lauantai 11. tammikuuta 2020

MY HOUSE IN BUDAPEST




Budapest_10_2019_31



BUDAPEST

10.-15.10.2019



Viime vuoden lokakuussa matkustin ystäväni kanssa junalla Wienistä Budapestiin. Parin tunnin junamatka sujui näppärästi ja Airbnb-asuntomme oli vain lyhyen kävelymatkan päässä juna-asemalta, itse asiassa aivan lähellä viimevuotista majoitusta. Edellisenä vuonna, ensimmäisellä Budapestin matkallani sää jätti paljon toivomisen varaa. Tällä kertaa sää oli lähes kaikkina päivinä mitä mainioin, lämmin ja aurinkoinen. Lämpötila kipusi jopa yli kahdenkymmenen plusasteen! En enää muista mitä teimme minäkin päivänä, mutta vietimme Budapestissa vajaan viikon. Siinä ajassa ehdimme nähdä monenlaista, kuten "Kengät Tonavan rannalla" -muistomerkin, Vajdahunyadin linnan,  KalastajanlinnakkeenMatiaksenkirkonArany Sas Patika -museon, rauniobaari Szimpla Kertin sekä Columbo-patsaan (yksi lapsuuden tv-suosikeistani). Teimme myös lyhyen vierailun Kerepesin hautausmaalle (siellä tuli valokuvattua runsaasti edellisellä reissulla). Alkuperäinen suunnitelma oli valokuvata Kerepesin vieressä sijaitsevaa puoliksi hylättyä hautausmaata, mutta emme valitettavasti päässeet sinne sisään korjaustöiden vuoksi. Urbaanin löytöretkeilyn kohdalla koimme useaan kertaan saman ongelman eli sisäänpääsy mahdoton.



Budapest_10_2019_48
Budapest_10_2019_97
Budapest_10_2019_236
Budapest_10_2019_188
Budapest_10_2019_78Budapest_10_2019_2Budapest_10_2019_51
Budapest_10_2019_104



Budapest_10_2019_101Budapest_10_2019_42Budapest_10_2019_1Budapest_10_2019_10
Budapest_10_2019_73



Ruuan suhteen luotimme reissulla ainakin kolmena päivänä vanhaan suosikkiin nimeltä Etna II, josta saa pehmeäpohjaista gluteenitonta pizzaa. Toinen maininnanarvoinen paikka on kahvila My Little Melbourne, josta saa muun muassa erilaisia Fritz-juomia! Hamstrasin niitä jopa mukaani Suomeen. Uusi tuttavuus oli Zing Burger & Co, jossa söimme koko Budapestin reissun parhaimmat ruuat. Hampurilainen oli oikein hyvänmakuinen, mutta rapeat halloumiranskalaiset nousivat ensimmäiselle sijalle. Paikka saa plussaa myös siitä, että listalta löytyy kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Jos ja kun joskus palaan Budapestiin niin aion ehdottomasti käydä uudelleen yllä mainituissa kolmessa paikassa.



Budapest_10_2019_23Budapest_10_2019_41
Budapest_10_2019_9
Budapest_10_2019_90
Budapest_10_2019_18Budapest_10_2019_160Budapest_10_2019_113
Budapest_10_2019_159
Budapest_10_2019_234



Last year in October me and my friend traveled from Vienna to Budapest by train. We spent almost a week there and in that time we visited for example the following places: the Vajdahunyad Castlethe Fisherman's Bastion, the Matthias Church, the Golden Eagle Pharmacy Museumthe ruin bar Szimpla Kert and saw "Shoes on the Danube Bank"  memorial and the Columbo statue (a childhood tv-favorite of mine). We also made a short visit to the Kerepesi Cemetery where  we actually spent a lot of time photographing on our previous trip to Budapest. Our original plan was to photograph the semi-abandoned cemetery beside Kerepesi but we couldn't get in because of ongoing construction work. Same problem with all our urban exploring outings, couldn't get in. In terms of sustenance we relied a lot on an old favorite called Etna II where you can get delicious gluten-free pizza. My Little Melbourne was another favorite we returned to. You can get Fritz drinks there, I love them. One of the new places worth mentioning is Zing Burger & Co where we ate the best meal of our trip. The hamburger was great but the crispy halloumi fries were the bomb! I'm definetely visiting those three places if and when I go back to Budapest.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti