Aloitetaan Wienin reissun kuvien ja kertomusten purkaminen nyt lauantailta, vaikka saavuin ja lähdin sieltä tiistaina. Varautukaahan valtaisaan kuvaryöppyyn! Joka lauantai Wienin Kettenbrückengassen ympäristön valtaa erittäin suuri ulkoilmakirppuritori
Naschmarkt. Paikalla kannattaa olla heti aamusta ja varata
kiertelyyn sekä ihasteluun runsaasti aikaa. Itse kulutin kirpputorilla melkein huomaamatta viisi tuntia, enkä todellakaan penkonut kaikkea
perusteellisesti. Välillä teki mieli itkeä ja lähteä pois, kun silmiin
osui jatkuvasti kaikkea aivan ihanaa. Kirpputori pursuaa vanhoja tavaroita: matkalaukkuja, kirjoituskoneita, valokuvia, kiiltokuvia, posliinifiguriineja, avaimia, kortteja, kameroita, valokuvakehyksiä, astioita, peltipurkkeja, kirjoja, leluja..siis kaikkea sitä, mistä minä pidän!
Naschmarktilla kannattaa olla
tarkka niin omasta laukustaan (taskuvarkaita on) kuin ostamansa tuotteen
hinnasta. Hinnat kirpputorilla vaihtelevat rajusti riippuen myyjästä,
ja siellä myydään niin arvotavaraa kuin rihkamaakin. Tinkimistä ei
missään nimessä kannata unohtaa, sillä sain itse tingattua ostamistani
asioista yhteensä noin 30 euroa! Olisin raahannut kirpputorilta mukanani
varmaan matkalaukuittain tavaraa, jos minulla olisi ollut tarpeeksi
käteistä.
KOLME KULTAISTA OHJETTA:
1. Varaa käteistä!
2. Tingi!
3. Pidä huolta laukustasi!
Rakastan yli kaiken kaikenlaisia anatomia-juttuja, joten voitte varmaan kuvitella reaktioni, kun silmäni yhtäkkiä osuivat kahteen neitokaiseen, jotka katselivat tien reunassa valtavaa anatomiakirjaa. Minun oli aivan pakko mennä ihastelemaan sitä ja kysymään mistä kojusta he olivat kyseisen aarteen löytäneet. Kirja oli löytynyt
vii-del-lä eurolla, mutta mistä, sitä eivät nuo espanjalaispirulaiset suostuneet minulle kertomaan. Kirjassa oli valtavasti järjettömän upeita avautuvia sivuja ja kuvia. En ehkä koskaan ole ollut mistään niin kateellinen! Bambifiguureja kirpputorilla oli myös useita, mutta joko ne olivat liian suuria tai liian kalliita, joten yksikään niistä ei lähtenyt mukaani. Onneksi en kuitenkaan lähtenyt kirpputorilta aivan tyhjin käsin, vaan tein muutaman hyvän löydön, mutta niistä kuvia myöhemmin. Muutamia lisäkuvia Naschmarktin antimista löytyy
täältä.
I'll start these Wien posts in a random order, this first one is about my Saturday allthough I arrived in and left Vienna on Tuesday. Every Saturday a huge outdoor fleamarket takes place around Kettenbrückengasse. One should be there early in the morning and reserve a lot of time to browse. I was there for five hours and I really didn't thoroughly look everything I wanted to. At times I felt like crying and leaving because there was just too much everything so so wonderful. There are three things you should remember if you're going to Naschmarkt. First of all, reserve cash as you cannot pay by card and always haggle! Also, take care of your bag because there are pickpockets about!
I love all sorts of anatomy things so you can imagine my reaction when I saw two girls admiring an old anatomy book by the road. I had to ask where they'd bought it from but those little Spanish bastards wouldn't tell me. The book was lovely beyond words and it had cost only five euros! I don't think I have ever been so jealous about anything in my life! There were also lots of bambi figurines for sale but they were all either too big or way too expensive. Luckily I didn't leave empty handed. I made a few pretty good finds but I'll show them to you later. A few more pictures from Naschmarkt can be viewed here.