lauantai 21. marraskuuta 2009

My Dear London part 2



Sunnuntaiaamuna hyppäsimme metroon suuntanamme Madame Tussaud's. Välillä kyllä tuntui hieman kummalliselta kuvauttaa itseään jonkun vahanuken vieressä.. Onnistuin myös luulemaan yhtä ihan elävää miestä vahanukeksi. Eipä siinä sitten pahemmin naurettukaan. Miesseuramme uskaltautui kauhuhuoneeseen, jossa oikeat ihmiset pelottelivat. Me naiset jätimme sen peloissamme väliin, mikä olikin hyvä idea. Ainakin miesseuran ilmeestä ja kertomasta päätellen.


Mutta mepäs tavattiin Johnny Depp!

Ja metrossa Robert Pattinson


London Aquarium eli Sea Life oli pienoinen pettymys. Shark Walk oli totaalisen tylsä! Kuvittelin sen suureksi läpinäkyväksi putkeksi, jossa ympärillä, yllä ja alla uiskentelisi paljon haita. Pah. Todellisuudessa se oli vain pieni parin metrin pätkä, jossa lattia oli osaksi lasia. Taisipa yksi hai jopa uida allani. Oli siellä sentään kivaakin nähtävää, vaikka kuvien ottaminen olikin hankalaa.



Seuraavaksi oli vuorossa kävelyä ja nähtävyyksien
katselua. Ne perinteiset Big Ben, London Eye jne.




Sitten lähdimme kohti Oxford Streetia. Top Shopissa oli niin järkyttävän kuuma ja hirvittävä tungos, että pyrähdimme siellä vain pikaisesti. Ennen niin massiivinen Jelly Beans-seinä oli kutistunut pieneen telineeseen, josta ei löytynyt edes kirsikkanmakuisia eikä dr. pepper -jelly beaneja! Cherry cola-makuiset sentään ajavat melkein saman asian. Nappasin mukaani jelly beanien lisäksi vain sydämillä varustetut sukkahousut ja punaisen pussukan, jossa on aivan ihanat isot klipsit!



Oxford Streetin tungos alkoi pian ahdistaa niin paljon, että lähdimme takaisin hostellille. Matkalla otettiin vähän puhelinkoppikuvia, kuten turistien kuuluu :D Parin tunnin päästä suuntasin yksin London Palladiumiin Patrick Wolfin keikalle, josta raportoin jo aiemmin melko massiivisesti. Päällä oli se tummanvioletti mekko, josta ei ikinä saa kunnollista kuvaa. Tämä ei eronnutkaan päivälookista muuten kuin meikin osalta. Vähän mustaa luomiväriä ja glitteriä, sitten menoksi.


Maanantaina kävimme vielä pikaisesti Oxford Streetilla. Primarkista ostin taskullisen, pussihelmaisen mustan hameen, liivin sekä "reikäkuvioiset" sukkahousut. HMV:lta ostoskoriin pääsivät Deborah Curtisin kirja "Touching From A Distance" (Ian Curtis & Joy Division) sekä dvd:t Goodbye, Lenin! ja Scream.



(paita Circular Accessories, kengät Converse Light Acoustic)


Eihän sitä Lontoosta voinut lähteä, ennenkuin oli saanut Fish and chipseja. Niitä ahmittiin suurella ruokahalulla vielä bussissakin. Suunnitelmissa olivat Covent Garden ja Soho, mutta aika ei riittänyt. Myös rakas Hyde Park jäi tällä kertaa kokematta. Lentokentälle mentäessä katselin kaihoisasti aurinkoista puistoa bussin ikkunasta. Ensi kerralla sitten. Lentokentällä piti vielä käyttää loput punnat. Claire's oli kuitenkin pettymys. En löytänyt kuin kahdet kivat korvikset enkä mitään muuta (punaiset sydämet ja kimaltavat lumihiutaleet). Ainakin lompakko kiittää. Korvisten lisäksi laukku täyttyi vielä suklaasta ja Ribenasta, joka on maailman parasta mehua.



Sateenvarjo ei lähtenyt mukaan Suomeen.
Tuo rähjäisen näköinen Pikku Myykin olisi
voinut jäädä Lontooseen..

9 kommenttia:

  1. oi vitsi kivat kun nyt haluun ihan sikana lontooseen :c ihania kuvia !

    VastaaPoista
  2. idamaria, kiitos. Lontooseen kannattaa mennä :D

    VastaaPoista
  3. Mä oon kyllä hyvin hyvin pettynyt, jos en löydä tuota jättimäistä Robia jouluna paketista :D

    Sukkikset ja kaikki<3

    VastaaPoista
  4. Kivoja matkakuulumisia ja ostoksia. Oon aika kade edelleen.;P

    VastaaPoista
  5. Rakastan näitä sun matkakuvia :)! Ja Ian Curtis-kirja on ihan paras - sain viime jouluna lahjaksi <3

    VastaaPoista
  6. Sonja, sun täytyy siis vaan matkata Lontooseen heti tilaisuuden tullen!

    J, hih kiitos ^__^ Kirja vaikuttaakin tosi hyvältä. Tykkäsin sen pohjalta tehdystä Control leffasta, joten tiedän, ettei se voi olla huono :D

    VastaaPoista
  7. Mua alkoi toi kirja heti kiinnostaa. En tiennyt, että Control pohjautuu kirjaan. Joululahjalistalle! :)

    Ihan mahtis sateenvarjo, olis värittänyt räntäsuomen katukuvaa kivasti... Ois hyvin voinu lähteä mukaan!!! Aika paljon ootte saanut reissulla aikaan. Aina on kiva, kun jää jotain katsottavaa ens kerrallekin, tulee sellainen pakko palata- fiilis jo poistuessa :D

    VastaaPoista
  8. Jalouse, sateenvarjo oli oikeasti niin huonossa kunnossa, että siitä ei olisi ollut enää mitään hyötyä. Kuva ei kerro, kuinka kuollut se oli :D

    VastaaPoista