keskiviikko 2. helmikuuta 2011

The King's Speech


Tom Hooperin ohjaama The King's Speech (suom. Kuninkaan Puhe) kertoo nimensä mukaisesti kuninkaasta, jonka täytyy pitää puhe. Kuulostaa helpolta asialta, mutta sitä se ei ole, jos henkilö änkyttää. Elokuvan alussa  Englannin kuninkaan George V:n toinen poika Albert, Yorkin herttua (Colin Firth) astelee  tuhansien ihmisten eteen pitämään puheen. Sanat eivät kuitenkaan tule ulos ja vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu kaikkien ylle. Vaikka Albert on änkyttänyt viisivuotiaasta saakka, tulee änkytyksestä elämää suurempi ongelma, kun mies joutuu pitämään puheen jos toisenkin huonossa kunnossa olevan isänsä, kuninkaan puolesta. Kyseiset velvollisuudet kuuluisivat Albertin vanhemmalle veljelle (Guy Pearse), joka on  kuitenkin paljon kiinnostuneempi naisten liehittelystä kuin velvollisuuksiensa hoitamisesta.

Albert on  hankkinut apua änkytyksensä vuoksi monilta ammattilaisilta, mutta täysin tuloksetta. Albert kammoaa puheiden pitoa jo etukäteen, mikä on omiaan pahentamaan hänen änkytystään ja näin syntyy viheliäinen noidankehä. Mies määrittelee itsensä änkytyksen kautta eikä usko itseensä lainkaan. Vaimo Elizabeth (Helena Bonham-Carter) hankkii lopulta apua australialaiselta, vaikkakaan ei laillistetulta, puheterapeutti Lionel Loguelta (Geoffrey Rush). Loguen käyttämät metodit eivät ole aivan perinteisiä ja vaativat herttualta täyttä tasavertaisuutta terapiatilanteessa. Kuninkaalliset tittelit on jätettävä huoneen ulkopuolelle. Alun kankeuden jälkeen Albert, tuttavallisemmin Bertie, alkaa luottaa Lioneliin ja saa kuin saakin apua änkytykseensä. Mukana tulee myös ystävyys. Suurin koitos on edessä, kun Albertista kruunataan Kuningas George VI juuri Toisen Maailmansodan kynnyksellä ja hänen täytyy pitää kansakunnalleen hyvin pitkä puhe.

 
 (kuvat: allmoviephoto.com, googlen kuvahaku)

Elokuva ei ollut missään vaiheessa tylsä, ei lainkaan. Se oli ihastuttava, saa nauramaan ja kyynelehtimään. Colin Firth ja Geoffrey Rush ovat äärimmäisen hyvin toimiva parivaljakko, roolihahmojen välille syntyvä ystävyys on kauniisti ja todentuntuisesti kuvattu. Firth on roolissaan aivan loistava. Hän tuo käsinkosketeltavasti esiin änkyttävän henkilön turhautumisen ja puheen pelon, jopa silkan kauhun suuren yleisön edessä. On ihme, jos mies ei saa tästä Oscar-pystiä. Soisin sen hänelle ilomielin.



Ps. Olen tällä hetkellä jo Wienissä ja viivyn tien päällä kaksi viikkoa. Postauksia on ajastettu tälle ajalle vaikka kuinka, joten hiljaiseloa ei ole odotettavissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti