torstai 12. elokuuta 2010

It's Not What You Deserve


Tällä hetkellä ärsyttää. Vituttaa. Kiitos miinusta lähestyvä tilini siitä, että en pääsekään Flow-festareille. Ja vaikka pääsisinkin, aiheuttaisivat festareiden aikataulut sen, että en töiden vuoksi näkisi ainakaan kolmea niistä, joita olisin mennyt katsomaan. Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Parkuminen ja lattian hakkaaminen nyrkeillä ei nyt auta. Näkemättä jää siis Jónsi, The xx, Ulver, Air, Kiki Pau, Junip, Owen Pallett ja etenkin Broken Bells. Itken verta. Olen kateellinen niille onnekkaille, jotka kyseisiä ihanuuksia pääsevät kuuntelemaan. Ottakaahan keikoista kaikki irti minunkin puolestani. Tämän postauksen jälkeen unohdan, että koko Flow on edes ollut ja skippaan suosiolla kaikki siihen liittyvät ylistykset. Näköjään kidutan silti itseäni kuuntelemalla juuri tälläkin hetkellä Broken Bellsia..


Raha ja työt eivät onneksi kuitenkaan estä minua suuntaamasta sadan kilometrin päähän viettämään univajeista viikonloppua ystävän luo muiden kaltaisteni taidehörhöjen joukkoon.

2 kommenttia:

  1. No voin sanoa että Broken Bellsin keikka ja mun liian suuret odotukset eivät oikein kohdanneet, ja Jónsi toivottavasti saadaan uudelle keikalle tänne pian (ja pääset sinne sitte) :)

    VastaaPoista