Manna @ 45 Special

Eilisilta kului 45 Specialissa Mannan keikalla. Pienet tekniset ongelmat eivät ainakaan minua juuri haitanneet. Keikka oli hyvä ja tanssittua tuli tarpeeksi. Itse Manna oli kaunis ja aivan mielettömän mukava tyyppi! Kotiin matkusti mukana Truth Song -sinkku, jonka ihana Manna antoi köyhälle opiskelijalle hieman halvemmalla. Mannan uusi levy poikkeaa esikoislevystä siinä, että tällä kertaa biiseistä vastaa yksinomaan Manna itse. Soundi on myös rosoisempi ja riisutumpi. Me like, joten tällä viikolla taitaa olla asiaa levykauppaan. Asiaa voisi olla myös kampaajalle: etuhiukseni alkavat olla niin pahasti silmillä, ettei niiden alta kohta enää näe mitään.

Allekirjoittanut oli liikkeellä mustavalkoisessa asussa:
paita - Gina Tricot, hame - Primark, sukkikset - Topshop,
kengät - Skills, koru - Anne-Julie Aubry

Lopuksi pätkät ehdottomista suosikkibiiseistä keikalla:

Skin of a Slytherin

En voinut vastustaa kiusausta.. lähdin kauppaan hakemaan ruokaa, mutta reissulta tarttui mukaan myös Harry Potter and the Half-Blood Prince -dvd. Siinähän yli kaksi tuntia sitten vierähti, lähinnä Tom Feltonin näyttelemää Draco Malfoyta kuolatessa. Pidän kuudennesta Potter-elokuvasta ja -kirjasta siinä mielessä aiempia enemmän, että Draco ei ole enää se yksiulotteinen hahmo, joka on läpikotaisin paha. Dracosta alkaa löytyä muitakin puolia, jopa herkkyyttä. Draco joutuu näyttelemään elämässään osaa, jota ei itse ole valinnut. Hahmon moniulotteisuuden lisäksi Tom Felton Dracona näyttää syötävän ihanalta..

Syötävän ihanalta herra näyttää myös tosielämässä. Lisäksi yhdennäköisyys Patrick Wolfin kanssa on ajoittain vähintäänkin hämmentävä. Noiden kahden täytyy olla jotain sukua. Kaiken lisäksi tämäkin herra osaa laulaa, vaikka ei mielestäni lähelle Patrickin tasoa ylläkään. Tässä on nyt mennyt sen verran aikaa herran kuvia (etenkin kahta heti alla olevaa kuvaa) katsellessa, että pian alkaa olla vaarana, että näppäimistölle valuva kuolalammikko aiheuttaa minulle kohtalokkaan sähköiskun. Voisi olla hyvä idea alkaa valmistautua illan keikkaa varten, joka muuten alkaa jo noin tunnin päästä. Siitä lisää huomenna.

Orange Crush

Aamulla kello 07:30 astuimme Bubblen kanssa sisään
ihanan lämpimään Puistolan Deliin aamupalalle. Vielä
tähän aikaan aamusta ei oltu ihan pirteällä päällä.

Maukas täytetty croissant ja raikas tuorepuristettu
appelsiinimehu tekivät ihmeitä ja päivä lähti käyntiin.

"Bleeding Heart" -paita Threadless, hame Primark, kengät Skills

New Moon

Kävin perjantaina Nekun kanssa katsomassa New Moonin. Mukava leffakokemus hihittävistä ja huokailevista teineistä huolimatta. Hermot tosin meinasivat totaalisesti mennä niihin meidän takanamme istuneisiin ala-asteikäisiin tyttöihin, jotka hihittivät koko ajan ja heittelivät ihmisten päälle karkkeja sekä muovipullon, joka osui minua polveen! Olisivat jääneet kotiinsa opettelemaan käytöstapoja. Argh. Mutta takaisin elokuvaan: en ole aiemmin ollenkaan pitänyt Jacobia esittävästä Taylor Lautnerista, mutta nyt taidan hieman syödä sanojani takaisin.. Siitä huolimatta tämä tyttö kuuluu kuitenkin edelleen Team Edwardiin. Koska Bubble jo vei täysin sanat suustani, taidan vain törkeästi kopioida tähän neidin tekemän pro & con - listauksen, koska olen kaikesta täysin samaa mieltä!

+ Edward. Eipä tätä tarvitse juurikaan selitellä ;)

+ Vauhdikkuus. Tarina kulki kokoajan eteenpäin mutta pysyi kasassa.

+ Dakota Fanningin esittämä psykoottisen suloinen Jane.

+ Jacobin järjetön herttaisuus (niin no, eivät ne lihaksethaan pahitteeksi olleet).

+ Musiikki. Soundtrack vaikutti mielettömältä! Tosin olihan se jo tiedossa etukäteen.

- Vampyyrien silmät. Kamalat. Miksi niistä piti tehdä niin vaaleat ja pelottavat?

- Digitaaliset susihahmot. Olisivat toki voineet olla pahempiakin, mutta karsastan aina tällaisia täysin selvästi tietokoneella luotuja hahmoviritelmiä.

- Bella. Argh.

- Volturin turhan pinnallinen esittely.

Kaulassani oli sydän (Paraphernalia),

korvissani veripullot,

päällä Primarkista ostettu hame, liivi ja sukkahousut.
Kengät Andiamo, ruskea paita Vero Moda.

Laitetaanpa loppuun kaksi ehdotonta biisisuosikkia elokuvasta:

Thom Yorke - Hearing Damage



Bon Iver & St. Vincent - Roslyn

My Dear London part 2

Sunnuntaiaamuna hyppäsimme metroon suuntanamme Madame Tussaud's. Välillä kyllä tuntui hieman kummalliselta kuvauttaa itseään jonkun vahanuken vieressä.. Onnistuin myös luulemaan yhtä ihan elävää miestä vahanukeksi. Eipä siinä sitten pahemmin naurettukaan. Miesseuramme uskaltautui kauhuhuoneeseen, jossa oikeat ihmiset pelottelivat. Me naiset jätimme sen peloissamme väliin, mikä olikin hyvä idea. Ainakin miesseuran ilmeestä ja kertomasta päätellen.

Mutta mepäs tavattiin Johnny Depp!

Ja metrossa Robert Pattinson

London Aquarium eli Sea Life oli pienoinen pettymys. Shark Walk oli totaalisen tylsä! Kuvittelin sen suureksi läpinäkyväksi putkeksi, jossa ympärillä, yllä ja alla uiskentelisi paljon haita. Pah. Todellisuudessa se oli vain pieni parin metrin pätkä, jossa lattia oli osaksi lasia. Taisipa yksi hai jopa uida allani. Oli siellä sentään kivaakin nähtävää, vaikka kuvien ottaminen olikin hankalaa.

Seuraavaksi oli vuorossa kävelyä ja nähtävyyksien
katselua. Ne perinteiset Big Ben, London Eye jne.

Sitten lähdimme kohti Oxford Streetia. Top Shopissa oli niin järkyttävän kuuma ja hirvittävä tungos, että pyrähdimme siellä vain pikaisesti. Ennen niin massiivinen Jelly Beans-seinä oli kutistunut pieneen telineeseen, josta ei löytynyt edes kirsikkanmakuisia eikä dr. pepper -jelly beaneja! Cherry cola-makuiset sentään ajavat melkein saman asian. Nappasin mukaani jelly beanien lisäksi vain sydämillä varustetut sukkahousut ja punaisen pussukan, jossa on aivan ihanat isot klipsit!

Oxford Streetin tungos alkoi pian ahdistaa niin paljon, että lähdimme takaisin hostellille. Matkalla otettiin vähän puhelinkoppikuvia, kuten turistien kuuluu :D Parin tunnin päästä suuntasin yksin London Palladiumiin Patrick Wolfin keikalle, josta raportoin jo aiemmin melko massiivisesti. Päällä oli se tummanvioletti mekko, josta ei ikinä saa kunnollista kuvaa. Tämä ei eronnutkaan päivälookista muuten kuin meikin osalta. Vähän mustaa luomiväriä ja glitteriä, sitten menoksi.


Maanantaina kävimme vielä pikaisesti Oxford Streetilla. Primarkista ostin taskullisen, pussihelmaisen mustan hameen, liivin sekä "reikäkuvioiset" sukkahousut. HMV:lta ostoskoriin pääsivät Deborah Curtisin kirja "Touching From A Distance" (Ian Curtis & Joy Division) sekä dvd:t Goodbye, Lenin! ja Scream.

(paita Circular Accessories, kengät Converse Light Acoustic)

Eihän sitä Lontoosta voinut lähteä, ennenkuin oli saanut Fish and chipseja. Niitä ahmittiin suurella ruokahalulla vielä bussissakin. Suunnitelmissa olivat Covent Garden ja Soho, mutta aika ei riittänyt. Myös rakas Hyde Park jäi tällä kertaa kokematta. Lentokentälle mentäessä katselin kaihoisasti aurinkoista puistoa bussin ikkunasta. Ensi kerralla sitten. Lentokentällä piti vielä käyttää loput punnat. Claire's oli kuitenkin pettymys. En löytänyt kuin kahdet kivat korvikset enkä mitään muuta (punaiset sydämet ja kimaltavat lumihiutaleet). Ainakin lompakko kiittää. Korvisten lisäksi laukku täyttyi vielä suklaasta ja Ribenasta, joka on maailman parasta mehua.

Sateenvarjo ei lähtenyt mukaan Suomeen.
Tuo rähjäisen näköinen Pikku Myykin olisi
voinut jäädä Lontooseen..