keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

It Wasn't Like Rain It Was More Like A Sea

Sjoki_6_2013_8

J kävi vierailulla viikonloppuna. Perjantai-iltana kävimme katsomassa Minä ja Ville Ahosen keikan Wartissa. Porukkaa oli ihan mukavasti, mutta Pohojalaanen yleisö osaa kyllä olla turhan vaisua.. Lauantaina meidän oli tarkoitus mennä piknikille, mutta sää päätti toisin. Kävimme kirpparikierroksella ja löysimme molemmat jotain pientä kivaa (lasimaljakkoja ja Muumi-juttuja). Ehdimme juuri juosta sisään, kun taivas repesi ja vettä satoi todellakin aivan kaatamalla varmaan reilun tunnin, salamat löivät ja ukkonen jyrisi aivan päällä niin lujaa, että pari kertaa oikein säikähdin. Ei, en pelännyt, sillä minä pidän ukkosesta ja etenkin salamoiden katselusta. Se mistä en pidä on se, että ukkonen aiheuttaa minulle monesti päänsäryn. Lauantaina aurinko sentään näyttäytyi kunnolla illemmalla, joten lähdimme kävelemään Törnävälle, missä Provinssirockin puitteita kasattiin jo vauhdilla. Katsoimme myös kaksi kautta Mirandaa (ja laukkasimme ulkona), koukutin J:n siihen täysin!

Sjoki_6_2013_7
Sjoki_6_2013_4


J came to visit me last weekend. On Friday we went to Wartti to see Minä ja Ville Ahonen play live. The bar was quite full but I'm a bit annoyed that people here in Pohjanmaa are usually so quiet and bland during gigs. On Saturday we were supposed to go to a park and have a picnic but the weather decided otherwise. We did a little flea market tour and both of us came back with a little something. We just to run inside when the sky opened and then it was total pouring down rain for an hour or so. There was lightning and thunder was right above us, a couple of times the noise was so loud that it startled me. Don't get me wrong, I'm not afraid of thunder, in fact I quite like it especially watching lightning. The fact that I don't like about it is that it usually induces a headache. In the evening the sun showed itself so we went for a walk in the Törnävä area where they were building the settings for Provinssirock.  We also watched two seasons of Miranda (and galloped outside), I got J totally hooked!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti