lauantai 29. toukokuuta 2010

I Know The Kind Of Beast That I've Become

                                       
                                         NINA KINERT                                                  ANE BRUN

                                            "Beast"                      vs.                            "To Let Myself Go"      

Ulkona on kovin sateista, joten tämän viikon Battle keskittyy melankoliseen musiikkiin, josta vastaavat  ruotsalainen Nina Kinert ja norjalainen Ane Brun. Nämä kaksi skandinaavista naislaulajaa ovat tehneet yhdessä yhteistyötäkin. Rakastan tällaisia tummasävyisiä melankolisia balladeja, mikä ei taida tulla teille yllätyksenä.


Kumpi melankolisista biiseistä viehättää enemmän?

(kuvat: googlen kuvahaku)

perjantai 28. toukokuuta 2010

Getting Stranger By The Minute


Foxie haastoi minut jo ajat sitten kertomaan viisi omituisuutta itsestäni ja jakamaan haasteen eteenpäin viidelle bloggaajalle. Täten haastankin seuraavat tytsyt:  Mikaela, Anzi, Riehu, Oola ja MothMouth.

(erittäin elegantti ja tyylikäs kuva allekirjoittaneesta viime vuoden provinssirockista by marianeiti)

1. Jos kellonajat näyttävät samaa (esim. 22:22), minun täytyy joko sanoa se ääneen tai kirjoittaa.

2. Kiljun tai kirkaisen usein täysin refleksinomaisesti, jos meinaan esimerkiksi horjahtaa tai tiputtaa jonkin esineen. Ystävän 6-vuotias tytär sanoo usein nauraen. "Hei, ethän taas vaan sitten kilju!"

3. Minulla on pakonomainen tarve suoristaa vinossa olevat taulut, myös vierailla ollessani. Töissä, ja joskus kaupassa asiakkaanakin, laitan tuotteet siististi vierekkäin. En kestä jos ne ovat aivan miten sattuu.

4. Liikutan toista jalkaani istuessani melkein koko ajan, huomaamattani. Minulle huomautetaan tästä usein. "Lopeta nyt se jalan vatkaaminen, koko pöytä heiluu!" Tämä on sukuvika: ainakin yksi tätini ja serkkuni tekevät samaa.

5. Matkin usein jotain henkilöä, vaikka ei minusta mitään kunnon imitaattoria saisi. Bravuurini on The Joulukalenterin Kerttu: "Olli, eikö olisikin mukavaa, jos meilläkin olisi sellainen monitoimikone!"


"- Eikö hän ollut hiukan omituinen, kysyi isä epävarmasti.
- Hän oli hyvin omituinen, vakuutti Pikku Myy. Ihan vipsahtanut.
Äiti huokasi ja yritti oikaista jalkojaan. - Mutta niinhän useimmat 
tuttavamme ovat, hän sanoi. Enemmän tai vähemmän. "

(Tove Jansson: Muumipappa ja meri) 

torstai 27. toukokuuta 2010

The Thirteenth Tale


Kävin taannoin hakemassa Suomalaisesta  Stieg Larssonin Millenium-trilogian toisen osan ja samalla mukaani tarttui Diane Setterfieldin esikoisromaani The Thirteenth Tale. Jokin pysäytti minut kirjan kohdalla, kaunis kansi tuntui jotenkin tutulta. Kirjan takakannessa oleva, Cosmopolitanin arvio "Start reading this on the bus and, I swear, you won't only miss your stop, you might even lose the whole day" oli oikeassa. En aloittanut kirjan lukemista bussissa, mutta päivän se tosiaankin varasti. Se syrjäytti auttamattomasti myös tenttiinlukemisen. Ahmin lähes 500 sivuisen kirjan kahdessa päivässä. Aloin lukea sitä päivällä ja jatkoin myöhään yöhön. Seuraava päivä töissä oli yhtä kidutusta: mietin koko ajan kirjaa ja vilkuilin jatkuvasti kelloa, toivoen että pääsisin pian kotiin. Osa minusta jäi täysin kirjan vangiksi. Kun lopulta pääsin illalla kotiin, olin aivan rättiväsynyt, mutta saadessani kirjan jälleen käsiini, katosi väsymys kuin taikaiskusta. Uppouduin takaisin kirjan maailmaan ja jatkoin myöhään yöhön, kunnes kirjan viimeinenkin lause oli luettu.


Kirjassa omissa oloissaan viihtyvä Margaret Lea työskentelee isänsä kirjakaupassa. Eräänä päivänä Margaret saa kirjeen yhdeltä Englannin kuuluisimmalta kirjailijalta, Vida Winterilta, jonka menneisyydestä kukaan ei kuitenkaan tiedä mitään. Monet ovat vuosien saatossa yrittäneet nyhtää Vidalta tietoja tämän elämästä, mutta Vida on järjestelmällisesti kertonut kymmeniä eri versioita, joiden tiedetään olevan keksittyjä. Nyt Vida haluaa kuitenkin vihdoin kertoa tarinansa, Margaretille. Vida kertoo tarinan nyt jo unohdetusta ja hylätystä Angelfieldin talosta ja siinä asuneesta Marchin suvusta, etenkin kauniista ja manipuloivasta Isabelista, tämän vaarallisen brutaalista veljestä Charliesta ja villilapsia muistuttavista kaksosista Adelinesta ja Emmelinesta. Miten Vida itse liittyy tarinaan, ja mikä Margaretin omassa menneisyydessä saa tämän niin tarinan pauloihin? Mysteeri avautuu Margaretille, ja lukijalle, pala palalta.

"People disappear when they die. Their voice, their laughter, the warmth of their breath. Their flesh. Eventually their bones. All living memory of them ceases. This is both dreadful and natural. Yet for some there is an exception to this annihilation. For in the books they write they continue to exist. We can rediscover them. Their humour, their tone of voice, their moods. Through the written word they can anger you or make you happy. They can comfort you. They can perplex you. They can alter you. All this, even though they are dead"

 (kuvat kirjasta)

"Normal? No. The girls were not and would never be normal. But, she reassured herself, things being as they were, the twins being twins, perhaps their strangeness was only natural. Of course all amputees hanker after the state of twinness. Ordinary people, untwins, seek their soulmate, take lovers, marry. Tormented by their incompleteness they strive to be part of a pair"

Adeline ja Emmeline houkuttelevat lukijan luokseen, eivätkä päästä irti. Kirjan alkuosa on huomattavasti loppuosaa kiehtovampi, mutta vaikka kuinka mietin mielessäni vaikka minkälaisia ratkaisuja, yllätti kirjan loppu minut silti. Jouduin täysin kirjan taian valtaan. Rakastan kuvauksia suurista, kolkoista kartanoista rautaportteineen, kiviaitoineen ja vihreine, sokkeloisine puutarhoineen. Jos pidät goottityylisistä mysteereistä, lue tämä! Suosittelen erittäin lämpimästi.


keskiviikko 26. toukokuuta 2010

United States Of Leland


Matthew Ryan Hogen elokuva United States Of Leland on lojunut katsomattomana ystäväni hyllyssä jo ikuisuuden. Minun on pitänyt lainata se monta kertaa, mutta aina se on jotenkin jäänyt. Sain vihdoin aikaiseksi lainata ja katsoa kyseisen elokuvan. Olisi oikeasti kannattanut katsoa jo aikoja sitten.

Vuonna 2003 julkaistu elokuva perustuu Hogenin omiin kokemuksiin murhasta syytettyjen nuorten opettajana. Elokuvan päähenkilö Leland P. Fitzgerald (Ryan Gosling) on teini-ikäinen, hiljainen ja rauhallinen poika, joka murhaa henkisesti jälkeenjääneen pojan raa'asti (Michael Welch). Teko on täysin selittämätön. Vankilassa Lelandin opettaja Pearl Madison (Don Cheadle) kiinnostuu suuresti Lelandin tapauksesta.  Menneitä tapahtumia aletaan purkaa verkkaisella tahdilla, ja ihmiset Lelandin elämässä ovat keskeisellä sijalla  järjettömältä vaikuttavan murhan syyn ymmärtämisessä. Keskeisiä henkilöitä ovat muun muassa ex-tyttöystävä Becky (Jena Malone) sekä Lelandin vanhemmat (Lena Olin ja Kevin Spacey). Muissa rooleissa nähdään Michelle Williams, Chris Klein, Martin Donovan sekä Sherilyn Fenn.

"I think there are two ways to see the world. You either see the
sadness that's behind everything or you choose to keep it all out"


(kuvat: googlen kuvahaku)

United States Of Leland on surullinen ja ajatuksia herättävä elokuva, ja ehdottomasti katsomisen arvoinen. Katsoja joutuu itse päättämään, keneen hahmoon samaistuu. Mikä on oikein, mikä on väärin? Rajanveto ei ole aina niin helppoa. Ryan Gosling esitti Lelandia niin kiehtovan täydellisesti, että pakostakin tunsin myötätuntoa Lelandia kohtaan. Olen aiemmin nähnyt pari Goslingin elokuvaa ja täytyy sanoa, että herra on kyllä yksi tulevaisuuden lupauksista.

tiistai 25. toukokuuta 2010

How To Destroy Angels


Mielettömän upea video, upea biisi!

Mietittekö, miksi tämä kuulostaa täysin Nine Inch Nailsilta? Vastaus on yksinkertainen: HTDA eli How To Destroy Angels on Nine Inch Nailsin Trent Reznorin uusin projekti, jossa on mukana  Nine Inch Nailsin neljän viimeisimmän albumin tuottaja Atticus  Ross ja laulajana Reznorin vaimo Mariqueen.  Olen aivan varma, että jos Reznor olisi nainen, hän kuulostaisi vaimoltaan. Yllä oleva, Rupert Sandersin ohjaama video "The Space in Between" on How To Destroy Angelsin ensimmäinen virallinen video. Kyseinen biisi löytyy  heinäkuussa julkaistavalta EP:ltä, jolta löytyy myös bändin ensimmäinen single "A Drowning". Näiden kahden biisin perusteella EP vaikuttaa erittäin lupaavalta.

She Was The Fire


Olen täysin hurmaantunut oransseista/punaisista hiuksista, eikä tämä ihastus laannu ollenkaan. Tahdon, tahdon, tahdon! Eivät sellaiset minulle varmaan sopisi, mutta ainahan sitä voi haaveilla. Itse asiassa minulla on joskus ollut melkein oranssinruskeat hiukset, mutta en taida kuitenkaan uskaltaa palata niihin. Ehkä.



Punahiuksisia kaunottaria löytyy suosikeistani vaikka millä mitalla: Alice Burdeu, Nicole Fox, Karen Elson, Bonnie Wright, Melissa Auf der Maur, Shirley Manson, Tori Amos, Florence Welch... Bloggaajista pitää tässä yhteydessä mainita ruotsalaisen See Emily Play -blogin hurmaava Emily Dahl! Lisäksi kahdessa viimeksi lukemassani kirjassa on ollut päähenkilöinä naishahmot, joilla on oranssit hiukset. Eikä sovi tietenkään unohtaa Pikku Myytä ja Peppi Pitkätossua.

(kuvat: kaikki muut googlen kuvahaku, paitsi 05 fmd1, 06-07 nirrimi's photostream

maanantai 24. toukokuuta 2010

I Ordered You A Pancake


Tein eilen amerikkalaisia pannukakkuja. Niillä ei ole mitään tekemistä uunipannarin kanssa, ne ovat paljon parempia. Ohje löytyi jostain internetin uumenista. Taikinan tekeminen on älyttömän helppoa ja nopeaa. Meillä on sellainen pieni pannukakuille tarkoitettu paistinpannu, jossa mahtuu kerralla paistamaan 4 pientä pannukakkua. Se on tässä puuhassa todella kätevä. Amerikkalaisten pannukakkujen tekoon tarvitset seuraavia aineksia (sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten muut ainekset joukkoon):

4 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 dl maitoa
2 kananmunaa
3 rkl ruokaöljyä


Tarjoillaan vaniljajäätelön, tuoreiden mansikoiden ja vaahterasiirapin kera.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Smash It With A Hammer!

Tämä nyt ei sinänsä ole elokuva, mutta samalla kentällä kuitenkin liikutaan. Näyttelijänäkin tunnettu  brittiläinen stand-up -koomikko Eddie Izzard on aivan hulvattoman hauska. En ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi näille pätkille nauranut.






Jos nauratti, niin kehotan katsomaan lisää. Muita todella hauskoja ovat mm.:Stonehenge, Squirrel, Do You Have A Flag?, Learning French ja Sexy Tunes.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Bonnie Wright


Harry Potter-leffoissa Ginnya näyttelevä Bonnie Wright on aikuistunut ja kaunistunut huimasti parin viime vuoden aikana. Löysin neidosta aivan mielettömän kauniita kuvia, jotka eivät ollenkaan auta siihen, että haaveilen punaisista/oransseista hiuksista..

Varsinkin tässä viimeisessä kuvassa Bonnie muistuttaa erehdyttävästi Alexis Bledelia.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Sunshine


Käväisin taas Oulussa muutaman päivän reissulla opiskelujen puitteissa. Tosin ulkona paistanut aurinko vei aika tehokkaasti aikaa siltä opiskelulta. Eihän sitä millään voinut edes kuvitella istuvansa tietokoneluokassa, kun ulkona oli lähemmäs +30 astetta lämmintä! Jotain sentään sain aikaan. Suurin osa ajasta kului kuitenkin ulkona, lähinnä puistoissa ja Kasvitieteellisessä puutarhassa loikoillessa. Ahkerasti pelattiin myös Yatzia ja korttipelejä. Käytiin myös Pannukakkutalossa syömässä sekä suolaista että makeaa pannaria eikä Biskettikään jäänyt väliin. Olen koukussa vesimelonisoodaan.



Vaikka asuin Oulussa melkein viisi vuotta, kävin vasta nyt Tähtitornin kahvilassa sisällä! Ihana Tähtitornin kahvila näyttää siltä kuin se kuuluisi Muumilaaksoon. Sisällä oli virvokkeiden, jätskin ja leivonnaisten lisäksi myynnissä myös kirjoja. Kapeat ja jyrkät portaat johtivat näköalatasanteelle, josta oli kaunis näkymä. Söin siellä kesän ensimmäisen kirsikkajäätelön, niiiiiin hyvää.