torstai 9. syyskuuta 2010

Salt


Kävin eilen ystävän kanssa katsomassa Angelina Jolien uusimman elokuvan. Salt on Kurt Wimmerin kirjoittama ja Phillip Noycen ohjaama toimintatrilleri, jossa eräs venäläinen loikkari (Daniel Olbrychski) syyttää CIA-agentti Evelyn Saltia (Angelina Jolie) venäläiseksi vakoojaksi, joka aikoo murhata Venäjän presidentin. Saltin esimies ja ystävä Ted Winter (Liev Schreiber) ei usko moisiin syytöksiin, mutta sisäisestä tutkinnasta oleva Peabody (Chiwetel Ejiofor) on toista mieltä. Miehensä (August Diehl) turvallisuudesta huolissaan oleva Salt pakenee. Samalla hänen tekonsa herättävät epäilyksiä: kuka Evelyn Salt oikeasti on?

Salt yllätti positiivisesti. Menin katsomaan sen vain sen takia, että siinä on yksi ehdoton lempinäyttelijäni eli Angelina Jolie. En ole mitenkään erityisesti toiminnan ystävä, mutta vaikka tässä elokuvassa toimintaa oli erittäin paljon, se ei haitannut yhtään. Nopeatempoiset toimintakohtaukset saivat puristamaan penkkiä hieman normaalia enemmän ja pidättämään hengitystä. Elokuva alkoi vahvasti ja vaati heti huomion. Koko elokuvan ajan aivot raksuttivat kysymyksen "Who is Salt?" ympärillä, kun yritti miettiä, että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtuu. Elokuva tarjosi monta yllätystä, jolloin leuka loksahti auki. Ei elokuva silti lempielokuvieni joukkoon pääse, mutta voisin mielelläni katsoa sen uudestaan. Kuitenkin enimmäkseen sen takia, että siinä on Angelina, joka tekee jälleen kerran loistavaa työtä.

 

9 kommenttia:

  1. Ihana kuva toi ylimmäinen! Sen sijaan blondit hiukset Angelinalla on vähän oudot. Sama kuin Puhallettu 60 Sekunnissa -leffassa, hyvinhän Angie roolin vetää mutta kun on tottunut toisennäköiseen naiseen, on se vaan vähän weird :D

    Tuskin tuun tätä koskaan katsomaan, Jolie ei kuiteskaan kiinnosta niin paljoa eikä myöskään toiminta. Vaikka jostain kumman syystä aikoinaan Mr & Mrs Smith tuli kyllä tsekattua ihan teatterissa asti, wtf :D

    VastaaPoista
  2. Mäkin tahtoisin ton nähä pelkästään Angelinan takia, vaikken uskokaan, että ite leffa ois mikään massasta poikkeava elämys (enhän liikuttunu Inceptionistakaan, vaikka etukäteen luulin muuta. Harmi, että leffat harvoin tekevät muhun kummoistakaan vaikutusta, vaikka muistaakseni esim. sä tykkäsit Inceptionista kovasti. Oon vissiin liian nirso, ku en ymmärrä kuin harvojen leffojen päälle.x) ). Ketään muuta naista en voi suoralta kädeltä lempinäyttelijäkseni kutsua, sillä muut tulevat ja menevät, mut ihana Angelina on ja pysyy.^^

    VastaaPoista
  3. Minä olen pitkään odottanut tätä, juurikin suuren suosikkini Jolien takia, mutta niinpähän on käynyt, etten ole vielä sitä päässyt näkemään :/ Kyllä minä sen käyn vielä katsomassa, kunhan ehdin!

    Jännä on ollut kuulla mielipiteitä ja arvioita ihan laidasta laitaan. Kiva käydä hakemassa sitten se omakin mielipide.

    VastaaPoista
  4. Olenkin hieman pohtinut jaksaako tätä katsoa, traileri ei kauheasti vakuuttanut. Mutta kuvauksesi perusteella uskoisin että menee katsottavat-pinoon. :)

    Angelinassa on kyllä jotain...maagista.

    VastaaPoista
  5. bubble: Joo onhan ne vaaleat hiukset jotenkin oudot..ei ne sovi läheskään yhtä hyvin kuin ruskeat tai mustat! Tää oli paljo parempi ku joku Mr. & Mrs. Smith :D

    Bemary: Inception oli loistava! Ja Angelina on ja pysyy mullakin ykkösenä <3

    Paivi: Kannattaa kyllä tsekata.

    Enne: Joo kannattaa kattoa. Angelinassa todellakin on jotain maagista!

    VastaaPoista
  6. Tämä on ehdottomasti must see -listalla, ja ajattelinkin mennä katsomaan ensi torstaina :) Angelina kuuluu myös omiin suosikkinäyttelijöihini ja odotankin tältä elokuvalta melko paljon, itse kun pidän myös toimintaelokuvista. Tosin täytyy niissä kunnon juoni olla, päämäärätön räiskintä ei yleensä sytytä. Mutta Saltissahan taitaakin olla ihan kunnon juoni? :)

    VastaaPoista
  7. Jenni: Juu kyllä juonta löytyy! Monet ovat sanoneet, että se on vähän been there, done that - mutta enpä juuri ole toimintaleffoja suuremmin katsonut, joten mua se ei ainakaan muistuttanut mistään muusta.

    VastaaPoista
  8. tämä kuuluu katsontalistalle, selkä vaan estää nyt leffassa käynnin.. Jolie on harvoja uskottavia toimintanais-sankareita, toinen lienee Jovovich jonka uutuuden menen katsomaan HETI. Ehkä R&A-festareiden jälkeen on heti tämän vuoro..

    VastaaPoista
  9. Mikaela: Minustakin Jolie on se uskottavin toimintasankari ja Jovovich myös! Toivottavasti tuo sun selkä nyt tulis nopeeta kuntoon!

    VastaaPoista