maanantai 9. huhtikuuta 2012

Eastern Glow Vol. 2

Easter_1

Pääsiäisenä vietettiin valmistujaisiani kotona suuren suvun ja muutaman ystävän kesken, vaikka varsinaisesti valmistuinkin jo viime vuoden puolella. Sukulaiset tuntevat minut hyvin, sillä he lahjoivat minua aivan ihanilla Muumi-aiheisilla lahjoilla. Kuvia on luvassa, kunhan ehdin tallentaa ihanuudet kunnolla kameraan. Ruokaa oli laittamassa yksi perhetuttu, jonka tarjoiluihin ei ikinä tarvitse pettyä. Ruoka oli tälläkin kertaa niin hyvää, että tuli syötyä aivan liikaa. Toki tilaa jäi vielä suussasulaville jälkiruuille, mutta silmät olisivat vetäneet enemmän kuin vatsaan mahtui. Juhlat jatkuivat yöhön asti ja osa kauempaa matkanneista jäi yöksi.

Pääsiäispäivä valkeni aurinkoisena ja oli kirsikeli (=hankikanto), joten lähdimme jäljelle jääneellä porukalla kävelemään (pikkuveli hiihti) talon takana olevalle pellolle. Lumen pintaa koristivat ristiin rastiin kulkevat jäniksen, ihmisten, suksien ja potkukelkan jäljet. En muista milloin olisin viimeksi kävellyt hangella niin että se kantaa. Pääsiäispäivän iltana hyppäsin lahjoilla ja kukilla lastatun auton rattiin ja tänään aion ottaa täysin rennosti. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava ja rentouttava pääsiäinen!

Easter_13
Easter_9
Easter_2
Shadow
Easter_3
Tracks will fade in the snow
Easter_12
Easter_7

This Easter I had a graduation party (although I actually graduated last year) amongst my large family and a few friends. They know me well, I got lots of lovely Moomin themed presents. Our family acquaintance cooked the most amazing food and the party lasted long into the evening and a couple of guests stayed over. Easter day was sunny and we went walking in the nearby field where the snow carried (I have no idea if there's a word in English for this phenomenon). My Easter was filled with lots of good food, presents, hugs and laughs. I hope yours was nice too!

2 kommenttia:

  1. Huippu toi suksikuva A'sta! Kurjaa, etten päässyt juhliin. :/ Mutta juhlitaan sitten Lontoossa muru ♥

    VastaaPoista