A Graveyard, All Full Of Life

 

Matka vuonna 1783 perustetulle Kahlenbergerdorfin hautausmaalle (Friedhof Kahlenbergerdorf) oli äärimmäisen pitkä ja uuvuttava. Ihan kuin se ei olisi ollut jo tarpeeksi, ehdin kuvailla hautasmaalla korkeintaan viisi minuuttia, kun jouduin rankan ukkoskuuron vangiksi. Istuin pienessä sumpussa kivisillä portailla sateenvarjoni suojissa ja odotin kaatosateen loppumista. Piiskaavaa sadetta kesti noin puoli tuntia. Sateen loputtua kävelin ympäri hautausmaata litimärissä kengissäni ja sain varoa tarkkaan etten liukastunut. Kahlenbergendorfin hautausmaa oli kohtalaisen pieni, mutta tiiviisti puiden suojissa korkealla vuoren rinteellä kaukana kaikesta muusta ihan kuin oma maailmansa. Näkymät sieltä olivat huikeat ja 2000-luvun hautojen lisäksi siellä oli myös kauniita vanhoja Biedermeier-ajan hautoja. 

Jos matka hautausmaalle oli uuvuttava, oli matka takaisin jopa vaarallinen. Muistin alhaalla näkemäni kyltin, jossa varoitettiin tien kulkemisesta huonolla säällä. Sade oli tehnyt jyrkän asfalttitien todella liukkaaksi ja minulla kesti hyvin kauan tulla sitä pitkin varovasti alas paljain jaloin. Pääsin kuitenkin takaisin kylään ihan ehjin nahoin. Kun pääsin takaisin Wienin keskustaan, menin suoraa päätä hostelliin lepäämään. Harvoin sitä ennen kello kahta perjantaina on jo kavunnut jyrkkiä vuorenrinteitä muutamia kilometrejä.

 

 Feist - Graveyard

The journey to The Cemetery of Kahlenbergerdorf, created in 1783, was really long and exhausting. As if that wasn't enough I was caught in a severe thunder and rainshower almost immediately after reaching the cemetery. I sat crouched under my umbrella for a bout a half an hour waiting for the rain to stop.  When the rain had finally stopped I walked around the cemetery in my soaked shoes photographing and being careful not to slip. The Cemetery of Kahlenbergerdorf was fairly small but being way up in the mountain in the middle of the woods it was like a whole other world. The view from there was spectacular and amongst the graves of recent years were also really old and beautiful Biedermeier graves. 

If the way up to the cemetery was exhausting, the way down was downright dangerous. I remembered the sign I had passed when I first started to climb my way up to the cemetery that it was forbidden to use the road in bad weather. The rain had made the road extremely slippery and it took me a long while to get down from there with bare feet. But I made it back to the village safe and sound. When I was back in the centre of Vienna I immediately went to my hostel to rest for a while.

Just A Little Further Up The Hill...

 

Elokuisena perjantaina Wienissä otin suunnaksi Grinzingin ja Kahlenbergin vaeltelun jälkeen Kahlenbergerdorfin hautausmaan, jonne oli kartan mukaan helppo löytää. Hyppäsin pois bussista keskellä moottoritietä ja kävelin alikulun kautta hyvin pieneen, lähes kuolleeseen kylään nimeltä Kahlenbergerdorf. Ainuttakaan ihmistä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Lähdin kartan osoittamaan suuntaan ja noin 500 metriä käveltyäni en todellakaan löytänyt hautausmaata, jonka kartan mukaan piti sijaita juuri siinä. Lähdin kapuamaan tietä ylös vuorelle ja tapasin melko pian kävelyllä olleen vanhan pariskunnan. Heidän vastauksensa kysymykseeni hautausmaan sijainnista oli: "Ai hautausmaa? Ei, emme tiedä sellaisesta mitään, ei ainakaan tällä puolella vuorta". Ei siis auttanut muu kuin kävellä takaisin kylään samaa reittiä kuin olin tullutkin.

  

 

Hetken kylän kaduilla harhailtuani näin posteljoonin ja ajattelin että jos joku tietää missä se hautausmaa on niin posteljooni! Voi kuinka olinkaan väärässä, ei tiennyt posteljoonikaan. Olin jo menettää toivoni, kunnes näin valkohapsisen vanhan miehen tulevan ulos eräästä talosta. Sain kuin sainkin ohjeet hautausmaalle (jälleen saksaksi): "Ai hautausmaa. Juu, käänny kirkon luota vasemmalle ja jatka mäkeä suoraan ylös noin 1,5 kilometriä".  Matka osoittautui kovin uuvuttavaksi, mutta periksi en antanut kun sinne asti olin tullut. Niin jyrkkää mäkeä en ole eläissäni kävellyt, tai varsinkin loppumatkasta voidaan puhua jo lähes raahautumisesta. Muutaman "enää varmaan ihan vähän matkaa" -ajatuksen jälkeen olin vihdoin hautausmaan ruosteisilla, rautaisilla porteilla, joista pääsette sisään huomenna.

Patrick Wolf - Thickets

On an August morning in Vienna I started my way towards the Cemetry of Kahlenbergerdorf. I got off the bus in the middle of the highway and walked through a small underpass to an almost dead village by the name of Kahlenbergerdorf. There were no people in sight and after walking about 500 meters to the direction my map showed I did not find the cemetery. So I started to walk up the mountainside and pretty soon met an old couple walking. Their answer to my inquiry about the cemetery was: " A cemetery? No, we know nothing about it. At least it's not on this side of the mountain". Oh well, there was no choice but walk back down to the village.

I wandered around the village and finally I saw a man delivering mail. My thought was that of course he will know about the cemetery but no such luck. I was about to lose hope when I saw an old man coming out of a house. I got the directions to the cemetery (in German): " Oh the cemetery yes! Just turn left by the church and walk up the road about 1,5 kilometers". Damned if was gonna stop now so gritting my teeth I climbed my way up there. I have never in my life walked (or dragged myself) such steep uphill but after a few "Maybe just a little further up the hill.." -thoughts I was finally at the cemetery gates.

She'll Be Down When The Mountain Let's Her Go

Tiedättekö kun tuntuu siltä, että suurin osa matkalta otetuista (tai ihan mistä tahansa) kuvista on ihan huonoja eikä pieni muokkauskaan auta asiaa. Ne ovat liian epätarkkoja tai väärän värisiä ja kaikki muukin mahdollinen on väärin. Sen siitä saa, kun on liiaksi tuota perfektionistin vikaa. Tässä yhteydessä on muuten varmaan hyvä mainita, että en omista enkä ole ikinä käyttänyt Photaria, joten kuvanmuokkausohjelma ja -taitoni ovat hyvin alkeelliset. Olen kauan taistellut sen kanssa, ostanko järkkärin vai en. Päädyn aina kuitenkin vastaukseen "ei", koska en jaksaisi raahata sitä mukanani enkä opetalla kuvaamaan sillä kunnolla. Siitä huolimatta katsellessani muiden ottamia upeita kuvia (varsinkin tajuttoman hienoja makrokuvia!) alkaa usein ärsyttää, että ei ole sitä parempaa kameraa eikä taitoa käyttää sitä. Ihan itseään ja laiskuuttaan saa syyttää, joten on myös melko turha valittaa.. Mutta jos valittamisesta saisi palkkaa niin olisin jo miljonääri.

Nyt kuitenkin siihen varsinaiseen asiaan! Kävin Wienissä ollessani Kahlenbergin (ja samalla Reisenbergin, ehkä jonkin muunkin, sillä niistä ei oikein ottanut selvää) kukkuloilla jopa kolmeen eri otteeseen. Olisikohan ollut ensimmäinen ilta Wienissä, kun meillä oli ystäväni kanssa aikomuksena mennä ruokailemaan viinitupaan nimeltä Weingut am Reisenberg. Hyppäsimme bussin numero 38A kyytiin ja jäimme pois pysäkillä Cobenzl Parkplatz. Siitä lähdimme kävelemään kukkulaa alas kiemurtelevaa tietä, jota reunustivat suuret puut ja viiniviljelmät. Kun vihdoin pääsimme viinituvalle asti saimme huomata, että se olikin juuri kyseisenä päivänä kiinni! Reissu ei kuitenkaan ollut turha, sillä maisemat olivat niin kauniit. Toisena päivänä koitimme onneamme uudelleen ja kävelimme saman reitin tällä kertaa alhaalta ylös. Onneksi saimme viinituvasta vielä pöydän, sillä paikka oli ihan tupaten täynnä. Ruoka oli maukasta, mutta meillä oli yksi ärhäkkä ampiainen riesana. Se pörräsi taukoamatta juomien ympärillä ja vaikka kuinka yritimme harhauttaa sitä kaatamalla juomaa tyhjään lasiin, siirtämällä sen kauemmas ja laittamalla servietit omien lasiemme päälle niin jossain vaiheessa se kiusankappale kuitenkin päätyi lasiini eikä päässyt sieltä pois.

Kolmannella kerralla huristelin yksin bussin kyydissä hieman korkeammalle kuin aiemmin, Kahlenbergin näköalapaikalle. Oli perjantaiaamu, kello ollut vielä edes kahdeksaa ja liikkeellä olevat ihmiset saattoi laskea yhden käden sormilla. Ilma oli erittäin tuulinen ja auringonpilkahduksista huolimatta enteili vahvasti sadetta. Näköalapaikalla kuvailun jälkeen minulla oli runsaasti aikaa ennen seuraavan bussia lähtöä takaisin Grinzingiin ja siitä edemmäs Kahlenbergerdorfin hautausmaalle, joten lähdin kävelemään alas vuorenrinnettä patikointipolkua pitkin. Päästyäni alas seuraavalle bussipysäkille sain huomata, että sen kautta kulkeva bussi ei mennytkään alaspäin vaan vielä ylemmäs Leopoldsbergille. Kapusin siis samaa reittiä takaisin sinne mistä olin tullutkin. Istuskelin jo bussikatoksen suojissa odottelemassa seuraavaa bussia, kun päätin katsoa vielä vähän tarkemmin siinä olevaa karttaa. Sanat Friedhof Kahlenberg saivat minut epäilemään oliko etsimäni hautausmaa sittenkin täällä eikä Kahlenbergerdorfissa. Ainut asiasta tietävä niistä paikalla olevasta muutamasta ihmisestä oli kukkia kastelemassa oleva vanha herra, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Ihme kyllä sain asiaan silti selvyyden saksaksi ja ohjeet hautausmaalle. Etsimäni hautausmaa ei ollut tämä, mutta päätin käydä vilkaisemassa myös sen. Olin hieman epävarma olinko ymmärtänyt ohjeet oikein ja kuljettuani pitkän tovin alaspäin jyrkkää ja kiemurtelevaa tietä olin jo menettää toivoni, kunnes silmäni osuivat vihdoin pieneen rautaiseen porttiin. Kahlenbergin hautausmaa oli erittäin pieni ja täysin metsän keskellä.  Kuvia sieltä tallentui kameraan muutama, mutta niistä ei tullut kovin hyviä. Hautausmaareissun jälkeen minun piti taas kavuta takaisin ylöspäin, mikä oli tuossa vaiheessa reisille jo aika kova koitos. Kaivattu lepohetki tarjoutui bussissa matkalla Kahlenbergerdorfiin.

Tori Amos - Mountain 

I'm lazy (again) to translate all that I've written so this is the shorter version. While in Vienna I visited the mountain Kahlenberg (and Reisenberg and probably some others because it was hard to keep track of the names) three times. The first time me and my friend got onto a bus (38A), got off at Cobenzl Parkplatz and walked a little road down the mountain to a wine tavern called Weingut am Reisenberg. Unfortunately it wasn't open! Well, we tried again the next day and luckily got a table because the place was packed. The food was good but a wasp bothered us buzzing around our glasses and although we tried we couldn't get rid of it. In the end the wasp ended up in my drink.

The third time I went to Kahlenberg viewpoint by myself. It was before eight o'clock in the morning, there were only a few people about and it was really windy.  While waiting for the bus to take me back I walked up and down some hiking trails (my thighs were dying) and visited a really small cemetery in the middle of the woods. After a couple of hours I started my way back and towards Kahlenbergerdorf and it's cemetery.