Getting Stranger By The Minute

Foxie haastoi minut jo ajat sitten kertomaan viisi omituisuutta itsestäni ja jakamaan haasteen eteenpäin viidelle bloggaajalle. Täten haastankin seuraavat tytsyt:  Mikaela, Anzi, Riehu, Oola ja MothMouth.

(erittäin elegantti ja tyylikäs kuva allekirjoittaneesta viime vuoden provinssirockista by marianeiti)

1. Jos kellonajat näyttävät samaa (esim. 22:22), minun täytyy joko sanoa se ääneen tai kirjoittaa.

2. Kiljun tai kirkaisen usein täysin refleksinomaisesti, jos meinaan esimerkiksi horjahtaa tai tiputtaa jonkin esineen. Ystävän 6-vuotias tytär sanoo usein nauraen. "Hei, ethän taas vaan sitten kilju!"

3. Minulla on pakonomainen tarve suoristaa vinossa olevat taulut, myös vierailla ollessani. Töissä, ja joskus kaupassa asiakkaanakin, laitan tuotteet siististi vierekkäin. En kestä jos ne ovat aivan miten sattuu.

4. Liikutan toista jalkaani istuessani melkein koko ajan, huomaamattani. Minulle huomautetaan tästä usein. "Lopeta nyt se jalan vatkaaminen, koko pöytä heiluu!" Tämä on sukuvika: ainakin yksi tätini ja serkkuni tekevät samaa.

5. Matkin usein jotain henkilöä, vaikka ei minusta mitään kunnon imitaattoria saisi. Bravuurini on The Joulukalenterin Kerttu: "Olli, eikö olisikin mukavaa, jos meilläkin olisi sellainen monitoimikone!"

"- Eikö hän ollut hiukan omituinen, kysyi isä epävarmasti.

- Hän oli hyvin omituinen, vakuutti Pikku Myy. Ihan vipsahtanut.

Äiti huokasi ja yritti oikaista jalkojaan. - Mutta niinhän useimmat 

tuttavamme ovat, hän sanoi. Enemmän tai vähemmän. "

(Tove Jansson: Muumipappa ja meri) 

The Thirteenth Tale

Kävin taannoin hakemassa Suomalaisesta  Stieg Larssonin Millenium-trilogian toisen osan ja samalla mukaani tarttui Diane Setterfieldin esikoisromaani The Thirteenth Tale. Jokin pysäytti minut kirjan kohdalla, kaunis kansi tuntui jotenkin tutulta. Kirjan takakannessa oleva, Cosmopolitanin arvio "Start reading this on the bus and, I swear, you won't only miss your stop, you might even lose the whole day" oli oikeassa. En aloittanut kirjan lukemista bussissa, mutta päivän se tosiaankin varasti. Se syrjäytti auttamattomasti myös tenttiinlukemisen. Ahmin lähes 500 sivuisen kirjan kahdessa päivässä. Aloin lukea sitä päivällä ja jatkoin myöhään yöhön. Seuraava päivä töissä oli yhtä kidutusta: mietin koko ajan kirjaa ja vilkuilin jatkuvasti kelloa, toivoen että pääsisin pian kotiin. Osa minusta jäi täysin kirjan vangiksi. Kun lopulta pääsin illalla kotiin, olin aivan rättiväsynyt, mutta saadessani kirjan jälleen käsiini, katosi väsymys kuin taikaiskusta. Uppouduin takaisin kirjan maailmaan ja jatkoin myöhään yöhön, kunnes kirjan viimeinenkin lause oli luettu.

Kirjassa omissa oloissaan viihtyvä Margaret Lea työskentelee isänsä kirjakaupassa. Eräänä päivänä Margaret saa kirjeen yhdeltä Englannin kuuluisimmalta kirjailijalta, Vida Winterilta, jonka menneisyydestä kukaan ei kuitenkaan tiedä mitään. Monet ovat vuosien saatossa yrittäneet nyhtää Vidalta tietoja tämän elämästä, mutta Vida on järjestelmällisesti kertonut kymmeniä eri versioita, joiden tiedetään olevan keksittyjä. Nyt Vida haluaa kuitenkin vihdoin kertoa tarinansa, Margaretille. Vida kertoo tarinan nyt jo unohdetusta ja hylätystä Angelfieldin talosta ja siinä asuneesta Marchin suvusta, etenkin kauniista ja manipuloivasta Isabelista, tämän vaarallisen brutaalista veljestä Charliesta ja villilapsia muistuttavista kaksosista Adelinesta ja Emmelinesta. Miten Vida itse liittyy tarinaan, ja mikä Margaretin omassa menneisyydessä saa tämän niin tarinan pauloihin? Mysteeri avautuu Margaretille, ja lukijalle, pala palalta.

"People disappear when they die. Their voice, their laughter, the warmth of their breath. Their flesh. Eventually their bones. All living memory of them ceases. This is both dreadful and natural. Yet for some there is an exception to this annihilation. For in the books they write they continue to exist. We can rediscover them. Their humour, their tone of voice, their moods. Through the written word they can anger you or make you happy. They can comfort you. They can perplex you. They can alter you. All this, even though they are dead"

 (kuvat kirjasta)

"Normal? No. The girls were not and would never be normal. But, she reassured herself, things being as they were, the twins being twins, perhaps their strangeness was only natural. Of course all amputees hanker after the state of twinness. Ordinary people, untwins, seek their soulmate, take lovers, marry. Tormented by their incompleteness they strive to be part of a pair"

Adeline ja Emmeline houkuttelevat lukijan luokseen, eivätkä päästä irti. Kirjan alkuosa on huomattavasti loppuosaa kiehtovampi, mutta vaikka kuinka mietin mielessäni vaikka minkälaisia ratkaisuja, yllätti kirjan loppu minut silti. Jouduin täysin kirjan taian valtaan. Rakastan kuvauksia suurista, kolkoista kartanoista rautaportteineen, kiviaitoineen ja vihreine, sokkeloisine puutarhoineen. Jos pidät goottityylisistä mysteereistä, lue tämä! Suosittelen erittäin lämpimästi.

How To Destroy Angels

Mielettömän upea video, upea biisi!

Mietittekö, miksi tämä kuulostaa täysin Nine Inch Nailsilta? Vastaus on yksinkertainen: HTDA eli How To Destroy Angels on Nine Inch Nailsin Trent Reznorin uusin projekti, jossa on mukana  Nine Inch Nailsin neljän viimeisimmän albumin tuottaja Atticus  Ross ja laulajana Reznorin vaimo Mariqueen.  Olen aivan varma, että jos Reznor olisi nainen, hän kuulostaisi vaimoltaan. Yllä oleva, Rupert Sandersin ohjaama video "The Space in Between" on How To Destroy Angelsin ensimmäinen virallinen video. Kyseinen biisi löytyy  heinäkuussa julkaistavalta EP:ltä, jolta löytyy myös bändin ensimmäinen single "A Drowning". Näiden kahden biisin perusteella EP vaikuttaa erittäin lupaavalta.

I Ordered You A Pancake

Tein eilen amerikkalaisia pannukakkuja. Niillä ei ole mitään tekemistä uunipannarin kanssa, ne ovat paljon parempia. Ohje löytyi jostain internetin uumenista. Taikinan tekeminen on älyttömän helppoa ja nopeaa. Meillä on sellainen pieni pannukakuille tarkoitettu paistinpannu, jossa mahtuu kerralla paistamaan 4 pientä pannukakkua. Se on tässä puuhassa todella kätevä. Amerikkalaisten pannukakkujen tekoon tarvitset seuraavia aineksia (sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten muut ainekset joukkoon):

4 dl vehnäjauhoja

3 rkl sokeria

1 rkl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

3 dl maitoa

2 kananmunaa

3 rkl ruokaöljyä

Tarjoillaan vaniljajäätelön, tuoreiden mansikoiden ja vaahterasiirapin kera.

Smash It With A Hammer!

Tämä nyt ei sinänsä ole elokuva, mutta samalla kentällä kuitenkin liikutaan. Näyttelijänäkin tunnettu  brittiläinen stand-up -koomikko Eddie Izzard on aivan hulvattoman hauska. En ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi näille pätkille nauranut.

Jos nauratti, niin kehotan katsomaan lisää. Muita todella hauskoja ovat mm.:Stonehenge, Squirrel, Do You Have A Flag?, Learning French ja Sexy Tunes.

Sunshine

Käväisin taas Oulussa muutaman päivän reissulla opiskelujen puitteissa. Tosin ulkona paistanut aurinko vei aika tehokkaasti aikaa siltä opiskelulta. Eihän sitä millään voinut edes kuvitella istuvansa tietokoneluokassa, kun ulkona oli lähemmäs +30 astetta lämmintä! Jotain sentään sain aikaan. Suurin osa ajasta kului kuitenkin ulkona, lähinnä puistoissa ja Kasvitieteellisessä puutarhassa loikoillessa. Ahkerasti pelattiin myös Yatzia ja korttipelejä. Käytiin myös Pannukakkutalossa syömässä sekä suolaista että makeaa pannaria eikä Biskettikään jäänyt väliin. Olen koukussa vesimelonisoodaan.

Vaikka asuin Oulussa melkein viisi vuotta, kävin vasta nyt Tähtitornin kahvilassa sisällä! Ihana Tähtitornin kahvila näyttää siltä kuin se kuuluisi Muumilaaksoon. Sisällä oli virvokkeiden, jätskin ja leivonnaisten lisäksi myynnissä myös kirjoja. Kapeat ja jyrkät portaat johtivat näköalatasanteelle, josta oli kaunis näkymä. Söin siellä kesän ensimmäisen kirsikkajäätelön, niiiiiin hyvää.

The Time Traveler's Wife

Sain vihdoin aikaiseksi lukea Audrey Niffeneggerin suuresti kehutun kirjan The Time Traveler's Wife (Aikamatkustajan vaimo), ja täytyy sanoa että kannatti! Se lumosi minut heti. Kirja kertoo Henryn ja Claren epätavallisen rakkaustarinan. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä: hän joutuu tahtomattaan ajassa omaan menneisyyteensä tai tulevaisuuteensa määrittelemättömäksi ajaksi, joskus minuuteiksi ja joskus päiviksi. Usein Henry löytää itsensä tukalista ja hengenvaarallisista tilanteista. Clare tapaa Henryn ensimmäisen kerran jo ollessaan 6-vuotias; aikamatkustanut Henry puolestaan on tällöin 36. He tapaavat toisensa nykyhetkessä ja alkavat seurustella vasta Claren ollessa 20-vuotias ja Henryn ollessa 28. Heidän aikarajat ylittävä rakkaustarinansa on alkanut ja osittain tapahtunut jo kauan ennen tätä tapaamista nykyhetkessä.

" I turn, prepared to start explaining again, and find myself face to face with Henry. I am speechless. Here is Henry, calm, clothed, younger than I have ever seen him. Henry is working at the Newberry Library, standing in front of me, in the present. Here and now. I am jubilant. Henry is looking at me patiently, uncertain but polite. "Is there something I can help you with?" he asks. "Henry!" I can barely refrain from throwing my arms around him. It is obvious that he has never seen me before in his life ".

Niffeneggerin kirja on uskomaton, koskettava ja seksikäs  kuvaus kauniista, äärettömän kärsivällisestä ja vahvasta rakkaudesta. Kirja haastaa lukijan, sillä tämän täytyy olla koko ajan perillä, missä ajassa liikutaan, ja kuka on kokenut mitäkin. Lukija saa itse koota pirstaleista kokonaisen tarinan. Kirja ilahduttaa, naurattaa ja jännittää eikä kyyneleiltä vältytä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos! Tulen varmasti lukemaan tämän moneen kertaan.

Kirjasta on tehty myös elokuva, mutta en halua nähdä sitä vielä vähään aikaan. Minulle käy usein niin, että jos kirjasta on tehty elokuva, en elokuvan nähtyäni pysty enää aina erottamaan elokuvaa ja kirjaa toisistaan. Jotkin hahmot eivät valkokankaalla vain vastaa ollenkaan sitä, millaisiksi olen heidät mielessäni kuvitellut.  Haluan pitää Claren ja Henryn juuri sellaisina, kuin he mielessäni ovat.

Kaunis Päivä

Kuka olisi uskonut, että se saapuisi näin yhtäkkiä. Kesä. En muistanut, kuinka äärettömän ihanaa on viettää päivä täysin kiireettömästi takapihalla auringossa loikoillen, lukien hyvää kirjaa ja musiikkia kuunnellen. Käväisin myös tädin mökillä, joka on todellinen aarreaitta. Se on lämmin ja kotoisa. Se on täynnä vanhaa, rosoista kauneutta; toinen toistaan kauniimpia esineitä, joilla on tarina. Voisin viedä koko mökin mukanani, jos vain saisin luvan.

Kotiin palatessani oli aika syödä. Paljon muuta ei vapaapäivältään enää voisi toivoa.

Nephew @ On The Rocks

Tiistaina matkustin pikavisiitille Helsinkiin Bubblen synttäreiden kunniaksi: syömään ja tanskalaisen Nephewn keikalle synttärisankarin seuraksi. Manalassa söin itseni aivan ähkyyn pizzasta (miksen ikinä opi?!), mutta vielä mahtui jälkiruoaksi suklaakakkua. Kun päästiin keikkapaikalle On The Rocksiin, väistyi onneksi se järkyttävä itseaiheutettu mahakipukin. 

Nephew rokkasi! Keikka oli paljon parempi kuin mitä olin kuvitellut. Laulaja Simon Kvamm oli aivan loistava tapaus! Mies lauloi aivan loistavasti ja osasi todellakin ottaa yleisönsä. Kuten Bubble jo totesi, tuli miehestä vähän väliä mieleen Ian Curtis. Kvamm on kotimaassaan myös koomikko ja näyttelijä, mikä kyllä välittyi hauskoina välispiikkeinä ja eleinä.

En tiennyt mitään muita biisejä kuin sen, johon rakastuin täysin ensikuulemalta: "007 Is Also Gonna Die". Keikan aikana kyseisen biisin lisäksi suosikeiksi nousivat ehdottomasti "Va Fangool!", "New Year's Morning", "Igen & Igen", "En Wannabe Darth Vader" sekä "Police Bells & Church Sirens". Tästä voi päätellä, että tykkäsin paljon. Keikkapaikkana On The Rocks oli aika pieni, mutta intiimi. Yleisö oli todella hyvin mukana, vaikka paikka ei aivan täynnä ollutkaan. Itse tanssin eturivissä kuin viimeistä päivää.

 

(kuvat: bubble)

Lopuksi taas hieman videokuvaa keikalta: 

 

 

You're Late!

Lähdin tiistaina taas muutamaksi päiväksi Ouluun. Ensi töikseni vein Nekun Biskettiin valmistujaisherkuttelulle, koska en päässyt neidin varsinaisiin juhliin. Nekku otti vadelmakakkua ja minä vaniljasuklaakakkua. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että molemmat olivat hyviä. Juomina  meillä oli vesimelonisoodaa ja chai lattea, joka maistui aivan joululta! Sain myös erikoispalvelua, kun pyysin, olisiko mahdollista saada kaksi eri soodamakua pienempiin laseihin yhden ison hinnalla. Onnistui :) Ananasta ja vesimelonia, mutta ei voittanut ananaskaan vesimelonia. 

Herkuttelun jälkeen kävimme etsimässä minulle kynsilakkaa. Tulos: minä löysin sen yhden (vadelmanpunainen) ja Nekku kolme, vaikka neidin ei pitänyt ostaa mitään :D Ostettiin molemmat myös Klippoteketin kuivashampoota Stockalta (ja se toimii!). Saaliiden jälkeen lähdimme molemmat omiin suuntiimme ja minä onnistuin tietenkin jäämään pois väärällä bussipysäkillä mennessäni ystäväni luo yöksi. Ei muuta kuin epätoivoista puhelua ystävälle: "Hei mä jäin väärällä pysäkillä pois ja oon nyt täällä jossain tän nimisen ja tän nimisen kadun kohdalla, et mis helvetis mä oon? " :D Onneksi ei kestänyt kauaa, kun ystävä pyöräili vastaan. Seikkailu kävi iltalenkistä, aurinkokin paistoi vielä.

Keskiviikkona vietettiin päivä yliopistolla ahkeroiden ja sitten keskustaan. Koska ulkona paistoi aurinko ja oli melko lämmintä niin päätimme kävellä (n. 6 km).  Joku innostui vähän kuvailemaan matkalla..

Ensin kävimme Pannukakkutalossa makealla pannarilla. Siellä on tarjolla sekä suolaisia että makeita pannareita ja valikoimaa on todella runsaasti. Päädyimme lopulta ottamaan puoliksi mansikka-valkosuklaapannarin, joka syötiin kermavaahdon ja vaahterasiirapin kera. Niiiiiiiiiin tajuttoman hyvää. Puolikas pannari riitti ihan hyvin. Suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan paikan, jos asuu Oulussa tai on siellä käymässä! 

Kun jälkiruoka (alkuruoka) oli syöty, lampsimme minnekäs muualle kuin Olimpokseen. Söin taas niin paljon, että mahaan sattui. Raahustimme sieltä hitaasti kenkäkauppaan, josta löysin liian ihania mintunvihreitä korkkareita, jotka eivät vain sopineet jalkaani kunnolla, ja yhdet melko sopivat, mutta hieman liian kalliit. Voi kuitenkin olla, että ne päätyvät silti vielä jalkoihini :D Illalla katseltiin leffoja: (500) Days Of Summer ja Julie &Julia. Itse olin molemmat jo nähnyt, mutta mielelläni katsoin jälkimmäisen toistamiseen ja (500) Days Of Summerin ehkä sadannen kerran.

Torstaina oli taas luvassa kouluhommia yliopistolla. Kiirehdin kolmelta bussiin, jolla minun piti mennä juna-asemalle. Myöhästyin, bussi kun oli tietenkin mennyt hieman liian ajoissa. Olenko sanonut, että vihaan Oulun bussiliikennettä! Jos bussit eivät ole myöhässä, niin ne ovat liian ajoissa. Harvoin ne kulkevat täysin ajallaan. Seuraavaa bussia sai tietenkin odottaa ikuisuuden enkä ehtinyt junaan. Taksillakaan en olisi ehtinyt. No, muutaman puhelun jälkeen päätin, että menen sitten seuraavalla junalla Seinäjoelle ja jään sinne yöksi, koska kyseinen pendolino ei pysähtynyt lainkaan siellä, minne minä olisin jäänyt. Tästä kaikesta vittuuntuneena kävin Bisketissä herkuttelemassa jälleen vesimelonisoodalla ja bebe-leivoksella. Pankkikortilla ei voinut maksaa, koska koneet olivat pimeinä eikä minulla tietenkään ollut käteistä. Onneksi Bisketissä oltiin kuitenkin niin ihania, että sain ensin syödä tilaamani herkut ja käydä sitten automaatilla hakemassa rahaa  ja tulla maksamaan myöhemmin! Monessa paikkaa ei taida palvelu olla ihan tätä luokkaa. Suomalaisesta mukaan tarttui Audrey Niffeneggerin "The Time Traveler's Wife"-kirja matkalukemiseksi. Sitten suuntasinkin jo juna-asemalle. Juna lähti jopa ajoissa, mutta myöhästyi tunnin, kuten nykyään lähes aina. Pääsin kuin pääsinkin Seinäjoelle.  Vr ei siis ole Oulun bussiliikenteen tapaan ylin ystäväni. Onneksi vastassa ollut ystäväni oli ostanut lohdutukseksi Ben & Jerry's -jäätelöä! Kiitos ^__^ 

Aamulla lähdin jälleen juna-asemalle vain huomatakseni, että junani on puoli tuntia myöhässä. Pääsin vihdoin kotiin ja ehdin käydä pikaisesti suihkussa, hotkia jotain ruokaa seisaaltani ja pyöräillä tukka putkella töihin. Töissäkin oli järkyttävän kiireinen päivä! Jospa sitä tästä painuisi nukkumaan, huomenna töissä on varmaan yhtä kiireistä kuin tänäänkin.

Life Was So Simple Then

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopioi nämä omiin muistiinpanoihisi ja korvaa vastaukseni omillasi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.

Tartuin tähän Bemun blogissa olleeseen kivaan lapsuushaasteeseen, jota kuitenkin lyhensin aika paljon. Sain vielä Riinalta Beautiful Blogger-palkinnon, jossa piti kertoa 7 "kiinnostavaa" asiaa itsestään. Olkoon tämä postaus siis nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

 Tais mennä vähän väärin toi paita..

Missä ja koska synnyit?

Synnyin kylmänä talviaamuna 20.1.1985 Tampereen keskussairaalassa. Yksi tätini toi minulle sairaalaan Peppi-nuken, joka minulla on muuten edelleen. Sen mekko vain on vuosien kuluessa hukkunut jonnekin.

Onko sinulla sisaruksia?

Minulla on pikkuveli, jonka kanssa ikäeroa on 11 vuotta. Kun pikkuveljeni syntyi, olin yötä tätini luona ja muistan heränneeni yöllä ja katsoneeni kelloa tasan 05:25. Myöhemmin sain kuulla, että veljeni oli syntynyt juuri silloin. Pikkuveljeni oli pienenä aikamoinen riiviö ja osasi ilmeillä vihaisesti jo vauvana:

Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?

Olin perhepäivähoidossa, jossa oli mun lisäksi vain muutama muu lapsi. Mulla oli maailman ihanimmat hoitotäti ja hoitosetä, jotka oli mulle "kolmannet isovanhemmat". Menin hoitoon jo alle vuoden ikäisenä. Hoidossa ollessa seikkailtiin todella usein läheisessä metsässä, jota kutsuttiin Pikkumetsäksi, koska se oli siis kovin pieni. Hoitopaikan pihassa oli myös iso puu, jossa oli mukava kiipeillä. Autotallin ja kuistin väliseen kattopalkkiin oli kiinnitetty keinu, jossa keinuttiin niin lujaa, että jalat osuivat vastapäiseen seinään. Joka päivä keräännyttiin joukolla nurkkasohvalle hoitotädin viereen kuuntelemaan Saturetki-kirjan satuja (80 eläinsatua). Löysin kyseisen kirjan kirpparilta pari vuotta sitten ja olin ihan onnesta soikeana. Hoitotädin tekemät suklaaleivokset olivat yksi parhaista herkuista mitä lapsena tiesin. Kun äiti tuli hakemaan minua hoidosta, sanoin kuulemma erittäin usein:  "En tuu! Mä jään ainaki tänne!"

Oliko teillä lemmikkieläimiä?

Meillä ei ole koskaan ollut kissaa tai koiraa. Mulla oli pienenä hetken aikaa kaksi kania, mutta muuten mun elämässä ei ole koskaan ollut eläimiä. Vaikka kyllä pidän eläimistä, en luultavasti koskaan halua itselleni kissaa, koiraa tai mitään muutakaan eläintä.

Taisin vähän pelätä tota lammasta, vaikka se on noin söpö.

Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?

Halusin kirjailijaksi ja taiteilijaksi. Kirjoitin kaikenlaisia tarinoita jatkuvasti ja piirsin. Yhdessä vaiheessa halusin olla myös Matti Nykänen ja hypin  usein sohvilta alas leikkien mäkihyppääjää. Suutuin, jos mua kutsuttiin mun omalla nimellä, koska mä olin Matti! Onneks mä en enää halua olla Matti Nykänen :D  Musta ei tullut mäkihyppääjää, eikä kirjailijaa tai taiteilijaa, vaikka oman kirjan kirjoittaminen onkin edelleen haaveissa. Taide on nykyään suuri osa elämää, en vain valitettavasti saa siitä elantoani.

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?

Olin ehdottomasti jokapaikan apina. En ollut kovin usein hiljaa. Olin myös hirveä rämäpää; lapsena oli pari aivotärähdystä, kerran jäin mopon alle ja kerran laitoin sormeni saumuriin äitin ommellessa. Verta suihkusi ja sormesta lähti pala irti. Onneksi mitään noita pahempaa ei kuitenkaan ole sattunut. Tuossa alla olevassa kuvassa (oik.) mulla on saumurionnettomuuden jäljiltä valkoinen tukko sormessa, ja vieressä mun kokoinen kala.

Olin lapsena myös aika ilkikurinen ja kävin aina salaa ottamassa alla olevassa kuvassa näkyvän pienen lipputangon, vaikka mua oli kiellettyä tekemästä niin. Samaa tein kuulemma suihkupullon kanssa kanssa vielä pienempänä. En ikinä voi olla nauramatta tuolle alla olevalle kuvalle, katsokaa nyt tota ilmettä "Hahaa sainpas tän ettekä saa mua kiinni!"

Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?

Kuljin, mutta mulla ei tainnut kuitenkaan kotiavain roikkua kaulassa - ainakaan kovin usein. Kaikki lähistön ojat ja metsät kyllä kolusin viimeistä senttiä myöten. Lähimetsään rakennettiin majaa monien kavereiden kanssa ja se pysyikin pystyssä monen monta vuotta. Sinne myös raahattiin kaikkia vanhoja (ja uusiakin) ruokatarvikkeita, joista tehtiin jos jonkinmoisia keitoksia.

Tämä valokuva oli kerran 2 viikkoa meidän metsämajassa, mutta sille ei käynyt 

juuri kuinkaan, vaikka silloin satoi vettä monena päivänä aivan kaatamalla.

Nukuitko valot päällä?

En, mulla ei koskaan ollut edes yölamppua. Pelkäsin mä kuulemma mörköjä silti. Lapsena kävelin unissani usein, joskus puhuinkin. Kerran äiti oli herännyt yöllä siihen, että kävelin ympäri keittiön ja olohuoneen väliä ja pysähdyin kurkkimaan eteisen peiliin ja nauroin nähdessäni kuvajaiseni. Aika kummallista ja ehkä vähän pelottavaa..

Oliko sinulla mielilelua?

Olihan minulla moniakin, mutta äitin mukaan rakastin kirjoja paljon enemmän kuin leluja. Äiti osaisi kuulemma vieläkin ulkoa mun lapsuuden lempikirjan. Kun itse aloin käydä kirjastossa (taisin asua siellä), niin lainasin aina  Annami Poivaaran & Maija Lindgrénin Känkkäränkkä-kirjan. Olen yrittänyt metsästää sitä kirppareilta, koska kaupoista sitä ei enää saa. Vielä ei ole ollut onnea. Joskus 8-vuotiaana sain joululahjaksi  kauan toivomani Barbin matkailuauton. Se oli vaaleanpunainen ja ihan mielettömän hieno. Olin muuten kateellinen Bubblen tummaihoisista barbeista ja kuvasin niitä, kun käytiin niiden luona.

Lempi lastenohjelmasi?

Mä katsoin aivan hirveästi telkkaria ja videoita. Ehdoton lemppari jossain vaiheessa oli Lady Lovely Locks. Se on ihan loistava edelleen! Ja Muumeja ei voi jättää mainitsematta. Aika kattavasti olen kertonut lapsuuden lemppariohjelmista aiemmin tässä postauksessa.

Mitä harrastit ja keräilitkö jotain? 

Ai että keräilinkö, kysykää vain kuinka paljon! Jostain komeron kätköistä löytyy edelleen lapsuudessa kerätty suuri postimerkkikokoelma. Keräilin myös muun muassa kiiltokuvia, tarroja, Kindermunien leluja ja  pullonkorkkeja. Niitä pullonkorkkeja en kyllä ole jostain kumman syystä säilyttänyt :D Yhteen aikaan keräsin myös jalokiviä. Äiti jaksaa aina nauraa sille, kuinka olin kerran tullut hoidosta kotiin järkyttävän suuri kissankultainen kivi vaaleanpunaisen pyöräni tarakalle köytettynä. Se oli kuulkaas suuri aarre. Kaiken keräilyn ohella luin paljon, kirjoittelin tarinoita ja piirsin. Kirjeenvaihto oli myös pop. Ala-asteella harrastin aktiivisesti urheilua. Pituushyppy ja juoksu oli mun lajit.

Ystäväsi?

Olen onnekas, että yksi mun lapsuuden parhaista ystävistä, Henskis, on sellainen edelleen. Muut lapsuudesta jääneet ystävät ovatkin sukua jotain kautta, kuten Bubble.

Mä olen toi hiireltä näyttävä tyyppi, jolta puuttuu kaksi etuhammasta.

Lempiruokaasi natiaisena oli?

Mulla ei kuulemma oikein ollut lempiruokia, vaan syömisen kanssa käytiin aina kauhea taistelu. Vihasin yli kaiken hernekeittoa. Aina yhden lusikallisen jälkeen täytyi juoda lasillinen maitoa päälle. Nykyään hernekeitto menee alas täysin mukisematta. Hoidossa kyllä söin mielelläni jauhelihakeittoa, johon laitettiin juustonpaloja sulamaan. Teen niin vieläkin. Opin juomaan limsaa vasta 6-vuotiaana, kun kiusallani join viimeisen lasillisen, ettei serkkuni vain saisi sitä. Sen jälkeen parasta olikin, kun mummulassa käydessä sai aina hakea vaatekomerossa olevasta limsakorista itselleen pullollisen limsaa. Mun suosikkeja oli Smurffi- ja Muumi-limsa. Kakku mulle maistui aina.

Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?

Onneksi ei. Vaihdettiin kerran kaverin kanssa barbeja muutamaksi päiväksi ja takaisin tulleessaan mun vaaleahiuksisella barbilla oli hiuksissaan tupakan tuhkaa ja se haisi kamalalta! Olin ihan murtunut ja yritin elvyttää barbin hiuksia pesemällä ne ehkä tuhat kertaa. Ei auttanut.

Miten perheesi lomaili?

Me ei koskaan käyty ulkomailla lomilla. Särkänniemessä vierailtiin ahkerasti, rakastin huvipuistoja yli kaiken ja rakastan niitä edelleen. Ei ollut sellaista laitetta, mihin en olisi mennyt. Usein murjotin tai itkin, kun en päässyt vanhemman serkkuni, isän ja suvun muiden miesten kanssa hurjimpiin laitteisiin, koska en ollut tarpeeksi pitkä. Puuhamaassa käyntejä en itse muista, mutta muistan sen, että rakastin trampoliineja ja etenkin pomppulinnoja ihan hirveän paljon. Menisin innoissani pomppulinnaan heti jos pääsisin! Miksei aikuiset saa mennä!?

 Muumimaailmassa käytiin joskus 90-luvun alussa.

 Muumimaailman teatteriesityksen aikana leijona meni piiloon katsomon 

taakse ja minä viekkaasti hiivin sen luo aikeissa paljastaa sen piilopaikan.

Tsekatkaa nää ylimageet otokset, mitä kaverin kanssa otettiin 

joskus 80- ja 90-luvun taitteessa. Vähän niinkuin päivän asu!

Ja siis kuten kuvista näkyy, minulla oli lapsena vaaleat hiukset, jotka ovat tummuneet vuosien kuluessa. Myös isälläni oli pienenä aivan valkoiset hiukset, mutta nykyään ne ovat melkein mustat. Haluan haastaa kaikki tekemään tällaisen lapsuus-postauksen! Oli aivan ihanaa katsella vanhoja valokuvia ja muistella lapsuutta suu hymyssä. Voi kun voisikin olla vielä se huoleton lapsi.

"A child within has healing ways, it sees me through my darkest days"

(The Verve: Catching The Butterfly)