Yksi kesän urbex-kohteiden aatelistoa oli ehdottomasti Elisabeth-Sanatorium. Kyseinen hylätty sairaala sijaitsee Stahnsdorfissa, noin tunnin matkan päässä Berliinistä. Aivan sen lähellä on Saksan toiseksi suurin hautausmaa Südwestkirchhof Stahnsdorf & Wilmersdorfer Waldfriedhof, jossa seikkailin viime kesänä tuntikaupalla. Suunnitelmissani oli tuolloin käydä samalla reissulla myös Elisabeth-Sanatoriumissa, mutta kameran akun loppuminen teki niistä suunnitelmista lopun. Totta puhuen en olisi edes jaksanut ja yksin olisin saanut sairaalassa varmaan sydänkohtauksen. Sairaala on saanut nimensä sen rakennuttaja Walter Freimuthin vaimon mukaan. Elisabeth-Sanatoriumin rakentaminen aloitettiin 1912 ja aluksi siellä hoidettiin tuberkuloosipotilaita, mutta myöhemmin se toimi ihoklinikkana. Sairaala hylättiin vuonna 1994, Berliinin muurin murtumisen jälkimainingeissa.
Elisabeth-Sanatoriumia ympäröivät korkeat verkkoaidat ja lähellä kulkee suuri ruuhkainen valtatie. Saimmekin Ursulan kanssa kävellä melko pitkän tovin aidan viertä, kunnes löysimme kohdan, mistä saatoimme ryömiä (lue: ahtautua) ali. Nelikerroksinen sairaala on pitkämäinen ja yksi pelottavimmista urbex-kohteista, joissa olen ollut. Pelottavaksi sen tekee se, että tuuli kulkee sairaalan sisällä vapaasti paukutellen ovia jatkuvalla syötöllä. Upean aurinkoisesta päivästä ei tässä tilanteessa ole mitään apua. Kesti melko kauan ettei jokaista oven paukahdusta säikähtänyt sydänjuuriaan myöten. Vielä ensimmäisessä kerroksessa ollessamme Ursula huomasi yhtäkkiä talon päätyikkunasta vartijan ja auton. Piilouduimme pitkäksi toviksi kellarikerrokseen kuunnellen tarkkaan jokaista rasahdusta. En voi sanoa varmaksi kävikö vartija sisällä, sillä siltä se kuulosti, mutta meitä hän ei onneksi löytänyt. Uskaltauduimme jatkamaan piileskelyn jälkeen toiseen kerrokseen ja etenimme suhteellisen hiljaa välttäen puhumista normaalilla äänenvoimakkuudella.
Varsinaisen sairaalarakennuksen lisäksi alueella oli kaksi pientä rakennusta, joita emme tietenkään halunneet jättää tutkimatta. Etenimme kyyryssä ripeästi aukean poikki keskellä pihamaata kasvavan suuren puun taakse. Siellä puun takana piileskellessämme kuulimme koiran haukuntaa.. Voitte varmaan kuvitella, että se oli veret seisauttava hetki. Vartijaa tai koiraa ei kuitenkaa ollut suoraan näköpiirissämme, joten ryntäsimme suorinta tietä läheisten puskien suojaan. Tässä vaiheessa olisi ollut järkevää etsiä välittömästi tie pois alueelta, mutta mitä me teimme, menimme sisään siihen puskien vieressä olleeseen pieneen rakennukseen. Eihän siellä juuri mitään ollut. Tämän jälkeen olimmekin jo aikeissa lähteä, kun kuulimme uudelleen koiran haukuntaa. Tällä kertaa se kuulosti tulevan lähempää. Kuin ihmeen kaupalla huomasimme muutaman metrin päässä olevassa verkkoaidassa olevan reiän, josta pääsi melko helposti pujahtamaan ulos alueelta suoraan sen vieressä kulkevalle kävelytielle. Kävelimme vielä muutaman kymmenen metriä bussipysäkille (Guterfelde, Friedenstr.) ja vasta siellä uskalsimme kunnolla hengittää. Melkoinen adrenaliinintäyteinen seikkailu, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Elisabeth-Sanatorium on nimittäin yksi kauneimmista urbex-kohteista, joissa olen ollut. Olin erityisen innoissani sen värikkäistä tapeteista ja verhoista. Niitä verhoja näette vielä myöhemmin.
One of the absolute highlights of this summer's urban exploring was Elisabeth-Sanatorium in Stahnsdorf. I was in its vicinity last summer when I visited the second largest cemetery in Germany called Südwestkirchhof Stahnsdorf & Wilmersdorfer Waldfriedhof. It is literally a ten minute walk away from Elisabeth-Sanatorium. This now abandoned hospital's construction started in 1912 and at first it focused on treating those with tuberculosis. Later it served as a skin clinic before it was abandoned in 1994. The sanatorium was named after Elisabeth Freimuth, the wife of Walter Freimuth who had it built.
High chain-link fences surround Elisabeth-Sanatorium and there is a busy highway right beside it. Ursula and I had to walk alongside the fence for a while (and actually in a ditch) before we found a spot where we could awkwardly slide under the fence. Elisabeth-Sanatorium is a longish building with four storeys and it's one of the scariest places I've been to. It is scary because the wind travels freely inside it and constantly banging doors. It took a while to get used to the infernal banging without my heart jumping out of my chest at every turn. While we were still in the first floor Ursula suddenly spotted a guard and a car from a window. We hid silently in the basement for a while afraid of every single rustle. It sounded like he came inside the building but that might just have been our ears deceiving us. In any case he did not find us and we ventured up to the second floor. After that fright we proceeded with extra caution.
In addition to the huge main building there are also two small buildings in the area. We had just ran across the yard and crouched behind a single large tree when we heard a dog barking. My heart froze and we stopped dead in our tracks. Being afraid to move we just stood there listening and after a little while made a beeline for the nearby building. It would have been sensible to get the hell out of there but no, we wanted to explore the small building. There was nothing there, we found ourselves locked in a little room. At least it was safer there that outside. We decided to leave and as we stepped out of the building and made our way through the bushes near the fence Ursula spotted a hole in the fence. At that precise moment we heard the dog barking again, this time closer. We rushed through the hole in the fence and walked to the nearby bus stop (Guterfelde, Friedenstr.) where we dared to breathe again. It was quite the adrenaline filled adventure but definetely worth it! Elisabeth-Sanatorium is one of the most beautiful urbex destinations I've been to. I especially loved the colourful wallpapers and curtains. You will see those curtains later on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti