tiistai 16. lokakuuta 2018

Out Of Style




Warsaw_2018_312



Stadion RKS Skra on Varsovassa sijaitseva rugby-stadion, joka avattiin vuonna 1953. Nykyään tuo  35 000 katsojaa sisäänsä mahduttava stadion on hyvin vähäisessä käytössä ja rapistuu vuosi vuodelta. Sen vieressä olevia alueita käytetään virkistysalueina, ja näimmekin nurmialueilla pari juoksijaa ja tai ji -harrastajaa. Stadionin alueella on myös synkempi menneisyys, sillä natsit käytettivät sitä toisen maailmansodan aikana juutalaisten teloituspaikkana. Sodan jälkeen lähes 7000 ruumista siirrettiin sieltä Powstanców Warszawy -hautausmaalle haudattavaksi. Tutkimme rugby-stadionin aluetta ystäväni kanssa eräänä hyvin aurinkoisena päivänä elokuussa, ja vaikka itse stadion oli aidattu niin sen ympäri saattoi kierrellä varsin vapaasti. Yhdessä vaiheessa huomasin avonaisen oviaukon ja kurkistin sisään pimeyteen. Silmäni kohtasivat välittömästi liikettä: sisällä ilmeisesti asui koditon mies. Hän oli täysin harmiton, mutta tuo yhtäkkinen liike pimeässä nosti sydämeni oitis kurkkuun asti! Lienee sanomattakin selvää etten mennyt yhtään pidemmälle stadionin uumeniin. 



Warsaw_2018_320
Warsaw_2018_316
Warsaw_2018_324
Warsaw_2018_313
Warsaw_2018_323
Warsaw_2018_319Warsaw_2018_338
Warsaw_2018_318





Warsaw_2018_327
Warsaw_2018_330
Warsaw_2018_322
Warsaw_2018_340
Warsaw_2018_336
Warsaw_2018_335
Warsaw_2018_332Warsaw_2018_337
Warsaw_2018_333
Warsaw_2018_329
Warsaw_2018_314



With a capacity of 35 000, the RKS Skra Stadium is a rugby union stadium in Warsaw. It was opened in 1953 but it's been mostly abandoned for years now. The site also has a darker history: during World War II the Nazis used the place for executing Jews. After the war almost 7 000 bodies were transferred to be buried to Warsaw Insurgents Cemetery. I visited RKS Skra Stadium with my friend on a very sunny day in August. The Stadium itself was fenced off but one could walk around it though. Some of the surrounding areas are used for sports these days and we saw a few runners and a couple of men doing tai chi on the lawn. When walking around the stadium I saw that there was an open doorway. I ventured closer but just as I peered inside into the darkness I saw sudden movement. There was a homeless man living there, I guess. He was quite harmless but my heart jumped to my throat when I saw him! Needless to say I didn't venture any further. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti