Matka vuonna 1783 perustetulle Kahlenbergerdorfin hautausmaalle (Friedhof Kahlenbergerdorf) oli äärimmäisen pitkä ja uuvuttava. Ihan kuin se ei olisi ollut jo tarpeeksi, ehdin kuvailla hautasmaalla korkeintaan viisi minuuttia, kun jouduin rankan ukkoskuuron vangiksi. Istuin pienessä sumpussa kivisillä portailla sateenvarjoni suojissa ja odotin kaatosateen loppumista. Piiskaavaa sadetta kesti noin puoli tuntia. Sateen loputtua kävelin ympäri hautausmaata litimärissä kengissäni ja sain varoa tarkkaan etten liukastunut. Kahlenbergendorfin hautausmaa oli kohtalaisen pieni, mutta tiiviisti puiden suojissa korkealla vuoren rinteellä kaukana kaikesta muusta ihan kuin oma maailmansa. Näkymät sieltä olivat huikeat ja 2000-luvun hautojen lisäksi siellä oli myös kauniita vanhoja Biedermeier-ajan hautoja.
Jos matka hautausmaalle oli uuvuttava, oli matka takaisin jopa vaarallinen. Muistin alhaalla näkemäni kyltin, jossa varoitettiin tien kulkemisesta huonolla säällä. Sade oli tehnyt jyrkän asfalttitien todella liukkaaksi ja minulla kesti hyvin kauan tulla sitä pitkin varovasti alas paljain jaloin. Pääsin kuitenkin takaisin kylään ihan ehjin nahoin. Kun pääsin takaisin Wienin keskustaan, menin suoraa päätä hostelliin lepäämään. Harvoin sitä ennen kello kahta perjantaina on jo kavunnut jyrkkiä vuorenrinteitä muutamia kilometrejä.
The journey to The Cemetery of Kahlenbergerdorf, created in 1783, was really long and exhausting. As if that wasn't enough I was caught in a severe thunder and rainshower almost immediately after reaching the cemetery. I sat crouched under my umbrella for a bout a half an hour waiting for the rain to stop. When the rain had finally stopped I walked around the cemetery in my soaked shoes photographing and being careful not to slip. The Cemetery of Kahlenbergerdorf was fairly small but being way up in the mountain in the middle of the woods it was like a whole other world. The view from there was spectacular and amongst the graves of recent years were also really old and beautiful Biedermeier graves.
If the way up to the cemetery was exhausting, the way down was downright dangerous. I remembered the sign I had passed when I first started to climb my way up to the cemetery that it was forbidden to use the road in bad weather. The rain had made the road extremely slippery and it took me a long while to get down from there with bare feet. But I made it back to the village safe and sound. When I was back in the centre of Vienna I immediately went to my hostel to rest for a while.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti