Tiedättekö kun tuntuu siltä, että suurin osa matkalta otetuista (tai ihan mistä tahansa) kuvista on ihan huonoja eikä pieni muokkauskaan auta asiaa. Ne ovat liian epätarkkoja tai väärän värisiä ja kaikki muukin mahdollinen on väärin. Sen siitä saa, kun on liiaksi tuota perfektionistin vikaa. Tässä yhteydessä on muuten varmaan hyvä mainita, että en omista enkä
ole ikinä käyttänyt Photaria, joten kuvanmuokkausohjelma ja -taitoni ovat hyvin alkeelliset. Olen kauan taistellut sen kanssa, ostanko järkkärin vai en. Päädyn aina kuitenkin vastaukseen "ei", koska en jaksaisi raahata sitä mukanani enkä opetalla kuvaamaan sillä
kunnolla. Siitä huolimatta katsellessani muiden ottamia upeita kuvia (varsinkin tajuttoman hienoja makrokuvia!) alkaa usein ärsyttää, että ei ole sitä parempaa kameraa eikä taitoa käyttää sitä. Ihan itseään ja laiskuuttaan saa syyttää, joten on myös melko turha valittaa.. Mutta jos valittamisesta saisi palkkaa niin olisin jo miljonääri.
Nyt kuitenkin siihen varsinaiseen asiaan! Kävin Wienissä ollessani Kahlenbergin (ja samalla Reisenbergin, ehkä jonkin muunkin, sillä niistä ei oikein ottanut selvää) kukkuloilla jopa kolmeen eri otteeseen. Olisikohan ollut ensimmäinen ilta Wienissä, kun meillä oli ystäväni kanssa aikomuksena mennä ruokailemaan viinitupaan nimeltä Weingut am Reisenberg. Hyppäsimme bussin numero 38A kyytiin ja jäimme pois pysäkillä Cobenzl Parkplatz. Siitä lähdimme kävelemään kukkulaa alas kiemurtelevaa tietä, jota reunustivat suuret puut ja viiniviljelmät. Kun vihdoin pääsimme viinituvalle asti saimme huomata, että se olikin juuri kyseisenä päivänä kiinni! Reissu ei kuitenkaan ollut turha, sillä maisemat olivat niin kauniit. Toisena päivänä koitimme onneamme uudelleen ja kävelimme saman reitin tällä kertaa alhaalta ylös. Onneksi saimme viinituvasta vielä pöydän, sillä paikka oli ihan tupaten täynnä. Ruoka oli maukasta, mutta meillä oli yksi ärhäkkä ampiainen riesana. Se pörräsi taukoamatta juomien ympärillä ja vaikka kuinka yritimme harhauttaa sitä kaatamalla juomaa tyhjään lasiin, siirtämällä sen kauemmas ja laittamalla servietit omien lasiemme päälle niin jossain vaiheessa se kiusankappale kuitenkin päätyi lasiini eikä päässyt sieltä pois.
Nyt kuitenkin siihen varsinaiseen asiaan! Kävin Wienissä ollessani Kahlenbergin (ja samalla Reisenbergin, ehkä jonkin muunkin, sillä niistä ei oikein ottanut selvää) kukkuloilla jopa kolmeen eri otteeseen. Olisikohan ollut ensimmäinen ilta Wienissä, kun meillä oli ystäväni kanssa aikomuksena mennä ruokailemaan viinitupaan nimeltä Weingut am Reisenberg. Hyppäsimme bussin numero 38A kyytiin ja jäimme pois pysäkillä Cobenzl Parkplatz. Siitä lähdimme kävelemään kukkulaa alas kiemurtelevaa tietä, jota reunustivat suuret puut ja viiniviljelmät. Kun vihdoin pääsimme viinituvalle asti saimme huomata, että se olikin juuri kyseisenä päivänä kiinni! Reissu ei kuitenkaan ollut turha, sillä maisemat olivat niin kauniit. Toisena päivänä koitimme onneamme uudelleen ja kävelimme saman reitin tällä kertaa alhaalta ylös. Onneksi saimme viinituvasta vielä pöydän, sillä paikka oli ihan tupaten täynnä. Ruoka oli maukasta, mutta meillä oli yksi ärhäkkä ampiainen riesana. Se pörräsi taukoamatta juomien ympärillä ja vaikka kuinka yritimme harhauttaa sitä kaatamalla juomaa tyhjään lasiin, siirtämällä sen kauemmas ja laittamalla servietit omien lasiemme päälle niin jossain vaiheessa se kiusankappale kuitenkin päätyi lasiini eikä päässyt sieltä pois.
Kolmannella kerralla huristelin yksin bussin kyydissä hieman korkeammalle kuin aiemmin, Kahlenbergin näköalapaikalle. Oli perjantaiaamu, kello ollut vielä edes kahdeksaa ja liikkeellä olevat ihmiset saattoi laskea yhden käden sormilla. Ilma oli erittäin tuulinen ja auringonpilkahduksista huolimatta enteili vahvasti sadetta. Näköalapaikalla kuvailun jälkeen minulla oli runsaasti aikaa ennen seuraavan bussia lähtöä takaisin Grinzingiin ja siitä edemmäs Kahlenbergerdorfin hautausmaalle, joten lähdin kävelemään alas vuorenrinnettä patikointipolkua pitkin. Päästyäni alas seuraavalle bussipysäkille sain huomata, että sen kautta kulkeva bussi ei mennytkään alaspäin vaan vielä ylemmäs Leopoldsbergille. Kapusin siis samaa reittiä takaisin sinne mistä olin tullutkin. Istuskelin jo bussikatoksen suojissa odottelemassa seuraavaa bussia, kun päätin katsoa vielä vähän tarkemmin siinä olevaa karttaa. Sanat Friedhof Kahlenberg saivat minut epäilemään oliko etsimäni hautausmaa sittenkin täällä eikä Kahlenbergerdorfissa. Ainut asiasta tietävä niistä paikalla olevasta muutamasta ihmisestä oli kukkia kastelemassa oleva vanha herra, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Ihme kyllä sain asiaan silti selvyyden saksaksi ja ohjeet hautausmaalle. Etsimäni hautausmaa ei ollut tämä, mutta päätin käydä vilkaisemassa myös sen. Olin hieman epävarma olinko ymmärtänyt ohjeet oikein ja kuljettuani pitkän tovin alaspäin jyrkkää ja kiemurtelevaa tietä olin jo menettää toivoni, kunnes silmäni osuivat vihdoin pieneen rautaiseen porttiin. Kahlenbergin hautausmaa oli erittäin pieni ja täysin metsän keskellä. Kuvia sieltä tallentui kameraan muutama, mutta niistä ei tullut kovin hyviä. Hautausmaareissun jälkeen minun piti taas kavuta takaisin ylöspäin, mikä oli tuossa vaiheessa reisille jo aika kova koitos. Kaivattu lepohetki tarjoutui bussissa matkalla Kahlenbergerdorfiin.
I'm lazy (again) to translate all that I've written so this is the shorter version. While in Vienna I visited the mountain Kahlenberg (and Reisenberg and probably some others because it was hard to keep track of the names) three times. The first time me and my friend got onto a bus (38A), got off at Cobenzl Parkplatz and walked a little road down the mountain to a wine tavern called Weingut am Reisenberg. Unfortunately it wasn't open! Well, we tried again the next day and luckily got a table because the place was packed. The food was good but a wasp bothered us buzzing around our glasses and although we tried we couldn't get rid of it. In the end the wasp ended up in my drink.
The third time I went to Kahlenberg viewpoint by myself. It was before eight o'clock in the morning, there were only a few people about and it was really windy. While waiting for the bus to take me back I walked up and down some hiking trails (my thighs were dying) and visited a really small cemetery in the middle of the woods. After a couple of hours I started my way back and towards Kahlenbergerdorf and it's cemetery.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti