tiistai 3. toukokuuta 2011

Never Let Me Go


Mark Romanekin ohjaama Never Let Me Go perustuu Kazuo Ishiguron ylistettyyn romaaniin. Elokuva seuraa Hailshamin normaalilta vaikuttavassa sisäoppilaitoksessa kasvavien ystävysten Kathyn (Carey Mulligan), Ruthin (Keira Knightley) ja Tommyn (Andrew Garfield) elämää lapsuudesta aikuisuuteen, jossa heitä odottaa karmea kohtalo. Sisäoppilaitoksen lapset eivät tunne muuta maailmaa kuin sen, joka sijaitsee Hailshamin rajojen sisäpuolella. Ulkopuolelle kukaan ei saa eikä uskalla mennä. Kahvilassa käyntiä ja muita arkisia asioita harjoitellaan oppitunneilla. Hailshamin oppilaiden elämä on ennalta määrätty, valinnanvapautta ei ole. Sisäoppilaitoksen suojista pääsee lopulta pois, mutta ei itsenäiseen elämään vaan mökeiksi kutsuttuihin taloihin odottamaan tulevaisuutta. Ystävysten välejä koettelee rakkaus ja mustasukkaisuus sekä tieto vääjäämättömästä tulevaisuudesta. 
Never Let Me Go on hyvin koskettava ja järkyttävä kuvaus rakkaudesta ja menetyksistä. Se saa aikaan järkytyksen, raivon ja surullisuuden, erilaisten tunteiden mylläkän syvällä sisimmässä. Elokuvassa karmea tulevaisuus otetaan vastaan mukisematta, ahdistavan tyynesti. Pidin elokuvasta hyvin paljon ja itkin välillä silmät päästäni. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva! Traileri paljastaa mielestäni elokuvasta aivan liikaa, joten en linkitä sitä tähän. Elokuvista saa niin paljon enemmän irti, kun tietää etukäteen vain vähän.


Never Let Me Go is a movie based on Kazuo Ishiguro's book and directed by Mark Romanek. It stars Carey Mulligan, Keira Knightley and Andrew Garfield as three friends Kathy, Ruth and Tom who grow up in a seemingly normal boarding school called Hailsham. The life of Hailsham students  is set out for them. They don't have any contact with the outside world until they move from the boarding school into "the cottages" when they're old enough. There they wait for their horrible future. I liked this movie very much. The fate of the students, that no one questions, made me scream inside. Never Let Me Go is a upsetting and deeply moving motion picture that I absolutely recommend to watch!



8 kommenttia:

  1. Pitäis nähdä, pitäis nähdä, pitäis nähdä!!!!

    VastaaPoista
  2. Tää oli ihan parhautta <3 Koko elokuva oli niin kaunis ja koskettava, pakko ostaa omaksi...

    VastaaPoista
  3. Näin tästä trailerin ennen Black Swania..ja kiinnostuin välittömästi. Must see.

    VastaaPoista
  4. Voi että tää sun blogi on petollinen! Sille hyvässä mielessä tosin. Kai.

    Aina kun luen tätä, niin pitää heti lukea joku kirja/kuunnella joku biisi/kattoa joku elokuva. Nytkin heti ryntäsin Finnkinon sivuille, mutta valitettavasti tätä leffaa ei nähtävästi esitetä Oulussa, ainakaan vielä..? Elän toivossa.

    VastaaPoista
  5. Elli: Hih, kiitos ja anteeksi :D Luulen, että se on ollut Oulussakin ohjelmistossa alkuvuodesta.

    VastaaPoista