torstai 24. joulukuuta 2009

Little Women

Elokuva Little Women on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut minulle jokavuotinen jouluperinne. Toki katson sitä kaikkina vuodenaikoina, mutta jouluisin se on ehdoton The Snowmanin ohella. Vuonna 1994 ilmestyneen Little Womenin on ohjannut Gillian Armstrong ja se perustuu tietenkin Louisa May Alcottin iki-ihanaan kirjaan. Elokuva kertoo viidestä Marchin sisaruksesta ja heidän elämästään Concordissa, Massachusettsissa Amerikan sisällissodan vallitessa. Sisarusten isä taistelee rintamalla ja tytöt yrittävät vahvan äitinsä kanssa selviytyä vaikeista ajoista ja kasvaa samalla aikuisiksi. Kirjailijaksi haluava Jo kirjoittaa näytelmiä, joita sisarukset esittävät keskenään. He ystävystyvät naapuriin muuttaneen Theodore "Laurie" Laurencen kanssa. Elokuvassa käydään läpi elämän iloja ja suruja aina rakkaudesta läheisen menettämiseen. Tästä elokuvasta tulee aina lämmin ja kotoisa olo. Kauniit kesäiset ja erityisesti ne talviset, lumiset maisemat viehättävät. Hetkeksi voi siirtyä vanhaan aikaan. Elokuvan näyttelijäkaarti on muuten huippuluokkaa, sisältäen muun muassa suosikkini Susan Sarandonin, Winona Ryderin ja Christian Balen.

Winona Ryder on Jo March

Trini Alvarado on Meg March

Claire Danes on Beth March

Kirsten Dunst on nuori Amy March

Samantha Mathis näyttelee varttunutta Amya

Susan Sarandon on sisarusten äiti Abigail March

Christian Bale on Laurie

Eric Stoltz on John Brooke

Gabriel Byrne on Friedrich Bhaer

"We bear our souls and tell the most appalling secrets"

"That's my sister. She's completely bald in front"


"Oh Teddy please don't ask me"

Kursiivi"Your father's been wounded"

"I sold my hair"




"I can be brave like you"



"Jo. Such a little name for.. such a person"

(kuvat)



Ihanaa joulua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti