022_54
Berlin_UE_2022_10
Berlin_2022_6
Berlin_2022_19
Berlin_2022_12Berlin_2022_11
Berlin_2022_20
Berlin_2022_112
Berlin_2022_39
Berlin_2022_73
Berlin_2022_56
Berlin_2022_55
Berlin_2022_54
Berlin_UE_2022_58
Berlin_2022_76Berlin_2022_68
Berlin_2022_72
Berlin_2022_34
Berlin_2022_4
Berlin_2022_93Berlin_2022_96



Found an unfinished post about last year's Berlin trip.


lauantai 24. syyskuuta 2022

CAME FROM THE DIRT, BACK IN THE GROUND WHEN I DIE



Berlin_2022_120


Katsaus toukokuisen Berliinin hautausmaille, 2022.


Berlin_2022_116

Berlin_2022_83

Berlin_2022_78

Berlin_2022_88

Berlin_2022_100


POST MALONE - LEMON TREE


Berlin_2022_117

Berlin_2022_105

Berlin_2022_122

Berlin_2022_111

Berlin_2022_92

Berlin_2022_107

Berlin_2022_99

Berlin_2022_82

Berlin_2022_87

Berlin_2022_115

Berlin_2022_98


Cemeteries of Berlin, 2022.


maanantai 20. kesäkuuta 2022

POLAROIDS ON THE HARDWOOD FLOOR



Berlin_2022_Polaroid_46


Kuvasin kuukauden takaisella Berliinin matkallani runsaasti Polaroideja. Useita kymmeniä. Yksi filmipaketti tuotti todella haaleita ja outoja, violetinsävyisiä Polaroid-kuvia. Onneksi vain yksi. Mustavalkoisen filmipaketin kuvat olivat osa myös liian haaleita. Jotkut Polaroideista epäonnistuivat muuten, mutta niitä oli kokonaisuudessaan vain hyvin pieni osa. Tähän kokosin matkan parhaiten onnistuneet Polaroidit aka suosikkini.


Berlin_2022_Polaroid_26

Berlin_2022_Polaroid_45

Berlin_2022_Polaroid_50

Berlin_2022_Polaroid_42

Berlin_2022_Polaroid_43

Berlin_2022_Polaroid_27

Berlin_2022_Polaroid_37

Berlin_2022_Polaroid_40


TAYLOR SWIFT - NEW YEAR'S DAY


Berlin_2022_Polaroid_13

Berlin_2022_Polaroid_33

Berlin_2022_Polaroid_25

Berlin_2022_Polaroid_29

Berlin_2022_Polaroid_24

Berlin_2022_Polaroid_7

Berlin_2022_Polaroid_8

Berlin_2022_Polaroid_6

Berlin_2022_Polaroid_10

Berlin_2022_Polaroid_2


I took lots of Polaroids in Berlin a month ago. These are my favorites.