Well, Who Are You?

Tiinanen heitti haasteella, jossa pitää vastata kysymyksiin kuka, mitä, missä, millä, milloin?

Kuka?

26-vuotias haaveilija, haahuilija, joka tunnetaan nimimerkillä Ravenwaves (vaikka hiukset ovatkin
nykyään ruskeat). On tietoisesti jättänyt oman nimen ja ammatin pois blogista. Rakastaa elokuvia,
tv-sarjoja, musiikkia ja kirjoja, eikä voisi elää ilman niitä. Elää jatkuvassa matkakuumeessa.

Mitä?

Kaikkea maan ja taivaan väliltä: musiikkia, elokuvia, taidetta,

sisustusta, hyvää ruokaa, ystäviä, matkoja, elämän pieniä iloja..

 

Missä?

Yleensä kotona, makuuhuoneessa tietokonepöydän ääressä. Joskus vanhempien ja ystävien luona.

Millä?

Kannettavalla (hp pavilion), joka tosin alka vedellä viimeisiään. Kirottu rotisko on lisäksi niin
painava ettei sitä viitsi kuljetella mukana, joten muualla ollessa uhriksi joutuvat muiden koneet.

Milloin?

Milloin sattuu, yleensä viikolla iltaisin ja viikonloppuna päivisin.

Tämä haaste on pyörinyt jo varmaan kaikissa seuraamissani blogeissa, joten minä haluan nyt haastaa kaikki teidät ihanat lukijat kertomaan jotain itsestänne, ihan mitä vain ja kuinka paljon vain! Ketä te oikein olette?

Who? What? Where? With what? When? A 26-year-old girl with the nick Ravenwaves, writing about all sorts of things, mostly music and movies. Usually at home with my own computer that'll soon fall apart though. Whenever, usually in the evening on weekdays and during the day on weekends. That's enough about me. "Tell me, who are you? 'Cause I really wanna know.."

Taikatalvi

Tove Janssonin Taikatalvi on minulle muumikirjoista se rakkain. Luen sen joka talvi (ja joskus keväällä, kesällä ja syksylläkin). Jos et vielä sattunut tietämään, niin muumit nukkuvat talviunta ja heräävät unestaan vasta keväällä. Eräänä talvena tapahtuu kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: Muumipeikko herää. Hänestä tulee ensimmäinen muumi, joka on nähnyt ja kokenut talven. Talvi on tehnyt Muumipeikolle tutusta maailmasta täysin vieraan. Uusi maailma on täynnä lunta, jäätä ja erilaisia vaaroja. Onneksi Muumipeikon ei tarvitse kohdata talvea yksin, sillä pikku Myy on myös valveilla. Lisäksi Muumilaaksossa on paljon muitakin, kuten kaunishäntäinen orava, Tuu-tikki, urheilullinen Hemuli, Surku-koira ja pieni ujo ötökkä nimeltä Salome. Vihdoin aurinko näyttäytyy ja tuo mukanaan lupauksen keväästä ja Nuuskamuikkusen paluusta.

- Oletko sinä aivan viisas !?! sanoi pikku Myy.

- En, en ollenkaan usko, vastasi orava.

- Nyt sinä olet herättänyt minut, jatkoi pikku Myy ankarasti.

- Ja sinä olet syönyt minun makuupussini. Mitä sinä oikein puuhaat?

Mutta orava oli niin ällistynyt, että unohti jälleen patjan.

"Moominland Midwinter" is my favorite from Tove Jansson's Moomin books. I read it every winter (and sometimes in the spring, summer and autumn too). The pictures and the text in finnish are from the book. There are too many favorite quotes to choose from but there's a few of them.

Think You Can Wait

The Nationalin uusimmalta albumilta löytyvän "Conversation 16" biisin video on hieno, mutta hieman hämmentävä. Poliittinen kannanotto, kenties? Mutta tämä ei ollut postauksen varsinainen aihe, vaan uskomattoman kaunis uusi biisi nimeltä "Think You Can Wait". Se tullaan kuulemaan tänä vuonna ilmestyvässä elokuvassa "Win Win", joka trailerin perusteella se vaikuttaa kiinnostavalta, symppikseltä elokuvalta.

  The National - "Think You Can Wait" by AwkwardSound

Kannattaa ehdottomasti kuunnella! Biisi sai minut itkemään (I was drifting, crying..), kertonee jotain siitä kuinka paljon rakastan kyseistä bändiä ja kaipaan livekeikkaa. Tämän avulla jaksan odottaa kesän keikkaan asti. Kultsan keikalla lämppärinä ihastuttanut Sharon Van Etten on muuten mukana biisillä. 

The National's video for the song "Conversation 16" is cool but a bit confusing. But that wasn't the point of this post, it's the new song "Think You Can Wait" (for the movie "Win Win") which is absolutely beautiful. It made me cry, guess it says something about how much I love this band and miss The National live. Yes, I think I can wait..

Ghosts Of Utopia

IAMX ei petä. Olen nähnyt IAMX:n livenä jo muutaman kerran, mutta keikka Helsingin Nosturissa 

tämän kuun lopussa houkutti kauan. Joten pitihän se lippu sinne hankkia.Onko teistä joku tulossa?

I've seen IAMX live a few times and I'm going to see them again 

at the end of this month in Helsinki. Are any of you going?

Graveyard

Highgate East Cemetery, London

Here, I said 

don't even let

this go

and it's, hey, to that old man 

I'm coming in the graveyard 

with my little tune

it's june, I said 

she's gone 

but I'm alive, I'm alive

 I'm coming in the graveyard 

to sing you to sleep now

Tori Amos: Graveyard

You Should Know That The World Was Built On Bones

My suitcase is packed

with all your heartbeats

so I walk to their sound

and head towards the sun

so my shadow will cover

the tears on the ground

I'm moving away from the place

where you took your last breath

to find you my love

in the magic of life

after death

Dead Man's Bones: Intro

Hietzing Friedhof, Vienna

The Ark @ Tavastia

Ruotsin glam rock -lähettiläs The Ark valtasi Tavastian samaan aikaan kuin The National Kulttuuritalon. Alunperin olin suunnitellut meneväni The Nationalin molemmille keikoille, mutta kun kyseessä olikin The Arkin jäähyväiskiertue Arkeology, kallistui vaaka perjantaina glam rockin puoleen. Bubblella saattaa myös olla jotain osuutta asiaan.. Aivan uudempien biisien aikana kaduin päätöstäni, mutta keikan loputtua olin onnellinen että olin valinnut näin. Vaikka The Nationalin toisen keikan missaaminen harmittaa, oli tässä The Arkin keikassa taas sitä vanhaa kunnon taianomaista Ark-meininkiä. En oikein uskaltanut odottaa keikalta kovin paljoa, koska viime vuosina nähdyt festarikeikat ovat tuntuneet jotenkin väsyneiltä, väkinäisiltä. Tipuin The Arkin kelkasta oikeastaan kolmannen levyn jälkeen, uusimman levyn kuuntelin vain kerran läpi. Nyt puhutaan In Full Regalia -levystä, ei vähän aikaa julkaistusta kokoelmalevystä. Siitä en ollut edes tietoinen, joten siltä soitetut "Breaking Up With God" ja "The Apocalypse Is Over" olivat minulle täysin tuntemattomia. Kaksi todellista never heard -hetkeä.

Keikka onnistui siis yllättämään vanhan fanin erittäin positiivisesti, sillä vanhaa materiaalia soitettiin hyvin runsaasti. Kahdeksan biisiä ensimmäiseltä levyltä! Ihanaa, ihanaa! Livenä totaalisesti rokannut "Laurel Wreath" oli minulle ehkä se mieluisin yllätys. Hymyilin lähes koko keikan ajan ja muutaman kerran kyyneleetkin valuivat. Ola puhui niin kauniisti ja aina välillä tajusi, että tätä ei ehkä koe enää koskaan.. Myös Ola Salolla näytti olevan kyyneleet herkässä. Herkistelyn lisäksi keikalla oli myös monia hyvin hauskoja hetkiä, etenkin Olan muumiesittely sai nauramaan: Muumipappa Martin, Pikku Myy Leari,  Nuuskamuikkunen Sylvester, Hemuli Jens, Vilijonkka Jepson ja Niiskuneiti Ola. 

(kuvat: bubble)

 Setlist:

Hey Modern Days

Clamour For Glamour

Angelheads

Breaking Up With God

Bottleneck Barbiturate

Echo Chamber

Father Of A Son

Superstar

This Sad Bouquet

The Worrying Kind

Disease

Prayer For The Weekend

Tell Me This Night Is Over

Laurel Wreath

It Takes A Fool To Remain Sane

The Most Radical Thing To Do

------

Encore I

Let Your Body Decide

One Of Us Is Gonna Die Young

The Apocalypse Is Over

------

Encore II

Calleth You, Cometh I

Energisen, nostalgisen keikan päätti se ainut oikea biisi, mikä sen voisi päättää: "Calleth You, Cometh I". Jos tämä olisi jäänyt puuttumaan, niin keikka olisi tuntunut aivan keskeneräiseltä. Kuten kävi The Nationalin keikkojen suhteen, osuttiin The Arkin keikoistakin mielestäni sille paremmalle, settilistojen perusteella. The Arkin keikka mentiin tummissa vaatteissa minun osaltani. Hiukset sutaisin hätäratkaisuna nutturalle, koska en ollut jaksanut pestä niitä. Siinä lookissa ei ollut mitään nähtävää. The Nationalin keikalla päällä oli raikasta valkoista, Lontoosta ostettu ihana pitsimekko.

 

Swedish glam rock-band The Ark played their two gigs at Tavastia while The National was playing theirs at The House of Culture. I saw The Ark's second gig and regretted my decision only during the new songs I didn't know. I haven't really listened to The Ark in the past three years and the few festival gigs I've seen during the past few years haven't been that good. But this time there was that old Ark-magic again and I'm glad I went. There were smiles, laughter and tears. They played a lot of the old songs I love (eight from the first album!) and that's what made it so great. And also the sad fact that this is their farewell tour and I may never see them live ever again.. If so, this truly was the perfect ending.

The National @ Kulttuuritalo

 

(C) Marko Saari

Olin  viime torstaina (3.3.2011) The Nationalin ensimmäisellä keikalla Kulttuuritalon kahdesta peräkkäisestä keikasta. Oltiin paikalla (lisäkseni bubble ja eräs hänen kaverinsa) melko ajoissa ja päästiin hyville paikoille melkein lavaan kiinni. Kameraa ei ollut kuvauskiellon takia mukana (postausta koristavat, Marko Saaren ottamat kuvat ovat perjantain keikalta). Lämppäri Sharon Van Etten ihastutti ja ostin levyn keikan jälkeen Sharonilta itseltään. Nainen oli erittäin mukava. Mutta nyt pääasiaan, joka on tietenkin The Nationalin keikka. Olen sanoton. Keikka oli puhdasta rakkautta, rakkautta. Loputonta hymyilyä, täydellistä onnentunnetta, vuolaasti virtaavia kyyneleitä. Matt Berningerin syvä baritoni sai jälleen sydämeni värisemään, kasvoille ihastuneen hymyn ja polvet heikoiksi. Ra-kas-tan sitä, se on yksi kauneimmista äänistä maailmassa. Ja Matt kaikessa karismassaan vangitsi jälleen täysin. Ihana, ihana mies.

Kulttuuritalon keikka oli minulle järjestyksessään kolmas The National -keikka ja se ylitti aiemmat festarikeikat reilusti (Ruisrock 2008, Ankkarock 2009). Tunnelma Kulttuuritalolla lähenteli uskonnollista hurmosta, välispiikkejä oli paljon ja bändin miehilläkin näytti olevan mukavaa. Juuri tämä lämmin vuoropuhelu sekä bändin kesken että yleisön kanssa on jäänyt festarikeikoilta puuttumaan. Ei bändin "omaa" keikkaa voi täysin verrata festarikeikkoihin, eroaahan se niistä jo pituudeltaankin.

 (C) Marko Saari

Setlist:

Runaway

Anyone's Ghost

Secret Meeting

Bloodbuzz Ohio

Slow Show

Squalor Victoria

Afraid Of Everyone

Conversation 16

Lemonworld

Driver, Surprise Me

Available/Cardinal Song

Sorrow

Abel

Apartment Story

Wasp Nest

England

Fake Empire

-------------
Encore

About Today

Mr. November

Terrible Love

Vanderlyle Cry Baby Geeks

Settilista hipoi odotuksiin nähden melkein täydellisyyttä. Melkein, sillä ainahan jotain jää uupumaan. Kolme hartaimmin toivomaani biisiä soitettiin peräkkäin. Pidätin hengitystä kun toinen Dessnerin veljeksistä ilmoitti, että seuraavaksi soitetaan "an oldie but goodie" ja toivoin sen olen "Available". Voitte varmaan arvata sen riemun määrän, kun juuri kyseinen biisi sitten alkoi. Mutta en ikimaailmassa olisi osannut odottaa sen perään  toisen levyn avausraitaa "Cardinal Song", tai tarkemmin sen täy-del-lis-tä loppua (on sitä näköjään soitettu aiemmilla keikoilla, mutta en ollut seurannut asiaa). Tämän jälkeen alkoi vielä uuden levyn ehdoton suosikkini "Sorrow". Olin kyynelissä koko tuon ajan. Suuria yllätyksiä olivat myös "Driver Surprise Me" ja "Wasp Nest".

Encoren aloittanut "About Today" on yksi maailman kauneimmista biiseistä, vaikka täytyy sanoa, että se toimi livenä muinoin Rusirockissa paremmin, kun mukana oli Padma Newsome viuluineen. Mutta en valita, en. "Mr. November"in aikana Berninger riehaantui ja lähti haahuilemaan yleisön sekaan kiipeillen ja keikkuen lopulta katsomon tuolinsarjoilla. Keikan lopetti yhteislaulu yleisön kanssa, biisinä "Vanderlyle Crybaby Geeks". Tämä hoitui täysin akustisesti, ilman mitään vahvistusta. Puhdasta taikaa, sanoinkuvaamatonta. Taisin ehkä kuolla vähän sillä hetkellä, kun Berninger lauloi aivan suoraan yläpuolellani. Kulttuuritalo antoi upeat puitteet keikalle ja The National otti siitä kaiken irti. Olen onnellinen, että menin ensimmäiselle keikalle, koska sain kuulla juuri ne biisit, joita eniten toivoin ja niitä ei soitettu toisella, perjantain keikalla. Nyt minut on vallannut loputon keikkamasennus, jonka voi parantaa ainoastaan seuraava keikka. Olen yrittänyt viime päivinä kuunnella muutakin kuin The Nationalia, mutta se ei onnistu. En voi kuunnella muuta. Seuraavaan keikkaan (Ruisrock) tuntuu olevan vielä tuskallisen pitkä aika, mutta onneksi sellainen sentään on tiedossa. Oh The National, can't wait for you to do it again in the summer!

I saw The National @ The House of Culture last thursday. It was the first of two gigs. Oh, I'm speechless. I loved every second of it. This was my third show and by far the best. The other two were at festivals in 2008 and 2009. 

The setlist was very good and had a few awesome surprises. Especially "Driver Surprise Me" was, well, a real surprise. I'm so glad I was at the first show because I they played the songs that I wanted to hear the most and didn't play them at the second show. I was in utter heaven during Available/Cardinal Song & Sorrow, tears running from my eyes. An acoustic version of "Vanderlyle Crybaby Geeks" was the very last song and everyone sang along. It was pure magic.  Now I have a terrible post-gig-depression that can only be cured with another gig. Can't wait for their next gig in the summer (Ruisrock) but it seems so far away ..

Ps. I'm too lazy to translate everything I write in finnish into english. I know about two foreign readers but are there more of you?

White Lies @ O2 Shepherds Bush Empire

 (kuva ystävän ottama)

White Lies rokkasi totaalisesti Lontoon O2 Shepherd's Bush Empiressa (10.2.2011). Uusi levy ei ennen keikkaa oikein ollut avautunut minulle, mutta kyllä kolahti keikan aikana/jälkeen, arvostus sitä kohtaan nousi roimasti. Nyt uutta levyä kuuntelee täysin eri tavalla. En odottanut keikalta mitään kovin ihmeellistä, mutta sainkin jotain aivan täydellistä! Tunnelma O2 Empiren sisällä oli sanoinkuvaamaton. Tanssittiin, riehuttiin, taputettiin, hypittiin, laulettiin, huudettiin ja kiljuttiin ystävän kanssa aivan sekopäisinä. Saimme osaksemme lähellä olevilta ihmisiltä huvittuneita hymyjä ja pari mukavaa kommenttia. En ymmärrä miten jaksoimme sen puolitoista tuntia. Olo oli kyllä keikan jälkeen kuin olisi juossut maratonin. Kasvot hehkuivat pinkkeinä, hiukset olivat aivan märät hiestä, pitsimekko liimautunut hikiseen ihoon. Meillä piti olla maailman huonoimmat paikat, mutta ne osoittautuivat itse asiassa todella hyviksi. Koska teatteri ei ollut mikään kovin suuri, näki aivan ylimmiltä paikoilta lavalle hyvin. Emme todellakaan malttaneet istua paikoillamme vaan siirryimme hieman ennen keikan alkua kaiteella erotetulle yläkäytävälle, jonka valloitimme aika tehokkaasti. Oli ruhtinaallisesti tilaa, ihmiset eivät hyppineet päälle eikä tarvinnu pelätä putoavansa alas.

Matkalla hostellille näytettiin oikeasti varmaan aivan aineissa olevilta, vaikka mitään päihteitä ei todellakaan oltu nautittu. Keikkahurmio ja ultimaalinen väsymys sen teki. Saatiin paljon pelästyneitä katseita osaksemme. Kuvitelkaa kaksi täysin räjähtänyttä tyttöä silmät punaisina ja lasittuneina, jotka nauravat aivan hysteerisesti ja kävelevät miten sattuu. Matkan viimeisenä iltana ollut keikka siis kruunasi koko upean matkan. Itselläni ei ollut kameraa mukana, mutta onneksi voi luottaa youtuben tarjontaan. Nämä pätkät välittävät siitä tunnelmasta ehkä 20 prosenttia, jos sitäkään.

Setlist:

A Place To Hide
Holy Ghost
To Lose My Life
Strangers
E.S.T.
Peace & Quiet
Streetlights
From The Stars
Is Love
Bad Love
Death
----------
Encore
 Unfinished Sympathy
The Power And The Glory
Bigger Than Us


White Lies @ O2 Shepherd's Bush Empire in London was 
awesome!!! No words can ever descripe how great it was.

Take Me Back To England

Lontoossa ei voi olla käymättä Notting Hillissä, Portobello Roadilla. Portobello Roadilta löytyy kolme ihanaa kauppaa, joista kahdesta voi ostaakin jotain. Kolmas, nimeltään Alice's on antiikkikauppa, joka kätkee sisälleen toinen toistaan ihanampia esineitä, mutta verottaa kukkaroa liikaa. Muutenkin Portobello on melko kallis paikka, mutta kyllä sieltä saattaa löytää halvallakin jotain, kuten ihana pitsimekko viidellä punnalla! Peltikylttikauppa (ei muuten mitään tietoa sen nimestä) on aarreaitta ja sieltä on lähtenyt aiemmilla reissuilla aina mukaan kylttejä, niin tälläkin kertaa. Ehdoton pysähdys Portobello Roadilla täytyy tehdä  leipomoon Hummingbird Bakery, josta saa suussasulavia leivoksia.

Ihaninta Lontoossa Highgate Cemeteryn ohella on ikirakkauteni Camden, jossa vietettiin kokonainen päivä yöhön asti. Ainut huono puoli on ne raivostuttavat myyjät, jotka hyökkäävät kimppuun heti kun vain katsookin jotain vaatetta kohti tai erehtyy hypistelemään sitä. Onneksi joukossa on niitäkin, jotka antavat katsella aivan rauhassa ja tarjoavat apuaan maltillisesti. Markettialueen kojujen lisäksi Camdenissä on runsaasti kauppoja.  Esimerkiksi Camden Lock Marketista löydetty ihana uusi tuttavuus Black Gull -second hand kirjakauppa, jossa oli kirjoja lattiasta kattoon. Ihmeellistä kyllä, Camdenista lähti mukaan vain kukkamekko, pitsimekko, kaulakoru ja kirja tuosta kyseisestä kaupasta.

Vaikka Camdenissa on ihania ruokakojuja pilvin pimein, päätimme kuitenkin luottaa perinteiseen pubiruokaan  (fish n chips) vain siksi, että saisimme syödä sisällä lämpimässä, koska ulkona oli kylmä tuuli. Kannatti, hyvää oli. Pubin nimi on jäänyt muistin hämäriin sopukoihin, mutta se sijaitsee aika lähellä Camden Town -metroasemaa.

Jälkiruoka nautittiin myöhemmin Stables Marketin puolella,  vohveleita mansikoilla ja nutellalla. Löysin myöhemmin laukustani omenan, mutta koska minulla ei ollut enää nälkä, yritin syöttää sitä yhdelle Stables Marketin hevosista (ne olivat patsaita). Kummallista kyllä, omena ei hävinnyt minnekään. En muista mitä sille lopulta tapahtui.

Stables Marketin suojissa sijaitseva Proud Camden on livemusiikkipaikka, galleria, baari ja ravintola. Paikka on alunperin ollut hevossairaala. Ensikertalaiselle paikka saattaa tuottaa hieman hämmennystä. Ulko-ovien jälkeen tie haarautuu kahteen suuntaan: toisella puolella on ravintola, toisella puolella galleria ja livemusiikkipaikka sinisten ovien takana. Baari sijaitsee vielä seuraavien sinisten ovien takana. Missään näistä ovista ei tietenkään lue mitään. Tästä huolimatta Proud Camden on aivan upea paikka. Illan aikana soi yksi  meille molemmille tuntematon, älyttömän hyvä biisi, jota sitten seuraavana päivänä yritettiin muistaa. Ei muistettu. Musiikki oli muutenkin hyvää, mainittakoon tässä yhteydessä esimerkiksi Arcade Fire. Päädyimme Proud Camdeniin, koska siellä oli Music Week Breakout Night, jossa soitti neljä eri bändiä. Näimme näistä vain kaksi: Sad Day For Puppets ja Young The Giant. Olimme ystävän kanssa keikkojen jälkeen sitä mieltä, että Young The Giantista vielä kuullaan! The Heartbreaks ja Art vs. Science jäi näkemättä, kun alkoi väsyttää liikaa ja metroonkin piti ehtiä. Ensi kerralla täytyy varmaan yöpyä jossain Camdenin hostelleista, sillä yksi päivä Camdenissa ei riitä mihinkään. Camdenin yöelämästäkin saatiin nyt vain pieni maistiainen. Seuraavalla kerralla täytyy testata Camden Pub Crawlia. Voi myös olla, että sitten jään Camdeniin enkä tulekaan enää takaisin..

(kuvat 9, 17, 22-26 ystävän ottamia)

PS. Tsekattiin Hesta Prynn Old Blue Lastissa (pieni, kiva pubi/klubi) ja tavattiin siellä muutama suomalainenkin. Ja yksi ihana itävaltalainen tyttö, joka nähtiin vielä seuraavana iltana toisen keikan merkeissä. Keikka oli energinen, paljon parempi kuin Wienin keikka (niin, olin sellaisellakin, unohdin kertoa), jossa yleisöä ei ollut kovin paljoa ja se oli paljon vaisumpaa.

Notting Hill, Portobello Road is a place I always go to when I'm in London. There's three shops I absolutely love. One is an antique shop called Alice's but unfortunately it's way too expensive. I never leave the sign shop (I don't know the name of the place) empty handed. I also have to stop at Humminbird Bakery every time in Portobello because the cupcakes are so mouthwateringly good.

My favorite place in London alongside Highgate Cemetery is Camden. I LOVE CAMDEN. The down side of it are the annoying sellers who plunge at you if you just look at a piece of clothing. Fortunately there are also those who let you look at the clothes in peace. Black Gull -second hand bookstore was a nice new find in Camden Lock Market.

Proud Camden in Stables Market is a live music venue, gallery, bar and a restaurant. A very cool place! It was "Music Week Breakout Night" and we saw Sad Day For Puppets and Young The Giant live but had to leave before we could check out The Heartbreaks and Art vs. Science. Next time I'm London I think I'll have to stay in Camden because one day there simply isn't enough. And I really wanna experience the nightlife there more. It may be that next time I'm in Camden I won't be coming back..

PS. We also saw Hesta Prynn at Old Blue Last. The gig was very energetic and way better than the one I saw in Vienna (I forgot to tell about that).