keskiviikko 30. syyskuuta 2009

I Couldn't Help But Fall In Love


Tänään se saapui ja sai hymyn huulilleni. Levy nimeltä Volume One, amerikkalaiselta indie folk bändiltä She & Him, josta jo taannoin oli mainintaa. Zooey Deschanelin ihana ääni täyttää huoneen M. Wardin soittaessa kitaraa ja huomaan laulavani mukana vähän väliä. Onnea vain naapureilleni ja flunssan raatelemalle kurkulleni. Näiden kappaleiden tahdissa ei voi pysyä paikoillaan, on pakko tanssia. Tästä alkaa Volumen 2:n piinaava odotus. Onneksi on olemassa Youtube, josta pystyy jo kuuntelemaan joitain levylle tulevia kappaleita. Mielettömän ihanat "Thieves Among Us" ja "Lotta Love" ovat soineet täällä viime päivinä lakkaamatta. Toivottavasti näen tämän duon joskus livenä.




tiistai 29. syyskuuta 2009

The Resistance

Syysflunssan taltuttamiseen tarvitaan villasukkien, lämpimän kaulahuivin, päiväunien
lisäksi uusin jakso Housea


kasa lempielokuvia


mielettömän hyvää ruokaa


suklaata


ja tietenkin litroittain kuumaa juotavaa

lauantai 26. syyskuuta 2009

Girl from Mars


Koska asun lähes aina kotona ollessani CTRL'n ihanan pehmeässä ja väljässä David Bowie-printillä varustetussa paidassa, mustissa legginsseissä ja joulupukin tuomissa pitkissä villasukissa, ei sitä aina kauppaan lähtiessään jaksa pukeutua sen kummallisemmin. Skullcandyn kuulokkeet korville, Monkin kaulahuivi lämmittämään, Converset jalkaan ja menoksi. Paita on ostettu kesällä alennusmyynnistä ja Bubblella on samanlainen. Paidat on samaan aikaan ostetut, mutta minä bongasin kyseisen ihanuuden ensin! :D



perjantai 25. syyskuuta 2009

Red Is The Color Of Memory

Rakastan punaista niin vaatteissa, asusteissa, huulipunassa kuin sisustuksessakin. Tietenkin yleensä mustan kanssa. Tänään päälle pääsikin pirteän punaiset sukkahousut antamaan väriä muuten kovin tummanpuhuvaan asuun. Ihanat syysilmat jatkuvat edelleen ja odotan kauhulla sitä päivää, kun jatkuva sade ja harmaus saapuu jäädäkseen.






mekko - Reflex
sukkahousut - Seppälä
nahkatakki - Vila
kaulahuivi - Monki
kengät - Tamaris
koru - Teemu Kuoppamaa design
laukku - joku sisustuskauppa Hki:ssä

maanantai 21. syyskuuta 2009

Turn On The Bright Lights


Pimeät syysillat tarvitsevat seurakseen kauniin valaisimen. Onneksi minulta löytyy kummitädiltäni saatu yksinkertainen, mutta sitäkin ihanampi lamppu. Rakastamastani lampusta huolimatta valaisinhaaveissani siintävät nämä kolme kaunokaista:


1. Harri Koskisen Block-lamppu


2. Muuton E 27


3. Olga Sjöroosin hurmaava Ave-valaisin.


perjantai 18. syyskuuta 2009

Autumn Song

Iskä poikkesi tänään kylässä ja toi mukanaan suuren kassillisen ruokaa. Kassista löytyi muun muassa äitin tekemää mustaherukkamehua, tätini omenapuusta poimittuja omenoita, oman maan porkkanoita ja perunoita mummulan maasta. Itse kasvatettu ruoka voittaa kaupan antimet mennen tullen.




Syyspäivän ruoka:

Cous cousilla sekä
fetalla ja kermajuustolla
täytettyjä paprikoita
Villirucolaa
Tomaattia
Kurkkua
Punasipulia
Halloumi-juustoa
Cashew-pähkinöitä








Tänään on ollut aivan ihana ja aurinkoinen syyspäivä. Kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa kävelemässä ja kuvailemassa. Polaroid-kamerakin oli mukana, mutta tällä kertaa sille ei ollut käyttöä. Polaroidilla kuvaaminen kun ei ole mitään kovin halpaa lystiä.





hattu - Accessories
villapaita - Only
hame - Kappahl
sukkahousut - Lindex
kengät - Converse
laukku - second hand

Midwinter Graces




Musiikillisesti elämässäni tärkein Silverchairin ohella on Tori Amos, jonka yhdestä biisistä myös blogi on saanut nimensä. Juuri saadun tiedon mukaan naisen talvialbumi "Midwinter Graces" ilmestyy marraskuun 10. päivä. Levyllä tullaan kuulemaan Torin uudistamia versioita klassisista joululauluista sekä myös uusia lauluja. Joulua ja talvea rakastavana odotan tätä levyä innolla. Ei taida olla epäilystäkään siitä, mikä levy soi jouluaattona levysoittimessa.

Levyn sisältö näyttää tältä:

1. What Child, Nowell
2. Star of Wonder
3. A Silent Night With You
4. Candle: Coventry Carol
5. Holy, Ivy and Rose
6. Harps of Gold
7. Snow Angel
8. Jeanette, Isabella
9. Pink and Glitter
10. Emmanuel
11. Winter's Carol
12. Our New Year

Tori Amos on niin uskomaton nainen, että hän ansaitsee kunnollisen esittelyn. Sellainen on tulossa lähiaikoina.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Antaa sataa



Olen aikaisemmin aika ajoin törmännyt elektronista indiepoppia soittavaan trioon nimeltä Au Revoir Simone, mutta rakastuin biisiin "Shadows" äskettäin niin paljon, että olihan sitä vihdoin ja viimein tutustuttava bändin muuhunkin tuotantoon. Bändin nimeä klikkaamalla pääsee muuten bändin sivuille, jotka kannattaa tsekata jo pelkän visuaalisen ilmeen puolesta. Minusta kesäisen pirteä ja hempeä soundi kuulostaa hyvältä, kun ulkona on ankean harmaata ja syyssade piiskaa ikkunaa. Voi vielä hetken haaveilla menneestä kesästä.



Kenelle muulle tulee näistä neidoista mieleen Cherry Blossom Girlin Alix ja Sofia Coppolan ihana elokuva Virgin Suicides?

tiistai 15. syyskuuta 2009

My Favorite Thing



-->


Vuonna 1992 Australian Newcastlessa vokalisti- kitaristi Daniel Johns, basisti-kitaristi Chris Joannou ja rumpali Ben Gillies perustivat bändin nimeltä Innocent Criminals. Silverchairiksi bändin nimi muuttui virallisesti vuonna 1994, kun pojat voittivat paikallisen radiokilpailun biisillään ”Tomorrow”. Sen jälkeen bändi on julkaissut viisi studioalbumia:


-->
Frogstomp (1995)
Freakshow (1997)
Neon Ballroom (1999)
Diorama (2003)
Young Modern (2007)

Bändin soundi on vuosien saatossa kehittynyt debyyttialbumin post-grungesta nykyiseen orkestraaliseen progressiiviseen pop-rockiin. Lienee helpointa sanoa, että nykyinen soundi poikkeaa huomattavasti alkuajoista ja sitä on kovin vaikea määritellä. Ulkoisestikin bändin pojat ovat hieman muuttuneet sitten alkuaikojen.

-->
Suosikkilevyni bändin tuotannosta on kaikkien aikojen levyjen omaan top vitoseenikin yltävä Neon Ballroom, joka on kerta kaikkiaan huikea levy. Tällä hetkellä aussirokkarit ovat studiossa nauhoittamassa kuudetta levyään. Odotan innolla, mitä pojat saavat aikaan. Studioalbumien lisäksi bändi on julkaissut singlejä, live- ja best of –levyjä sekä dvd-julkaisuja, jotka kaikki löytyvät omasta hyllystä. Hyllystä löytyy myös Johnsin sivuprojektit. Suurin aukko Silverchair-kokoelmassani on sinkku nimeltä "Findaways". Kyllä sekin sinne tiensä vielä joskus löytää.



-->
-->
Silverchair ei suinkaan ole Johnsin ainut musiikillinen projekti. Vuonna 2000 Johns julkaisi Paul Macin (joka kuuluu nykyään Silverchairin livekokoonpanoon) kanssa EP:n nimellä I Can’t Believe It’s Not Rock. Myöhemmin tästä parivaljakosta kehkeytyi The Dissociatives, jossa myös The Presetsin pojat soittivat. Nyt Johnsin on raportoitu tekevän yhteistyötä The Sleepy Jacksonin Luke Steelen kanssa akustisen poplevyn parissa, mutta ainakaan toistaiseksi tälle sivuprojektille ei ole tiedossa julkaisupäivämäärää. Harmi, sillä se kuulostaa kiinnostavalta. Viime vuonna Johns tuotti australialaisen punkbändi The Scaren uusimman Oozevoodoo-levyn ja täytyy sanoa, että ihan hyvältä kuulostaa, vaikka en mikään punkin ystävä olekaan. Bändin muut pojat ovat myös olleet tuotteliaita Silverchairin ulkopuolella. Gilliesin sivuprojekti kulki nimellä Tambalane ja Joannou puolestaan tuotti The Mess Hallin toisen levyn "Feeling Sideways". Kaikki yllämainitut kuuluvat siihen suunnattomaan määrään musiikkia, jota kuuntelen.


-->
Jo kymmenen vuoden ajan Silverchair on ollut minulle se ykkösbändi. Kaksi vuotta sitten näin pojat vihdoin ja viimein livenä Lontoon Carlind Academy Brixtonissa, mikä oli jotain sanoinkuvaamatonta. Eturivi. Maailman paras biisi ”Emotion Sickness” loistavana liveversiona. Kyyneleet silmiin saanut uskomattoman kaunis versio ”Anas Song”ista. Pitkäaikaisin ja suurin julkkisihastukseni Daniel Johns parin metrin päässä ilman paitaa. Tarvitseeko sanoa enempää?! Ennen keikkaa tapasimme Twilight Colan Bubblen kanssa Chrisin ja Benin, joiden kanssa pääsimme yhteiskuvaankin. Daniel huiteli jossain, mikä oli ehkä hyvä asia siinä mielessä, että jos kyseinen herra olisi ollut paikalla, olisin luultavasti pyörtynyt tai saanut jonkinlaisen kohtauksen :D Näpit irti naiset, se mies on minun! (no..toivossa on hyvä elää :D)





-->


-->


sunnuntai 13. syyskuuta 2009

You've Been Gilmored

Sunnuntai-ilta kuluu mukavasti, kun tekee hyvää salaattia ja asettautuu lokoisasti sohvalle katsomaan aina yhtä ihania Gilmoren Tyttöjä. Ne, jotka eivät ole katsoneet tätä loistavaa sarjaa, ovat missanneet paljon. Sarja on mukaansatempaava etenkin nopeatempoisen ja lukemattomia populaarikulttuuriviittauksia sisältävän dialoginsa vuoksi.



Sunnuntai-illan salaatti:
kirsikkatomaatteja
jäävuorisalaattia
kurkkua
salaattijuustoa
punasipulia
krutonkeja

Best Of

Ystäväni halusi minun tekevän jutun parhaista musiikkivideoista. Ajattelin rajata listan noin kymmeneen videoon, sillä muuten jutusta tulisi aivan liian pitkä. Toinen rajoitus oli, että vain yksi musiikkivideo samalta artistilta. Osaa lempivideoistani ei kuitenkaan löytynyt YouTubesta, ja jos löytyikin niin vastassa olivat kaksi inhoamaani sanaa: embedding disabled. Tämä teki karsinnan kuitenkin helpommaksi, sillä tällä listalla ovat vain sellaiset videot, jotka YouTubesta sai tähän suoraan (vaikka eipä se embedding disabled linkittämistä estänyt, köh). Lista ei siis todellakaan ole kattava ja siitä puuttuu monia mielettömän hienoja musiikkivideoita (esimerkiksi yksi lyömätön pari: Michel Gondry ja Björk).

Sigur Rós – Vidrar Vel Til Loftarasa

Kaunis ja surullinen video. Sigur Rósin musiikkivideot ovat ihan oma lukunsa ja kandidaatteja tälle listalle olisikin siis löytynyt vaikka millä mitalla. Esimerkiksi Hoppipollan veikeä video saa suun hymyyn joka kerta.

Silverchair – Emotion Sickness

Maailman paras biisi. Olen ollut tätä mieltä jo kymmenen vuotta. Muita kandidaatteja näiltä rakkailta aussirokkareilta olisivat olleet If You Keep Losing Sleep, Ana’s Song ja Across The Night.


Röyksopp - What Else Is There?

Ehdottomasti parasta Röyksoppia ja yksi parhaista tanssibiiseistä ikinä. Karin Dreijer Anderssonin ylimaallisen ihana ääni ja tummasävyinen video. Karin on muuten tänä vuonna julkaissut loistavan soololevyn, joka kulkee Fever Rayn nimellä (musavideot ovat myös loistavia!).

Coldplay – Viva La Vida

Bändin poikien oma versio tämän loistavan biisin videosta on mielestäni nerokas ja tsiljoona kertaa parempi kuin biisin virallinen video. Muita kandidaatteja Coldplaylta olisivat olleet Don’t Panic, The Scientist, Talk ja Strawberry Swing.

Hjaltalin – Traffic Music

Hermann Karlssonin animoima loistava video.

Steven Wilson – Harmony Korine

Steven Wilson, mies Porcupine Treen, Blackfieldin ja No-Manin takana, on nero. Epäilen, että se mies ei nuku koskaan vaan tekee töitä kellon ympäri. Musiikin lisäksi tietenkin videon visuaalinen ilme miellyttää suunnattomasti. Tämän videon, kuten monen muunkin Wilsonin tekeleen, visuaalisesta ilmeestä vastaa tanskalainen taiteilija Lasse Hoile.

Vast - Pretty When You Cry

Tämä on pelottava ja sairas, mutta hieno video. Varoitettakoon, että ei heikkohermoisille.

Nine Inch Nails – Closer

Eihän tämä olisi lista eikä mikään ilman Trent Reznorin Closeria.


Neverending White Lights feat. Melissa Auf der Maur – The World Is Darker

Verenpunaista synkkyyttä.

Placebo - Song To Say Goodbye

Surullinen video. Tuo pikkupoika särkee sydämen. Placebolta olisi ollut myös muuta valinnanvaraa: Taste in men, Twenty Years, Special Needs, Pure Morning.

Myös kaksi suomalaista musiikkivideota ansaitsee paikan tällä listalla:

Don Johnson Big Band – Road

Apulanta – Odotus


lauantai 12. syyskuuta 2009

Special


Nyt täytyy sanoa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun lempibaarini 45 special on pettänyt minut. Uusittu ja kalliimpi Kööki-klubin buffetin lista ei ole parannus entiseen vaan päinvastoin. Missä ovat ne taivaalliset yrttiperunat ja feta?! Listalle on tullut oliiveja, turkinpippureita ja valkosipuliperunoita, jotka eivät edes juuri maistuneet valkosipulilta. Kaipaan takaisin vanhaa listaa, josta Twilight Colan Bubble joskus muinoin kirjoitti. Ei uusitun ruokalistan ruoka pahaa ollut, älkää käsittäkö väärin. Se ei vain ole läheskään yhtä hyvää kokonaisuudessaan kuin aiemmin. Toki tälläkin kertaa tuli syötyä itsensä aivan täyteen. Täytetyt paprikat, rucola, tomaatti, marinoitu punasipuli ja talon leipä valtasivat lautasestani suurimman osan. Tällä kertaa ei myöskään kuultu DJ'n soittamaa musiikkia. Liekö tämäkin poistettu uudistuksen myötä.




Loppuillasta jäi kameraan sekalaisia otoksia (olen sitä mieltä, että tarvitsen järkkärin mitä pikimmin). Tanssipuoli ei tälläkään kertaa kuitenkaan pettänyt. Ehkä asiaa auttoi jo traditioksi muodostunut toivelista, jolta yleensä soitetaan melkein kaikki biisit. Maailman parhaan baarin levyhyllyssä on kuitenkin muutamia aukkoja, mutta eiköhän tämäkin saada jossain vaiheessa korjatuksi :D








Liikenteessä oltiin näillä vermeillä:
tunika - Mango
hame - Link
sukkahousut - Indiska
kengät - Skills

koru - marianeiti

torstai 10. syyskuuta 2009

The Messenger

Suuria uutisia Patrick Wolfin faneille! Herra saapuu lokakuun 23. päivä keikalle Helsingin Tavastialle. Lippuja keikalle voi ostaa ensi maanantaina Tiketistä hintaan 25 euroa kipale.


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Stockholm Syndrome

Yritän lievittää armotonta Tukholma-ikävää katselemalla kuvia parin viikon takaiselta visiitiltäni sinne. Tukholma on aivan ihana ja kaunis kaupunki, jossa tuli Coldplayn keikan lisäksi katsastettua muun muassa Gröna Lund, Gamla Stan, pari kivaa kahvilaa Södermalmilla sekä ravintola Herman's. Yövyin Fridhemsplanissa Sankt Eriksgatanilla. Hostelli oli todella mukava: sänky oli pehmeä, huoneessa oli tv ja nettiyhteys ja aamupala oli täydellinen. Puhumattakaan siitä, että maailman paras levykauppa Record Hunter sijaitsee samalla kadulla.


Rakastan Tukholman kauniita taloja, vihreyttä ja etenkin Gamla Stania illalla. Ne pienet, ihanasti valaistut kujat vaan ovat niin kauniita.







Shoppailu sijoittui lähinnä Södermalmille. Ihailin Twist & Tango -liikkeen sisustusta ja tietenkin niitä ihania vaatteita. Vaatteita ostosreissulta ei tarttunut mukaan kovinkaan montaa : Mangon rento musta tunika vetskataskuilla, Bik Bokin musta tyllimekko sekä hiekanruskea juhlavampi paita Vilasta. Nämä tulevat varmasti vilahtelemaan blogissa jossain vaiheessa. Mangon tunika on melkein asunut päälläni viime viikkoina.








Tukholman paras kahvila on varmasti Södermalmilla sijaitseva Café String, joka varasti sydämeni rennon retrolla sisustuksellaan. Vanhoja huonekaluja, moottoripyöriä.. <3 Valitettavasti en päässyt kokeilemaan kuuluisaa viikonloppuna tarjoiltavaa aamiaisbuffettia, sillä vierailin kahvilassa keskellä viikkoa. Ensi kerralla sitten!







Toinen mukava, pienempi kahvila Södermalmilla oli nimeltään Café Hängmattan. Päydältä bongasin vieraskirjan, johon vieraiden toivottiin kirjoittavan tai piirtävän jotain. Loistava idea!




Ehdottomasti visiitin arvoinen paikka oli myös tunnelmallinen, vegetaristinen ravintola Hermans. Vähän yli kympillä sai syödä niin paljon kuin halusi. Kävimme reissun aikana kavereiden kanssa siellä parikin kertaa. Molemmilla kerroilla ruoka oli taivaallista ja jälkiruoaksi tilaamani belgialainen suklaakakku vei kielen mennessään.






Hermans sijaitsee myös loistavalla paikalla. Illalla saattoi nähdä esimerkiksi kauniisti valaistun Gröna Lundin huvipuiston vastakkaisella rannalla. Gröna Lund oli ehdottomasti suomalaisia huvipuistoja parempi. Olen pienestä pitäen rakastanut huvipuistoja ja mitä hurjempi laite, sen parempi! Grönassa suosikkilaitteiksi valikoituivat Katapulten ja Fritt Fall. Monen tunnin seikkailu huvipuistossa uuvutti, mutta oli ehdottomasti sen arvoista.




Tämä taisi kuitenkin tehdä ikävän vain kahta kauheammaksi. Ainut keino lievittää tätä ikävää on varmaan matkustaa Tukholmaan mahdollisimman pian uudestaan.