Viime viikonloppu kului auringonpaisteisessa Turussa, syynä tietenkin Ruisrock. Yksi festareiden hyvistä puolista on se ruokakojujen paljous, valinnanvaraa on riittämiin. Tällä kertaa mahaan katosi pehmistä, metrilakuja, muurinpohjalettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla, täytettyjä kreppejä, kevätrullia, pizzaa, hampurilaisia.. Majapaikassa oli heti tarjolla mansikka-valkosuklaa-juustokakkua, aamupalaksi sai smoothieita sekä ruokaa nälkäisille ennen ja jälkeen päivän festaroinnin (lohta ja uusia perunoita, ratatouillea jne). Tässä vaiheessa joku muuten jo miettii, että ehdinkö tehdä Ruisrockin aikana mitään muuta kuin syödä. Ainakin särkevät ja turvonneet jalkani olivat sitä mieltä jo ensimmäisen illan jälkeen..Viikonloppu oli hieman liiankin aurinkoinen, mutta aivan ihana, jalka- ja selkäsärystä huolimatta. Kiitos ihanille seuralaisille ja loistaville artisteille, joista alla hieman enemmän. Suuren suuri kiitos kuuluu myös majoitusväelle yöpaikasta, ruuasta ja kuskaamisesta!
Festarit aloitti perjantaina
Carpark North. Aluksi keikka tuntui hieman vaisulta, mutta parani loppua kohden. Perjantain odotetuin oli
The National, joka veti jälleen hyvän keikan. Settilista oli muuten melko "tavallinen", mutta suuri yllätys oli ensimmäiseltä levyltä soitettu biisi "
Son". Berningerin humalatilasta ja kontaktista yleisöön on ollut ristiriitaisia mielipiteitä, mutta minusta Matt hymyili ja puhui nyt enemmän kuin kolmella aiemmalla näkemälläni keikalla eikä haahuillut lavalla niin paljoa. Viiniä tosin upposi entiseen malliin. Alkupuoli keikasta oli ehkä hieman rutiininomainen, mutta keikan loppupuoli oli aivan mahtava! Tempauduttiin
Bubblen kanssa täysin mukaan, aivan täysin. Keikan lopuksi herra Berninger innostui käyskentelemään yleisön sekaan. Pekka Kuusisto viuluineen toi muuten oman upean lisänsä keikkaan.
Illan viimeisenä nähty
The Prodigy sai koko Ruissalon aivan, ai-van sekaisin, myös meidät. Olimme melko kaukana, mutta se ei menoa haitannut. Huusimme, lauloimme ja ennen kaikkea tanssimme ja hypimme kuin viimeistä päivää. Joku mies löi päänsä tai kyynärpäänsä päähäni niin, että piti oikein tarkistaa tuliko päästäni verta. Ei tullut, joten sitten ei muuta kuin jatkamaan! Keikan jälkeen oli melko nääntynyt olo, vaatteet ja hiukset olivat liimautuneet ihoon. Ensimmäisen päivän jälkeen ääni oli jo laulamisesta ja huutamisesta käheä, jalat kipeääkin kipeämmät ja päässä reilunkokoinen mustelma/kuhmu. Voin kertoa, että se vajaan kolmen kilometrin kävely alueelle ja takaisin oli seuraavina päivinä täyttä
tus-kaa.
Lauantain aloitti osaltani
Scandinavian Music Group, joka sai minut hymyilemään, tanssimaan ja laulamaan. Ihanaa! Sitten jatkettiin
Von Hertzen Brothersilla. Jostain syystä musiikki ei vain kolahda minuun, ei sitten millään. Minulle Von Hertzenit jäävät edelleen siihen "ihan ok" osastoon. Mutta kyllähän tuota Jonne Von Hertzeniä ihan mielellään katselee.. Teltan suojissa auringonpaahteelta soittanut
Anna Calvi puolestaan vakuutti upealla äänellään. Illan keikkaputkea jatkoi anniskelualueen sisäpuolella sijaitsevalla nimensä mukaisesti pienellä Pikkulavalla
Felix Zenger feat. Tommy Lindgren ja Petteri Sariola. Meno keikalla oli aivan mieletöntä, varsinkin siinä vaiheessa, kun herrat vetivät
Don Johnson Big Bandin biisin "
One Mc, One Delay". Keikan loputtua juostiin, siis todellakin juostiin Telttalavalle, jotta emme missaisi Elbown keikan alkua. Ensimmäistä kertaa Suomessa soittanut
Elbow valloitti, bändin laulaja Guy Garvey osasi todellakin ottaa yleisönsä. Itse en ole Elbowta kovin paljoa kuunnellut (tätä vääryyttä on korjattu jo), mutta sain silti keikasta aivan mielettömästi irti! Ehdoton kohokohta oli "
Lippy Kids", jonka sentään osasin ulkoa.
Sunnuntaina raahustimme festivaalialueella katsomaan
Magenta Skycodea. Sitten oli vuorossa osaltani ehkä koko festareiden odotetuin keikka:
Fleet Foxes. Kettumiehet aloittivat ihanalla instrumentaalilla nimeltä
"The Cascades" ja soittivat neljä ehdotonta lemppariani "
Your Protector", "Blue Ridge Mountains",
"Mykonos" ja
"The Shrine/An Argument". Keikka oli hyvä ja sai minut paikoittain pakahtumaan onnesta, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Ehkä se johtui siitä, että edellisiltana Elbown keikalla Garvey otti yleisöön niin mahtavasti kontaktia koko ajan, mutta Fleet Foxesin keikalla tällaista ei juurikaan ollut.
Festarit päätti osaltani
Isobel Campbell & Mark Lanegan. Musiikki huumasi soljuen hitaasti eteenpäin. Toisena soitettu u-pe-a "
Come Undone" oli aivan täydellinen. Herra Lanegan puhui keikan aikana tasan kaksi sanaa ("
thank you") yhden biisin lopussa, muuten seisoi varomatta vahingossakaan katsomasta yleisöön. Muutama hymy tosin irtosi. Isobel puolestaan kiitteli yleisöä vähän väliä ja muutama välispiikkikin kuultiin. Tosin sai hieman pinnistellä kuullakseen, sillä niin heiveröisen hiljainen ääni Campbellilla on. Keikka oli kuitenkin hieno päätös ihanalle viikonlopulle.
I spent last weekend at a festival called Ruisrock in Turku. I ate lots of good food and saw friends and great bands: Carpark North, The National, The Prodigy, Scandinavian Music Group, Von Hertzen Brothers, Anna Calvi, Felix Zenger feat. Tommy Lindgren & Petteri Sariola, Elbow, Magenta Skycode, Fleet Foxes and Isobel Campbell & Mark Lanegan. I had an amazing time but my back and feet were already dying after the first day..
