tiistai 12. kesäkuuta 2012

Summer House

 Summer house_2012_25

Takana on ihanan rentouttava viikonloppu tädin mökillä sukulaisten seurassa. Lauantaina mökin valtasi viisi naispuolista serkusta. Saavuimme yhden serkkuni kanssa mökille kun paikalla ei ollut vielä ketään muuta. Mökin avain löytyi ja pääsimme hyttysten armoilta sisään, tosin kylmään mökkiin. Neuvokkaina naisina raahasimme patterin aitan yläkerrasta, eikä peiton sisään kääriytyneenä ja villasukat jalassa tullut kylmä. Muiden saavuttua lämmitettiin takka, sauna ja palju. Ulkona tihutti vettä koko illan eikä aurinkokaan näyttäytynyt, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Maukasta syömistä ja juomista riitti yllin kyllin ja paljun vesi kuumeni ehkä liikaakin. Lapsuutta ja nuoruutta muisteltiin vanhojen valokuvien avulla ja naurua riitti. Keksimme myös sattumalta oivan hyttystenkarkoittimen: pilkottu sipuli! Tortilloiden ahmimisen jälkeen pilkottu sipuli vietiin kipossa terassille ettei sipulin haju tarttuisi jääkaapin muihin herkkuihin. Hetken päästä huomasimme ettei terassilla ollut enää ainuttakaan hyttystä. Sipulia ei toki kuljetettu mukana joka paikkaan ja siitä syystä jaloissani komeilee tällä hetkellä noin 20 hyttysenpistoa..

Sunnuntaina mukaan liittyi kolme tätiä, 3-vuotias serkuntyttö, parin serkun miehet sekä äitini, isäni ja pikkuveljeni. Muut tulivat autoilla, mutta pikkuveli juoksi 10 kilometrin matkan mökille. Puolessa tunnissa! Ei ihan onnistuisi minulta. Sunnuntai toi mukanaan myös auringon. Pöytä notkui jälleen herkuista (salaattia, grillattuja makkaroita ja maisseja, patonkia, raparperipiirakkaa, sitruuna-mansikka-britaa, korvapuusteja, munkkeja, sipsiä, karkkia, suklaata..) ja kaikille riitti syömistä. Paljun vesi lämmitettiin sunnuntainakin, ja kun muut rentoutuivat paljun 32 asteisessa vedessä niin yksi tädeistä kävi pulahtamassa kylmään järviveteen. Porukan pienimmän kanssa tuli leikkittyä poneilla, tehtyä ruokaa leikkimökissä ja kuvattua mökin ympäristöä. Pikkuneiti sai äitinsä kameran käyttöön ja kuvasi innoissaan perässä sitä mitä minäkin. 

Suurkiitos kaikille mahtavasta viikonlopusta, otetaan pian uusiksi!

 Summer house_2012_21
Summer house_2012_12
Summer house_2012_3
Summer house_2012_8
Summer house_2012_9
Summer house_2012_10 
Summer house_2012_11
Summer house_2012_15
Summer house_2012_13
Summer house_2012_16
Summer house_2012_6
Summer house_2012_18
Summer house_2012_2
Summer house_2012_1
 Summer house_2012_20 
Summer house_2012_17
Mökillä_2012_23

I spent a relaxing weekend at my aunt's summer house with some relatives. On Saturday the summer house was filled with five female cousins. We laughed a lot, had a sauna, relaxed outside in a tub with warm water, drank some and ate lots of good food. It rained a little all evening but that didn't spoil the mood. On Sunday more relatives arrived: three aunts, my cousin's 3-year-old daughter, a couple of my counsin's men and my mom, dad and little brother. The others came with cars but my brother ran 10 kilometers to the summer house in a half an hour! The sun shined on Sunday, we warmed the water in the tub again and one aunt swam in the lake's cold water. We had a massive amount of good food and mouth-watering desserts. Thank you all, I had an awesome weekend, let's do it again soon!

8 kommenttia:

  1. Herran jumala sitä A:ta!! Siitä tulee joku himourheilija! Ite jaksaisin juosta sen 10 metriä ja sitten tulis jo kuolema. :D
    Ihania kuvia! ^_^ Ja mikä ihanuus Muumi-pussilakana! Katoin muuten tosta sun varjokuvasta, että sulla on joku töpsöpipo päässä. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Ei muuten ole mun oma pussilakana (omat on juuri kyllä käytössä), mutta nukuin niissä tietenkin :D Ja ei ole töpsöpipoa vaan nuttura :D

      Poista
  2. Mökille pitää kyllä kohta päästä, jotta saisi suomifiiliksen kattoon! Harmi, ettei omaa mökköä löydy... Kaaaveeeriiit hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti joltain kaverilta se mökki löytyy :D

      Poista
  3. Voisin ottaa noi luetellut ruuat esim. nyt. :D Ja joko A treenaa maratonia varten? ;)

    VastaaPoista
  4. Niin oli mukava viikonloppu!!! ..ja sunnuntaina uni maistui! :O) Ihania kuvia... Taas!!!!

    VastaaPoista