lauantai 3. lokakuuta 2009

Wreck This Journal

Törmäsin kirjaseen nimeltä Wreck This Journal kuukausia sitten Hupsistarallaa-blogissa. Kirjasen jokaisella sivulla on ohje, mitä kyseiselle sivulle täytyy tehdä, esimerkiksi sitoa kirjaan naru ja viedä se kävelylle tai piirtää vasemmalla kädellä (toimiikohan tämä niin, että vasenkätiset tekee sitten oikealla?:D). Kun kirjan on viimeistä sivua myöten "tuhonnut", se pitää lähettää itselleen postissa sitomalla kirja kiinni ja lätkäisemällä postimerkki takakanteen. Kirja joko saapuu takaisin tai jää sille tielle. Menetys on sitten vain hyväksyttävä. Ostin omani jo keväällä, mutta olen ollut hieman laiska tuhoamisen parissa. Okei myönnettäköön, että perfektionistille tämä projekti ei ole ehkä mikään maailman miellyttävin, mutta hyvä keino yrittää rikkoa tuota ajattelutapaa. Olen myös valinnut sivuja, joihin on ollut taustalla jokin idea. Ammennan inspiraatiota yleensä aina kirjoista, musiikista ja elokuvista. Kirjassa on lähes sata ohjetta, joten tekemistä kyllä riittää. Tässä jotain omia aikaansaannoksia:



Lause lempielokuvasta "Girl, Interrupted"


Teksti Tove Janssonin kirjasta "Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia"

"Pins in my needles" on Silverchairin biisi

10 kommenttia:

  1. Oooh vähän kiva idea! :D ja ihania kuvia sulla tuolla kirjassa :) Siis onko tässä ideana se, että ton kirjan etukannes on sun nimi, ja sitte laitat siihen vaan postimerkin, viet sen postiin ja odotat että tuleeko se takaisin vai ei? :D

    VastaaPoista
  2. Willow, takakannessa on rivit osoitetiedoille ja postimerkin paikka :D Eli joo, sitten kun kaikkia ohjeita on noudatettu, niin kirja postiin ja toivotaan, että tulee takas :D

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava! Mä haluan kanssa tollasen!!!

    VastaaPoista
  4. Amazonista ainakin saa tilattua ja kustantaa about kymmenen euroa.

    VastaaPoista
  5. Haa oli sitte pakko tilata tää itelleki :D löysin täältä kympillä eikä tuu postikuluja: http://www.booky.fi/book.php?book_id=9780399533464

    VastaaPoista
  6. OIjoijoijoi, ootpa tehny ihania taiteiluja :)

    VastaaPoista