perjantai 18. joulukuuta 2009

Pins in My Needles

Tänään ulkona paleltiin, mutta sisällä hikoiltiin. Paikka oli
Paradise Tattoo ja hikoilua aiheutti Aken käyttämä tatuointineula.

Bubble halusi piinapenkkiin ensin.

Minä kiipesin tatuointituoliin Bubblen jälkeen.


(kaikki muut kuvat Bubblen kamerasta, paitsi 02 omasta)

Olin henkisesti valmistautunut kovaankin kipuun, mutta onneksi se ei ollut ihan niin kamalaa kuitenkaan. Sattuihan se toki, enkä ihan heti ole menossa uudestaan. Tatuointi tuntui vihlovana kipuna, neulan viiltely iholla ei ollut mikään mukava tunne. Vaikka Bubble joutui istumaan tuolissa puolet pitempään kuin minä, olen vakuuttunut, että eron kompensoi se, että minun tatuointini tehtiin nilkkaan. Nilkka kun on tunnetusti arempi alue kuin yläselkä. Kipu ei myöskään lieventynyt missään vaiheessa, samaa kidutusta se oli joka sekunti :D Mutta hengissä selvittiin! Tatuoinnin näätte vasta sitten, kun se on kunnolla parantunut ja siitä saa tarkan kuvan. Loppuilta kuluu rentoutuen, ihanan sielunsiskoni seurassa karpalolonkeroa ja piparisuklaata nauttien.

6 kommenttia:

  1. Aika levollinen ilme sulla kuitenkin :P Omaani ottaessa taisi kaverini olla enemman tuskissaan, kuin ma, kun puristin kadesta niin lujaa :D

    VastaaPoista
  2. Willow, oli oli :D

    Sonja, no mutta se johtuu siitä, että just tuolla hetkellä neula ei tainnut osua ihoon :D On olemassa myös kuva, missä huudan (äänettömästi tosin).

    VastaaPoista
  3. Tsih ;O) Kipu on paitsi yksilöllistä myös tuntuu eri paikoissa eri tavalla, jopa käsivarressa samaa tatskaa tehdessä johonkin kohtaan sattuu niin että silmissä sumenee ja välillä voi vaikka hymyillä kun ei neulaa edes huomaa... Mutta on se sen väärtti, onnea tatskasta ;O)

    VastaaPoista
  4. Hauskaa lueskella kun kaverukset bloggaavat yhdessä koetuista asioista, Bubblen blogissa kun juuri kävin :) Kuvaa odotellaan nähtäväksi mielenkiinnolla! Ja tatuointikuume kasvaa näitä juttuja lueskellessa...

    VastaaPoista
  5. Mikaela, onhan se kipu yksilöllistä. Mulla noita "ei tunnu missään" -hetkiä ei juuri ollut :D

    Paivi, joo se puoli tällaisten lukemisessa on, että alkaa itsekin mieli hankkia tatuointi.

    VastaaPoista