keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

100 km Ouluun

Vietin viime viikolla muutaman päivän Oulussa graduhommien ja ystävien parissa. Tuntuu aivan oudolta, että en asu siellä enää. Pari kertaa kävi mielessä käydä kämpällä, kunnes tajusin, että eihän minulla ole sinne avaimia, kun en asu siellä enää. Rakkaat paikat näyttivät samoilta, juuri mikään ei ollut muuttunut. Olisin halunnut olla Oulussa pitempään, käydä tutulla lenkkipolulla ja tehdä paljon muutakin. Aika vain ei riittänyt kaikkeen. Perjantaina näin Bemua syömisen, juomisen ja jutustelun merkeissä.


Suuntasimme aluksi Olimpokseen, jossa Bemu ei ollut käynyt aiemmin! Taisi neiti ihastua niin, että menee toistekin. Söimme kumpikin kebab-annokset: minä lohkoperunoiden kera ja Bemu pitaleivällä. Niin hyvää, että järki lähti. Tuli siitä kyllä niin täyteenkin, että piti melkein kontata ulos. Mutta koska jälkiruoalle on tunnetusti eri maha, niin suunnattiin heti Cafe Biskettiin. Bemu ei ollut käynyt sielläkään aiemmin! En ymmärrä, miten siltä voi Oulussa asuvana välttyä :D Otin kirsikkasoodaa (koska parasta makua eli vesimelonia ei ollut) ja beben. Rakastan bebejä, mutta hilloa niissä en siedä. Siksi hillo kokeekin minun käsissäni tällaisen kohtalon:


Iltaa jatkettiin yksillä 45 Specialissa, joka oli taas yksi paikka, missä Bemu ei ollut käynyt. Sieltä siirryimme paikkaan nimeltä Otto.K, missä minä puolestaan en ollut aiemmin käynyt. Siellä pelattiin pari erittäin jännittävää peliä Huojuvaa Tornia (Tower). Tasapeli siitä tuli. Taidettiin muuten tehdä molempien pelihistorian ennätys: 32 kerrosta!



Noita palikoita piti onkia ties mistä pöydän ja tuolien alta, kun meidän järkyttävän korkea torni kaatui. Huomasin myös, että tässä pelissä on pituusraja! Mun piti nousta loppuvaiheessa seisomaan, että sain laitettua palikan tornin huipulle. Bemulla ei semmosia vaikeuksia ollut, koska se oli tarpeeksi pitkä pelaamaan  :D Ouluun on jo ikävä, mutta onneksi vierailen siellä pikaisesti jo ensi viikolla uudestaan. Hmm, pitäisiköhän jo tehdä varaus Olimpokseen..


P.S. Maraboulla on uutta, superhyvää Polka-suklaata! NAM.

6 kommenttia:

  1. Ei meikä käy missää eikä tiiä mitään mistään, mut onneks on tommosia viisaita oppaita, jotka tietää kaiken - erityisesti ne parhaat omnomnom-paikat.:p Ens kerralla voisin maistaa kans bebeä, koska - yllätys, yllätys - en oo koskaan ennen maistanu.:D

    Toi palikankaatokuva on muuten hieno!:)

    VastaaPoista
  2. Bemary: Hahah :D Maista ehottomasti!

    VastaaPoista
  3. Oijoi, Bebet on munki suurherkkua, mää vaan nautin niistä sen hillo-osionki;) Käytiin muuten viime vkolla Elsan kanssa tuola laajennetusa Olympoksesa, hyvät oli ruuat ja annokset jätikkäät!:)Ja tuota uutuussuklaata on iliman muuta testattava:D

    VastaaPoista
  4. PupuLihavisto: Ne vaan on niin hyviä. Joo se laajennettu Olimpos on viä parempi :D Ne annokset on ehkä vähä liianki suuria... Polka-suklaa on vähän kuin Fazerin Mariannesuklaa, mutta vähä makeempaa ja parempaa minusta.

    VastaaPoista
  5. Ei auta nälässä nämä kuvat, eijei.. Mä en eilen päässyt pannarimaailmaan kun se mokoma oli kiinni. Enkä ehkä tänään ehdi :/ Mälsää!

    Jos toi Polka on makeempaa niin taidanpa suosiolla jättää väliin.. Mulla on taas joku tumman suklaan kausi.

    VastaaPoista
  6. bubble: Sori :D Joo se on tyhmää et se on niin huonosti auki se pannaripaikka. No ei toi Polka nyt mitenkään hirveesti makeempaa oo. Ehkä hyvä, että on tumman suklaan kausi, ku se on terveellisempää :D

    VastaaPoista