lauantai 8. joulukuuta 2018

The Good And The Bad




Berlin_12_2018_13



Palasin Berliinistä Suomeen keskiviikkoiltana. Berliinissä sää suosi melkein koko nelipäiväisen matkani ajan. Majoituin airbnb-asunnossa Kreuzbergin kaupunginosassa, suurin piirtein Hallesches Torin ja Möckernbrücken metroasemien välissä. Asunnon ainut vika oli se, että se sijaitsi neljännessä kerroksessa, hissittömässä rakennuksessa (91 porrasta). Ensimmäisenä päivänä ehdin syödä brunssia ja kierrellä kirpputoreilla, kunnes olikin jo aika suunnata asunnolta kävelymatkan päässä sijaitsevalle Tempodromin areenalle katsomaan Ben Howardin keikkaa. Olin odottanut Ben Howardin näkemistä livenä useita vuosia eikä keikka pettänyt. Vähän kuitenkin jäi kaihertamaan niiden lempikappaleiden puuttuminen, mutta riittääpähän odotettavaa toiselle kerralle! Myös seuraavana iltana suunnistin keikalle. Tällä kertaa kyseessä oli uusi musiikillinen tuttavuus Haley Heyndericks, joka yllätti erityisen positiivisesti. Keikkapaikkana oli Skalitzer Strassen Privatclub, joka on hyvin pieni paikka, ja josta tulee armottoman kuuma kun se pakkautuu täyteen ihmisiä. Kuumuudesta huolimatta tunnelma keikalla oli lähes uskonnollinen. Yleisö oli totaalisesti läsnä, kuunteli hiljentyneenä ja hurmioituneena kappaleita, hymyili ja osoitti vuolaasti suosiotaan. Haley bändikavereineen vaikutti suosiosta hämmentyneeltä, mutta hyvin kiitolliselta. Se kuului myös naisen välispiikeistä, joissa kuultiin englannin lisäksi saksaakin. Encoressa muuten soitettiin viimeisenä saksankielinen cover. En olisi osannut toivoa keikalta yhtään enempää! Keikoilla ravaamisen lisäksi valokuvailin hautausmailla (Friedhöre vor dem Halleschen Tor) ja hylätyllä lentokentällä. Katutaidetta tuli tallennettua kameraan ympäri kaupunkia ja kävin myös Kulturbrauerein alueella järjestetyillä joulumarkkinoilla. Sieltä mukaan ei lopulta lähtenyt kuin pieni pussillinen lakritsia. Berliinin reissu oli varsin ihana ja etenkin hylätyltä lentokentältä ja hautausmailta on lähitulevaisuudessa luvassa roppakaupalla kuvia!



Berlin_12_2018_20
Berlin_12_2018_4
Berlin_12_2018_1
Berlin_12_2018_21
Berlin_12_2018_3
Berlin_12_2018_22



Heti Suomeen saavuttani alkoi vastoinkäymisten sarja: kasvovesi oli valunut reppuun ja kostuttanut kaiken päällimmäisenä olevan. Junaradoilla oli keskiviikkoiltana mittavia häiriöitä ja kaikki junat olivat myöhässä. Auton ovista lukittuu vain yksi. Auton akku oli täysin tyhjentynyt. Auto ei käynnistynyt eikä julkisilla kulkuvälineillä pääse työpaikalleni. En saanut peruttua yhtä asiakaskäyntiä, koska ilmeisesti kaikki muut työntekijät olivat perjantaina vapaalla. Joku varasti yöllä autoni lämmitysjohdon. Patterin vaihtaminen autonavaimiin ei ratkaissut ovia koskevaa vikaa. Vikaa ei vielä löydetty. Vessan valokin paloi loppuun. Oikeastaan nämä kaikki vastoinkäymiset alkoivat jo Berliinin päässä lentokentälle mennessä. Ajattelin vielä nopeasti pysähtyä Rosa-Luxemburg-Platzin aseman edessä valokuvaamassa yhden suuren seinämuraalin. Talojen numeroita tarkemmin tarkasteltua kävi ilmi, että juuri kyseisen muraalin päälle oli asetettu rakennustelineet ja ripustettu iso kangas. TXL-bussin löytäminen ei ollut helppoa, koska pirulaiset olivat siirtäneet hieman sen paikkaa ja karttani näytti väärin (olenko joskus maininnut vihaavani Alexanderplatzia!?!). Etsittyäni pysäkkiä epätoivoisesti kaksikymmentä minuuttia pääsin vihdoin bussiin. Lentokentällä minun piti tietenkin kiiruhtaa siihen kauimpaiseen terminaaliin ja lyhyeen turvatarkastusjonoon päästyäni ehdin jo ajatella, että hyvinhän tässä vielä koneeseen ehtii. Väärin. Ne edessäni olleet kolme ihmistä olivat maailman hitaimpia, joilla ilmeni kaikenlaisia ongelmia ja yksi heistä jopa poistettiin jonosta. Olin jo aiemmin katsonut, että lentoni lähtöportti on 40. No ei ollut. Uusi portti oli numero 61. Kyseinen portti oli lentokentän viimeisimmässä nurkassa, jonne piti kulkea useiden portaiden ja käytävien kautta. Ehdin sentään koneeseen, mutta hyvin täpärästi. Juostuani pitkin kenttää jalkani olivat niin maitohapoilla, että hyvä kun pysyin pystyssä. Ehkä nämä kaikki ovat universumin kumuloituvia vihjailuja siitä, että olisi kannattanut jäädä - tai pikemminkin muuttaa kokonaan - Berliiniin. Lottovoittoa odotellessa.



Berlin_12_2018_10
Berlin_12_2018_9
Berlin_12_2018_15
Berlin_12_2018_17






Berlin_12_2018_14
Berlin_12_2018_18
Berlin_12_2018_7
Berlin_12_2018_19
Berlin_12_2018_26
Berlin_12_2018_24
Berlin_12_2018_25


My four-day trip to Berlin was awesome! It was filled with gigs (Ben Howard & Haley Heyndericks), photographing street art, cemeteries (Friedhöre vor dem Halleschen Tor) and an abandoned airport.  I also visited a Christmas market held at Kulturbrauerei. A cumulative series of  troubles started when I left for Finland. These include almost missing my flight due to several problems and huge car trouble back in Finland. I think they are all the Universe's hints that I shoud've just stayed in Berlin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti