keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Spider Light



Kutna Hora_2016-19




Ulkona vallitseva kaiken nielevä pimeys, synkkyys ja harmaus väsyttää väkisinkin. Nämä kuvat Kutná Horasta reilun parin viikon takaa eivät ole erityisen aurinkoisia, mutta niissä sentään on jotain valoa




Kutna Hora_2016-14Kutna Hora_2016-23
Kutna Hora_2016-10Kutna Hora_2016-5
Kutna Hora_2016-40
Kutna Hora_2016-22Kutna Hora_2016-9Kutna Hora_2016-24
Kutna Hora_2016-26
Kutna Hora_2016-4
Kutna Hora_2016-21



This never-ending all-consuming darkness is getting tiring and making me tired as well. These photos from Kutná Hora a couple of weeks back are not especially sunny but at least they have some light.



torstai 17. marraskuuta 2016

Dig Up Her Bones



.. but leave the soul alone


Sedlec Ossuary_2016-14



Prahan reissuun yhdistyi luontevasti vierailu noin 70 kilometrin päässä Prahasta sijaitsevaan Kutná Horan kaupunkiin ja kuuluisaan Sedlecin Ossuaarioon, joka tunnetaan myös Sedlecin luukirkkona. Aurinko paistoi matkalla Kutná Horaan, mutta kirkolle päästyämme se oli jo kadonnut harmaan pilvipeitteen taakse ja kylmä tuuli puhalsi. Sisällä pienessä luin koristellussa kirkossa oli melko hämärää ja ihmisiä - eläviä - oli sisällä kymmeniä. Kirkon koristeluissa on käytetty yli 40 000 ihmisen luurankoa, jotka on kaivettu ylös viereisestä hautausmaasta. Alkunsa kyseinen hautausmaa sai jo vuonna 1142, jolloin se toimi sisterssiläisluostarin yhteydessä. Reilu sata vuotta myöhemmin vuonna 1278 luostarin hautausmaa tuli laajalti tunnetuksi Keski-Euroopassa, sillä Böömin kuninkaan Ottokar II:n valtuuttama apotti Henrik Sedlice toi mukanaan Pyhältä maalta kourallisen Golgatan multaa, jonka hän sirotteli sisterssiläisluostarin hautausmaalle. Tämä teki hautausmaasta halutun viimeisen leposijan. Suurin osa pyhän hautausmaan vainajista kuoli vuoden 1318 ruttoepidemiaan sekä vuoden 1421 hussilaissotaan. Hussilaissodan aikana Kutná Hora oli koko Keski-Euroopan toiseksi huomattavin kaupunki, mitä ei enää tänä päivänä pienestä, hiljaisesta ja uneliaasta kaupungista uskoisi.


Varsinaisen luukirkon rakennutti eräs apoteista vuonna 1511. Se tuli tunnetuksi nimellä Kaikkien Pyhien Kappeli ja sen kuorin alle järjestettiin ossuaario haudoista kaivetuille luille. Vuosina 1703-1710 luukirkon restauroi barokkilaismalliseksi kuuluisa italialainen arkkitehti Jan Santini Aichel. Kirkko sai luukoristuksensa vasta vuonna 1870, kun tšekkiläinen puunleikkaaja František Rint määrättiin järjestämään kirkon alla olevan ossuaarion luut. Keskellä kirkkoa komeilevassa kattokruunussa on käytetty ihmiskehon jokaista luuta. Sedlecin luukirkko on ulkoapäin aivan tavallisen näköinen kirkko eikä sen ympärillä oleva hautausmaakaan eroa tyypillisestä. Kirkon sisäosa onkin täysin toista maata. Joitakin ihmisluista tehdyt koristukset varmasti kammottavat, mutta minä ihastelin ja kuvasin niitä varsin haltioissani. Tähän päätyi vain osa kuvista, lisää näkee täältä


Sedlec Ossuary_2016-7
Sedlec Ossuary_2016-6
Sedlec Ossuary_2016-19




It was clear from the beginning that I would combine a day trip to Kutná Hora with a longer trip to Prague. Kutná Hora is about an hour away from Prague by train and there lies the famous Sedlec Ossuary - also known as The Bone Church. It's a small chapel that holds decorations made from more than 40 000 human skeletons. Its story goes back to 1142 as a Cisterian monastery with a cemetery. In 1278 Ottokar II, the King of Bohemia sent the abbot of the Sedlec Cisterian Monastery to Jerusalem. The abbot in question - Henrik Sedlice - brought back a jar of soil from the Golgotha and sprinkled it in the monastery's cemetery. That "Holy Soil" made the cemetery well known and a desired place to be buried.


In the 15th century one of the abbots of the monastery built a Gothic church near the cemetery. Its basement was used as an ossuary to store the bones from the cemetery. Most of the bones belonged to people who died during the plague in 1318 and the Hussite Wars in 1421. A famous Italian architect called Jan Santini Aichel restored the church in the style of Baroque in 1703-1710 but the bones still stayed in the ossuary. It was in 1870 when a woodcarver František Rint was appointed to place the bones in order that they became to decorate the church in beautiful yet shocking way. From the outside The Sedlec Ossuary looks like any other church or chapel but on the inside it looks quite different sending shivers down your spine and making your jaw drop in amazement. I was completely enthralled by the bone decorations. Only a few photos made it to this post but you can see more here.



torstai 10. marraskuuta 2016

I'm Afraid Of Americans



Sedlec Ossuary_2016-1








"I'm afraid of Americans
I'm afraid of the world
I'm afraid I can't help it
I'm afraid I can't
I'm afraid of Americans.."





Bowie sen sanoi / Bowie said it best.



maanantai 31. lokakuuta 2016

Waiting In Lines Time Is Passing



Patarei_9_2016-24






Havahduin tänään siihen, että on marraskuu. Vastahan lokakuu alkoi! Yhtäkkiä kokonainen kuukausi on livahtanut ohi, vaikka kalenteria tutkimalla selviää, että paljon siihen mahtuikin. Yksi pitkä viikonloppu tuli vietettyä ystävien luona Oulussa, toinen Helsingissä. Mahtavia keikkoja mahtui lokakuuhun neljä. Ensimmäinen niistä oli Saran keikka Oulussa (okei, teknisesti se oli syskuun viimeisenä päivänä), jolla olin Junen kanssa. Yhdelle keikoista ei tarvinnut lainkaan matkustaa, sillä Sannin uuden levyn kiertueen ensimmäinen etappi oli Seinäjoki. Seuraavaksi suuntasin Helsinkiin katsomaan Placeboa, June oli tietysti keikkaseurana. Jäähallin yleisöstä löytyi sattumalta myös kaksi ihanaa neitoa, joiden kanssa on vuosia sitten jonotettu yhdessä niin Placebon kuin Musenkin keikoille. Se oli ihana jälleennäkeminen, emme olleet nähneet kumpaakaan vuosiin! Kauaa ei ehtinyt hengähtää, sillä seuraavana viikonloppuna huristelimme Junen ja Henskiksen kanssa autolla Vaasaan heittämään jäähyväiset rakkaalle Kentille. Tällä viikolla matka jatkuu Prahaan ja White Liesin keikalle!



Patarei_9_2016-25



I realized today that it's November already! I feel like October just started and now suddenly it's over. When I look at my calendar there's a lot that happened in October though. I spent a long weekend in Oulu visiting friends and another weekend in Helsinki. I saw four amazing gigs although one of them was technically on the last day of September when I saw Sara in Oulu with June. Sanni started her new tour here in Seinäjoki and then I traveled to see Placebo in Helsinki. Last weekend I drove to Vaasa with June and Henskis as it was time to say farewell to Kent. This week it's time to see White Lies live in Prague! I don't know how I'd live without music and gigs. 



torstai 29. syyskuuta 2016

Carrion Flowers Growing From Repeated Crimes




Patarei_9_2016-4




Vierailin viime lauantaina ystävän kanssa Patarein hylätyssä vankilassa Tallinnassa. Venäjän keisari Nikolai I rakennutti Patarein alun perin merilinnoitukseksi 1800-luvulla. Linnoitusta rakennettiin 12 vuotta ja se valmistui vuonna 1840, mutta menetti pian puolustuksellisen merkityksenä sotilasteknologian nopean kehityksen myötä. Patarei palveli merilinnoituksena reilut kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana tykistö ampui ainoastaan yhden laukauksen, joka ei edes osunut kohteeseensa. Paikka jälleenrakennettiin vuonna 1867 armeijan parakkitiloiksi. Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 armeija käytti Patareita armeijatarvikkeiden varastona, sillä jo tuolloin paikkaa pidettiin ihmisille sopimattomana kosteuden ja homeen vuoksi. Viron hallitus päätti kuitenkin muuttaa Patarein vankilaksi vuonna 1920, sillä Tallinnassa ei ollut ollut lainkaan vankilaa sitten Venäjän helmikuun vallankumouksen (1917) ja ensimmäisen maailmansodan lopun, jolloin kaksi Tallinnassa sijainnutta vankilaa oli poltettu maan tasalle. Vankilana Patarei toimi vuoteen 2002 asti, myös Viroa miehittäiden Natsi-Saksan (1941-1944) ja Neuvostoliiton vallan aikana (1940-1941, 1944-1991).


Vuodesta 2007 lähtien Patarein alue on ollut Viron valtion omistaman AS Riigi Kinnisvaran hallinnoima kulttuuripuisto. Me kiertelimme Patarein vankilamuseossa ensin vapaasti (pääsylippu 2,-) ja sen jälkeen vielä opastetulla kierroksella (8,-), sillä oppaan kanssa pääsi vankilassa sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten pääse. Patarei suljetaan yleisöltä 7. lokakuuta 2016, joten onneksi ehdin nähdä sen ennen sulkeutumista! Patarein tulevaisuudesta ei ole tarkkaa tietoa, aika näyttää mitä alueelle ja massiiviselle rakennukselle lopulta tapahtuu. 




Patarei_9_2016-2
Patarei_9_2016-20
Patarei_9_2016-44
Patarei_9_2016-32
Patarei_9_2016-45
Patarei_9_2016-35Patarei_9_2016-48



Opastetulla kierroksella kuulimme paljon Patarein historiasta ja vankilan karusta arjesta. Sana "karu" ei kuitenkaan riitä kuvailemaan vankilan kauheuksia, kidutus lienee parempi termi. Kurjimmat olot vankilassa oli Neuvostoliiton vallan aikana. Patareissa oli tilaa noin tuhannelle vangille, mutta pahimmillaan vankilan muurien sisälle oli ahdettu reilusti yli 4000 vankia. Sellit oli yleensä mitoitettu kuudelletoista henkilölle, mutta niissä saattoi silti olla jopa kuusikymmentäkin vankia. Lienee sanomattakin selvää, että nukkumapaikkaa ei riittänyt kaikille. Vankien välinen hierarkia määräsi sen, missä kukin vanki nukkui. Vähempiarvoisin joutui nukkumaan vessan (reikä lattiassa) vieressä, siivoamaan sen muiden jäljiltä käsin ja antamaan seksuaalisia palveluksia ylempiarvoisille, jotka nukkuivat sängyissä parhailla paikoilla. Ilmanvaihto selleissä oli olematonta, joten haju niissä oli kuvottava. Päivällä vangit eivät saaneet nukkua. Ulkoilua ahtaissa kopeissa sisäpihalla oli vain tunnin verran päivässä eivätkä vangit saaneet puhua keskenään. Ystävät erotettiin toisistaan täysin. Ruokaa tarjottiin vähän. Kerran viikossa vangit pääsivät pesulle. Aivan pesutiloja vastapäätä sijaitsi matala, punaseinäinen teloitushuone, jossa viimeinen teloitus tehtiin vuonna 1991. Pesulle mennessään vanki ei tiennyt, että joutuukin peseytymisen sijasta teloitettavaksi. Vanki ohjattiin pesutilojen sijaan viereiseen huoneeseen, jossa hänelle kerrottiin, että hänet teloitetaan nyt. Vangin päähän laitettiin pussi ja sitten hänet ammuttiin. Tuossa pienessä huoneessa tehtiin arviolta 800 teloitusta. Toisessa rakennuksessa teloituksia tehtiin hirttämällä.


Elinolot vankilassa olivat niin karmivat, että moni vangeista vahingoitti itseään - katkaisemalla sormensa tai varpaansa, puhkaisemalla keuhkonsa tai juoksemalla useita kertoja päin kahden metrin paksuista seinää - jotta pääsisi parempiin oloihin sairaalaosastolle. Hoitajia ja lääkäreitä pidettiin erittäin suuressa arvossa. Jos joku vangeista hyökkäsi hoitohenkilökunnan kimppuun, asettuivat muut vangit hyökkääjää vastaan. Vierailu Patareissa - etenkin teloitushuoneessa - oli ahdistava, mutta silti ehdottomasti Tallinnaan matkustamisen arvoinen. Lisää kuvia vankilasta on vielä tulossa..




Patarei_9_2016-52
Patarei_9_2016-54
Patarei_9_2016-51
Patarei_9_2016-29
Patarei_9_2016-36




Last Saturday I visited the abandoned prison Patarei in Tallinn with a friend. Patarei was originally built as a sea fortress by  the order of Russian Emperor Nicholas I. It took 12 years to build and was completed in 1840. The fortress was never really used for its intended purpose because warfare strategy had changed during the time it took to build it. In 1867 it was reconstructed to barracks. When the Russian tsar power collapsed Patarei's function changed yet again. From 1920 to 2002 Patarei served as a prison during various regimes (Nazi-Germany occupation in 1941-1944, Soviet occupations in 1940-1941 and 1944-1991). From 2007 Patarei has been managed by Riigi Kinnisvara AS and the fortress complex houses the Prison Museum. It's possible to visit Patarei independently (admission fee 2,-) or take a guided tour of the place (8,-). As of 6th October 2016 Patarei will be permanently closed down so these are the last moments to see the place! The future of Patarei is not clear and what will eventually happen to the place will remain to be seen.



During the guided tour we heard a lot about Patarei's history and what life was like in the prison. Life was extremely rough there, torturous, especially during the Soviet occupation. The prison was intended for a little over thousand prisoners but in the worst times it actually housed over four thousand prisoners. The cells were usually meant for sixteen people but there could be as many as sixty prisoners in there. That meant there wasn't a place to sleep for everyone. Hierarchy among prisoners determined where each one slept. The most "worthless" one had to sleep next to the toilet (a hole in the floor), clean it up after the others and perform sexual favors for the superior prisoners. Ventilation in the rooms was nonexistent so the smell was horrendous. The prisoners were not allowed to sleep during the day. Food was scarce. For one hour a day prisoners were allowed outside to pace in small concrete "rooms" in silence and once a week they got to wash themselves. Adjacent to the washing area was a low, red-walled room where approximately 800 prisoners were executed. The last execution took place in 1991. Prisoners didn't know about their execution beforehand. They were just taken to the room and told that they were going to be executed then and there. After that a bag was put over their head and they were shot. The room with the red walls was not the only place where people met their end in the hands of their captors. In another building people were executed by hanging. 


Living conditions in the prison were so horrible that some of the prisoners hurt themselves - punctured their own lungs or cut of their fingers or toes - to get to the hospital ward where the conditions were better. Nurses and doctors were greatly appreciated and if a prisoner attacked a doctor or a nurse other prisoners would ward off the attacker. Visiting Patarei was very distressing but definitely worth the trip to Tallinn. More photos of the prison still to come..