tiistai 22. maaliskuuta 2011

Taikatalvi


Tove Janssonin Taikatalvi on minulle muumikirjoista se rakkain. Luen sen joka talvi (ja joskus keväällä, kesällä ja syksylläkin). Jos et vielä sattunut tietämään, niin muumit nukkuvat talviunta ja heräävät unestaan vasta keväällä. Eräänä talvena tapahtuu kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: Muumipeikko herää. Hänestä tulee ensimmäinen muumi, joka on nähnyt ja kokenut talven. Talvi on tehnyt Muumipeikolle tutusta maailmasta täysin vieraan. Uusi maailma on täynnä lunta, jäätä ja erilaisia vaaroja. Onneksi Muumipeikon ei tarvitse kohdata talvea yksin, sillä pikku Myy on myös valveilla. Lisäksi Muumilaaksossa on paljon muitakin, kuten kaunishäntäinen orava, Tuu-tikki, urheilullinen Hemuli, Surku-koira ja pieni ujo ötökkä nimeltä Salome. Vihdoin aurinko näyttäytyy ja tuo mukanaan lupauksen keväästä ja Nuuskamuikkusen paluusta.


- Oletko sinä aivan viisas !?! sanoi pikku Myy.
- En, en ollenkaan usko, vastasi orava.
- Nyt sinä olet herättänyt minut, jatkoi pikku Myy ankarasti.
- Ja sinä olet syönyt minun makuupussini. Mitä sinä oikein puuhaat?
Mutta orava oli niin ällistynyt, että unohti jälleen patjan.



Kuunsäde vaelsi keinutuolia pyyhkäisten salongin pöydälle, ryömi vuoteen päädyn messinkinuppien ylitse ja paistoi suoraan Muumipeikon kasvoihin. Ja silloin tapahtui sellaista, mitä ei ollut nähty ei kuultu siitä päivin, kun ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta. Hän katseli kuutamoa ja ikkunaruudussa hohtavia jääkiteitä. Hän kuuli uunin kohisevan kellarissa, valpastui ja joutui yhä suuremman hämmästyksen valtaan.


Ylhäältä mäeltä joku laski alas kimmeltävässä lumiryöpyssä ja huusi: - Pois alta! Pidä varasi! Muumipeikko seisoi hievahtamatta ja vain tuijotti. Suoraan häntä kohti kiisi hopeatarjotin ja sen päällä kadonnut pannumyssy. Tuu-tikki on kaatanut niiden päälle jokivettä, hän ajatteli kauhuissaan. Ja nyt ne ovat eläviä ja nelistävät pois eivätlä palaa enää koskaan..Nyt tuli yhteentörmäys. Muumipeikko lensi syvälle lumeen ja siellä hän kuuli Tuu-tikin nauravan. Ja sitten hän erotti toisenkin naurun, naurun, joka saattoi kuulua vain yhdelle henkilölle koko maailmassa. - Pikku Myy! Muumipeikko huusi suu täynnä lunta. Hän kömpi ylös aivan suunniltaan riemusta ja odotuksesta.


Aika pieni elukka, jolla oli pörheät kulmakarvat, istui itsekseen tuijottamassa tuleen. Muumipeikko istui hänen viereensä ja sanoi: - Toivottavasti näkkileipä ei ollut liian vanhaa? Elukka katsoi häneen, mutta ei vastannut mitään. - Teillä on harvinaisen pörheät kulmakarvat, Muumipeikko jatkoi kohteliaasti. Silloin kulmakarvaelukka vastasi: - Snadaff umuh. - Kuinka? kysyi Muumipeikko ällistyneenä. - Radamsa, pieni elukka sanoi vihaisesti. - Hänellä on oma kielensä ja nyt hän luulee, että sinä olet loukannut häntä, Tuu-tikki selitti.


- Siellä se on! huusi Muumipeikko. Hän nosti pikku Myyn ilmaan ja suuteli tätä keskelle kuonoa. - Äh,  älä ole hupsu, sanoi pikku Myy. - Mitä meluamisen syytä tässä nyt on? - Voi on! huusi Muumipeikko. - Tulee kevät! Tulee lämintä! Kaikki heräävät! Hän sieppasi kalat jäältä ja heitti ne korkealle ilmaan. Hän seisoi päällään jäällä. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut itseään näin onnelliseksi. Samassa jää tummeni jälleen. Varikset kohosivat ilmaan ja lentää laapottivat hitaasti sisämaahan päin. Tuu-tikki keräsi kalansa, ja pieni punainen juova oli ryöminyt takaisin taivaanrannan taakse. - Katuiko se? Muumipeikko kysyi kauhistuneena.  - Ei ihme vaikka olisi katunutkin kun näki miten sinä käyttäydyit, sanoi pikku Myy ja lasketteli tiehensä purkinkansillaan.

Kuvat ja tekstikatkelmat kirjasta, (c) Tove Jansson


"Moominland Midwinter" is my favorite from Tove Jansson's Moomin books. I read it every winter (and sometimes in the spring, summer and autumn too). The pictures and the text in finnish are from the book. There are too many favorite quotes to choose from but there's a few of them.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti