lauantai 22. tammikuuta 2011

We All Are Dancing

 

Tasan viikko sitten kokoonnuttiin pienellä porukalla J:n luokse kaupan kautta. Salka ja J olivat nälissään tehneet hieman liian pitkän kauppalistan, jota me onneksi saatiin Sarakissan kanssa vähän karsittua. Sitä määrää ei olisi jaksanut syödä elefanttikaan. Kämpillä Sarakissa taikoi hummusta, Salka paputahnaa ja J fetatahnaa (ohje alempana, löytynyt netin uumenista). Hei kyllä minäkin kuorin porkkanoita ja pilkoin jotain! Illan antimiin kuului paljon kaikenlaista, osa selviää kuvista. Syömisen ja Trivial Pursuitin (musiikkiversio) jälkeen lähdettiin Klubille tsekkaamaan Hang The DJ ja tanssittiin tanssittiin tanssittiin.


Fetatahna

      2 dl ruokajogurttia    
2 rkl ranskankermaa     
200 g fetajuustoa  
1 punainen paprika pilkottuna 
  1 valkosipulinkynsi   
ripaus sokeria   
mustapippuria

Kumoa jogurtti kahvisuodattimeen ja anna valua puolisen tuntia 
(toimii ilman niksiäkin). Murskaa fetajuusto kulhoon ja lisää sekaan
valutettu jogurtti, ranskankerma, paprika, valkosipuli ja mausteet.

Sunnuntaiaamu aloitettiin uunibanaaneilla ja vaniljajäätelöllä. Sarakissa ja Salka lähtivät  kotia kohti, mutta me taivalsimme päivällä J:n kanssa lumituiskun läpi Kehräsaaren ihanan tunnelmalliseen, pieneen elokuvateatteriin nimeltä Niagara. Siellä elokuvalippu ostettiin baaritiskiltä ja siihen kirjoitettiin päivä sekä näytöksen alkamisaika kuulakärkikynällä. Salissa tuntui kuin olisi ollut Pariisissa. En ole koskaan ollut Pariisissa, mutta siltä se kuitenkin tuntui. Ehkä se oli se projektorin rahiseva ääni, punaiset samettiset penkit, ranskan kieli (vaikka elokuva sijoittuikin Kanadaan). Itse leffasta tarkemmin juttua huomenna. Tällaisia viikonlopunviettoja uudestaan! 

KIITOS IHANAT !

(kuvat 1-3, 5, 8 ja 9 J:n ottamia, muut omia)

5 kommenttia:

  1. Oi vitsi näyttää oikein makoisalta! Mikähän siinä onkin, että ruokaa tulee aina ostettua liikaa kaiken maailman illanviettoihin... Sitte saa aina vetää kunnon ähkyt, kun "on ihan pakko" maistaa kaikkea :D

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä hauskaa, kiitos :) Ja kauppalistan pieni karsiminen oli kyllä hyvä ajatus, vaikka aika hyvin ne ruoat kuitenkin katosivat parempiin suihin :D Mutku meillä oli nälkä listaa tehdessä :D

    VastaaPoista
  3. Oi kenen on tuo ihana karttapallo? Haluaisin myös oman karttapallon. Ja ruuat näyttää ihan mielettömän herkullisilta:)

    VastaaPoista
  4. aini: tunnustan :)


    (ja kiitoksia vain itse ravenwavesille) :)

    VastaaPoista
  5. Joa: Niin kaikki ruoka olikin :)Ja ähkyä ei ilmeisesti vaan voi välttää :D

    Salka: Niin oli, kiitos itsellsi :) Aika suuri nälkä teillä kyllä oli :D

    aini: Niin, J jo ehti tunnustaa. Se on kyllä hieno! Ruuat oli erittäin herkullisia..ärh nyt tuli nälkä.

    J: Ja suuri kiitos sinulle :)

    VastaaPoista