tiistai 7. tammikuuta 2014

Coming Back From What Seemed Like A Ruin




Tätä harmaata säätä on jatkunut jo viikkotolkulla eikä kuvien ottamisesta tahdo tulla yhtään mitään. Vuosi 2013 on kalenterien mukaan virallisesti kuollut ja kuopattu, mutta palataan siihen vielä hetkeksi. Ja mitkäs sen sopivimpia kuvia postaukseen kuin hautausmaakuvat viime kesältä St. Marxista, hah. Vuosi 2013 oli henkilökohtaisesti sekä raskas että kevyt ja siihen mahtui paljon hyvää sekä paljon pahaa. Onneksi pääpaino oli kuitenkin hyvän puolella, ainakin vuosi oli tuhannesti keveämpi kuin edeltäjänsä 2012. Vuoteen 2013 mahtui kaksi ihan mahtavaa ulkomaanmatkaa (Lontoo ja Berliini+Wien), joista ensimmäisen muistelin tapahtuneen vuonna 2012. Kesä tuntuu jakaneen vuoden 2013 jotenkin kahtia minun mielessäni, en osaa ajatella kesää edeltävää ja sen jälkeen kulunutta puoliskoa samaksi vuodeksi. Muistan kuluneesta vuodesta yleensä aina matkat ja keikat parhaiten. Vuoden 2013 parhain keikka oli ehdottomasti Lontoossa nähty Foals @ Royal Albert Hall. Muita erittäin hyvin mieleenpainuneita ja upeita keikkoja olivat Ludovico Einaudi, Ólafur Arnalds ja The National. Muistan kristallinkirkkaasti sen hetken, kun Matt Berninger lauloi nuo hieman alemmas kirjoitetut sanat biisistä Pink Rabbits bändin Helsingin keikalla, ja pidin kiinni yhden rakkaimman ystävän kädestä. Kyyneltulvaa ei voinut estää, biisi tuntui kiteyttävän satuttavalla kauneudella yhteen meidän molempien vuoden 2013.

Vuosi 2014 on alkanut hieman nihkeästi, mutta päätän että tästä tulee mahtava vuosi! En tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, mutta asetin itselleni muutamia tavoitteita. Katsotaan vuoden päästä kuinka kävi.


St.Marx_Wien_2013_63St.Marx_Wien_2013_4
St.Marx_Wien_2013_75
St.Marx_Wien_2013_57

The National - Pink Rabbits

"You said it would be painless / The needle in the dark / 
You said it would be painless / It wasn't that at all "





This depressingly grey weather has lasted for weeks and taking good photos is nearly impossible. Even though the calendar says that the year 2013 is already dead and buried let's get back to it for a while. And what better way to do it with than cemetery photos form last summer (St. Marx, Vienna), haha. The year 2013 was personally both really hard and good. There's lots of bad things that fit into that year but also good things. The year 2013 was certainly a million times better than the year before it. There were two totally awesome trips (London and Berlin+Vienna) I made in 2013 and I actually thought that the former one had happened on 2012. Last summer seems to be something that divides the halves of the year into totally different years in my mind. The things I usually remember best from years are trips and gigs. Foals @ Royal Albert Hall in London was definetely the best gig of the year but there were also other great ones like Ludovico Einaudi, Ólafur Arnalds and The National. I distinctly remember the moment when I heard Matt Berninger sing that line from "Pink Rabbits" (thats written somewhere above) at their gig in Helsinki and I held hands with one of my dearest friends. The song sort of summed up the whole year in a hurtful and beautiful way for her and for me. Tears could not be avoided.

This year 2014 has started of a bit uneasy but I decide that this year is going to be great! I didn't make any New Year's resolutions but I did set some goals for myself. 


2 kommenttia: