keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Inception


Christopher Nolanin kirjoittama ja ohjaama Inception sijoittuu maailmaan, jossa salaisuuksien varastaminen tapahtuu ihmisten uniin tunkeutumalla erityistä tekniikkaa käyttäen. Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) on oman alansa paras ja kaivautuu työkseen ihmisten uniin varastamaan ideoita. Hän saa Saitolta (Ken Watanabe) tehtävän istuttaa idea suuren energiayhtiön perillisen Robert Fisher Jr.:n (Cillian Murphy) mieleen. Istutus on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa kuin idean varastaminen. Se on lähes mahdotonta. Idea on juurrutettava mahdollisimman syvälle kohteen alitajuntaan, sen on tunnuttava täysin omalta. Mitä syvemmälle ihmisen alitajuntaan kaivaudutaan, sitä vaikeampaa se on ja sitä vaikeampi sieltä on myös päästä pois. Cobb tarvitsee avukseen osaavan tiimin. Nuoren arkkitehdin Ariadnen (Ellen Page) tehtävänä on luoda unen maailma, kemisti Yusuf (Dileep Raio) valmistaa tarvittavat aineet nukutusta varten, älykäs ja kylmähermoinen Arthur (Joseph Gordon-Levitt) on mukana etenkin unesta herättämässä sekä hoitaa Eamesin (Tom Hardy) kanssa myös toimintapuolen. Sen lisäksi, että kohteen alitajunta taistelee kaivautujia vastaan, voivat kaivajien henkilökohtaiset ongelmat seurata mukana uniin. Hyytävä Mal (Marion Cotillard) aiheuttaakin ongelmia jokaisessa unessa, johon Cobb kaivautuu.. 



Inception tulee päälle kuin juna etkä voi paeta. Hanz Zimmerin musiikki vie elokuvan kokonaan toiselle tasolle. Se on aivan mie-le-tön-tä, saa sydämen jyskyttämään ja lamauttaa paikoin hengityksen.  Näyttelijät tekevät loistavaa työtä, etenkin DiCaprio, Cotillard ja Gordon-Levitt. Vaikka elokuvassa on hyvin paljon toimintaa, ei sitä mielestäni kuitenkaan ollut liikaa. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Painovoimattomassa tilassa käytävä taistelukohtaus on yksi elokuvan hienoimpia hetkiä. Elokuvan pituuskaan ei ollut mikään ongelma: 2,5 tuntia kului huomaamatta. Inception on aivan loistava elokuva, mutta petyin silti jonkin verran. Enkä oikein edes tiedä miten.. Odotin elokuvalta kenties liikoja siinä mielessä, että se ei loppuratkaisussa yltänytkään Shutter Islandin tasolle. Menisin kyllä katsomaan Inceptionin toisen kerran vaikka heti. Jos tämä ei Shutter Islandin ohella tule kahmimaan itselleen Oscar-ehdokkuuksia ja patsaita niin ihmettelen suuresti.


P.S. Joseph Gordon-Levitt oli HOT!

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin tykkäsin tykkäsin. Minusta tämä ja Shutter Island ovat vuoden parhaat leffat, eri fiiliksiensä ja genrejensä takia minä en edes halua verrata niitä keskenään, Leolla on hyvä leffavuosi!!

    VastaaPoista
  2. Mikaela: Vuoden kovimpien leffojen joukkoon menevät ehdottomasti! Leolla todellakin näyttää olevan hyvä leffavuosi. En tiedä miksi odotin Inceptionilta samanlaista leuka polvissa asti-loppua kuin Shutter Islandissa..

    VastaaPoista
  3. Joo, siis loppuratkaisu oli mun mielestä kyllä tosi helposti arvattavissa. Mutta silti tykkäsin siitä, se oli toteutettu kutkuttavammin kuin olisin olettanut.. Chris Nolan vaan on nero :)

    VastaaPoista
  4. bubble: Niin oli, ja jostain syystä odotin jotain täysin mullistavaa. Mutta silti loppu oli musta upeasti toteutettu :)

    VastaaPoista