tiistai 2. helmikuuta 2010

Wanna Be A Sailor?

Olen ollut viisi päivää reissussa ja tasapainoaistini yrittää edelleen uskotella minulle, että olen siellä keinuvassa laivassa. Viikonloppu vietettiin siis erittäin mukavassa seurassa blogiristeilyllä. Viime viikko mentiin erittäin vähillä yöunilla, mutta onneksi edellisöiset 18 tunnin yöunet auttavat asiaa. Tukholman shoppailusaldo jäi pieneksi. Bik Bokista löytyi kuitenkin musta neuletakki/viitta, jossa aion asua seuraavat kuukaudet. Se on ihana! Sitä voi pitää auki, kiinni esimerkiksi rintamerkillä ja siihen voi käärityä kuin lämpimään huopaan. Sattuneesta syystä en muuten ottanut pokkariani reissuun mukaan, sillä sen akku reistailee pahasti. Todennäköisesti se olisi muiden bloggareiden järjestelmäkameroiden loisteessa sammunut lopullisesti. Aion kuitenkin ryöstää muiden kuvia, joten matkasta seuraa tarkempaa raporttia vielä myöhemmin.




6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan multa: ostin BikBokista vaan muutaman jutun (toi sun ostos on muuten ihanan kotoisan näköinen!), en kuvannu käytännössä mitään ja maailma keinuu edelleen.:p

    VastaaPoista
  2. Vähän ihana toi viimenen kuva ^___^'

    VastaaPoista
  3. Taisin itsekin katsella tuota neuleviittaa, mutta jostain syystä se jäi vain katselemisen asteelle, nyt ehkä vähän harmittaa sillä se on hieno!

    Hehkutan vielä täälläkin, oli mukava nähdä, ihana olit/olet :)

    VastaaPoista
  4. Salka: Se on kyllä varsin ihana. Itsekin olit/olet aivan ihanuus ^__^

    VastaaPoista